tiistai 20. joulukuuta 2016

Minun joulukuuni



Joulukuu on ollut toimintaa täynnä.

Olen tehnyt töitä ja koulutöitä. 

Olen lukenut tieteellistä tekstiä aivan riittämiin, kaunokirjallisuutta liian vähän.

Autolla hurruuteltuja kilometrejä on kertynyt useampia satoja.

Liukkaat ovat olleet tiet, mutta luonto niin kaunis niin kaunis.

Adventit ovat viilettäneet ohi vauhdilla, nyt ovat takana jo kaikki neljä.

Olen ollut kiireinen, mutta myös onnellinen.

Olen tavannut sukulaisia, juhlinut 80-vuotista.

Syönyt mahani äärimmilleen useammin kuin kerran, eikä vielä ole edes aatto.

Joulutorttuja ja pipareita olen leiponut, hymyillyt paljon niistä nauttiessani.

Jouluradio on ollut kuuntelussa hyvin paljon.

Ja vastapainoksi toki vähän punkkia ja rokkiakin.

Olen viettänyt aikaa läheisteni kanssa, rakastanut jokaista lämmintä, yhdessä vietettyä hetkeä.

Olen kertonut ystävilleni välittäväni, muistanut joulukortilla, soitolla tai vierailulla. 

Olen ostanut ja valmistanut lahjoja rakkaudella, miettinyt ja punninnut tarkkaan.

Olen ollut läsnä.

En ehkä internetissä tai sosiaalisessa mediassa,

mutta siinä oikeassa elämässä.

Ja vain sillähän on oikeasti merkitystä.


maanantai 12. joulukuuta 2016

Kun maailman kauneus varasti huomioni


Niin siinä vain kävi, että vaikka minulla marraskuun lopussa oli pää kukkuroilleen täynnä ideoita, joista olisin voinut tänne raapustaa, en sitten ole toteuttanut yhtäkään. Sanotaanko vaikka niin, että tuli pari muuttujaa.

Yksi sellainen muuttuja on ollut ihan vaan yksinkertaisesti elämä. Oikeassa elämässä, joka ei koostu tietokoneen ruudusta ja virtuaalitodellisuudessa seikkailevista ihmisistä, on vaan ollut aika täyttä viime aikoina.

Hyvällä tavalla täyttä. Kaunista. Upeaa. Uskomattoman tunnelmallista.

(Okei, myönnetään, myös kouluhommat ja työt ovat toki syöneet osan ajastani. Mutta eivät nekään huonoja asioita ole olleet.)

Talvi on ollut tähän saakka niin valtaisan inspiroiva. Olen yrittänyt ulkoilla joka päivä, myös sellaisina, joina töihin mennessä ja sieltä lähtiessä on jo aivan pimeää.

Yhtenä päivänä ihastelin Kallaveden rannalla auringonnousua kylmillä rantakivillä istuen. Kylmyys ei haitannut, kun olin vuorautunut toppavaatteilla päästä varpaisiin. Toisena iltana tuijotin haltioituneena lähes täyttä kuuta, joka loisti niin kirkkaana. Pilvet lipuivat valtavana möllöttävän palleron ohi mahdottomalla nopeudella. Ilma oli raikasta hengittää, ajatukset selkeitä.

Tänään olen herännyt varhain, paljon tavallista aikaisemmin. Ulkona on vielä ihan pimeää, tulee olemaan vielä varmaan ainakin tunnin. Ajattelin lämmitellä aamuglögit ja syödä pari piparia. Ehkä luen hetken hyvää kirjaa. Ehkä olen vain hiljaa ja kuuntelen aamun rauhaa. Ehkä myös vähän Tom Odellia.

On tuntunut hyvältä olla kirjoittamatta hetkeen.

Samoin tuntuu hyvältä kirjoittaa tätä nyt.

Tuntuu hyvältä olla elossa ja lipua kohti joulua. Tai no, minun jouluni on ollut käynnissä jo tovin joululahjojen hankkimisen/tekemisen, joulukorttien, piparien, torttujen ja glögin muodossa.

Rauhallista joulukuun kahdettatoista kaikille. Muistakaa välillä pysähtyä ihmettelemään elämää ♥



     


lauantai 26. marraskuuta 2016

Helsinki-räpsyt


Viikko takaperin olin viikonloppu vierailulla Helsingissä. Reisuun lähdettäessä minulla oli suuret suunnitelmat: ottaisin mahdollisimman paljon kivoja kuvia kun nyt kerrankin olisin jossain muualla kuin kotikulmilla. Muutamat asukuvat olisi kiva räpsäistä ja sitten vielä parit yhteiskuvat tuttujen kanssa. Mahdollisimman monta onnistunutta kuvaa, joita sitten voisi ehkä hyödyntää täällä bloginkin puolella, joojoojoo!

Totuus oli vähän toinen, mikä on oikeastaan vain ja ainoastaan positiivista. Koko reissun ajan oli nimittäin niin paljon tekemistä ja kokemista ja niin kivaa, etten vain kerennyt tai muistanut kaivaa kameraa laukusta esiin. Vaikka muistikortille tallentuneet kuvat muodostavatkin vain sekalaisen ja resuisen joukon räpsyjä, päähäni on tallentunut senkin edestä hauskoja kokemuksia, keskusteluja ja paljon naurua ja iloisia kasvoja. Ei lainkaan huono lopputulos, jos minulta kysytään.

Minulla oli reissulle vain kaksi must-do-juttua. Halusin ehdottomasti käydä Konepajan Brunossa kirpparilla ja juomassa kahvit useampienkin bloggaajien ylistämässä Pauligin kulmassa. Molemmat toiveeni toteutuivat eikä kumpikaan ollut pettymys! Kirpparilta löysin aivan uskomattoman ihanan mekon, jota käytinkin heti samana iltana hyvän ystäväni tupareissa liehuen onnellisena menemään. Pauligin kulmassa taas söin herkullisen mango-lohi-voileivän ja totesin, että hitsi, tämmöisiä leipiä pitää alkaa tehtailla kotonakin. Myös kahvi oli herrrrkullista ja ulkoiset puitteet tosi kivat.

Vaikka Helsingissä oli mukavaa käydä, sain sieltä kotiinviemisiksi kurjan flunssan. Liekkö ollut se kylmä mereltä puhaltava tuuli, joka päätti tehdä tuhojaan elimistössäni ja hämäytti myös vastustuskykyni. Ei sillä, vastustuskykyni on ollut heikonlainen jo pidemmän aikaa, nimimerkillä ehdin olla noin kuukauden terveenä edellisen kaksi kuukautta kestäneen flunssan jäljiltä... oh well, tällaista tämä elämä välillä on.

Näin flunssan kourissa villapaitaan ja villasukkiin pukeutuneena (ja vielä lisäksi mahdollisimman suuren huovan sisään kääriytyneenä) olikin siis hyvä palata niihin pariin hassuun kuvaan, jotka reissullani otin!



 
Kävin myös Ateneumissa ensimmäistä kertaa!



Huom huom taustalla näkyvät pojat orkesterisoittimineen. Ihanaa katusoitantaa, pysähdyttiin pitemmäksikin aikaa kuuntelemaan :)



tiistai 22. marraskuuta 2016

Elämän pieniä saavutuksia


Listasin eilen päivän saavutuksia ja kiitollisuuden aiheita. Se tuntuu joskus kirkastavan mieltä ihan kummasti, että antaa itselleen hetken aikaa palata niihin hyviin juttuihin, joita päivän aikana on tapahtunut. Eikä niiden asioiden tarvitse olla mitenkään suureellisia tai ihmeellisiä. Ihan tavallisia juttuja vain.

Minun saavutuksieni ja kiitollisuuden kohteideni listalle kuuluivat eilen mm. pitkät ja sikeästi nukutut yöunet, koulujuttujen saaminen valmiiksi ja palauttaminen ajoissa, HIIT-treeneissä käyminen (liikkuminen noin niinkuin ylipäänsä) pitkästä aikaa sekä ruokaostosten tekeminen treenin jälkeen vaikka olin aivan poikki ja olisin vain halunnut lysähtää sohvalle. Myös kuuma suihku, iso mukillinen hedelmäteetä ja poikaystävän kanssa katsottu Napapiirin sankarit oli huippujuttuja eilisessä.

Ei elämän tarvitse olla sen kummempaa. Olin viikonlopun Helsingissä reissun päällä, joten nyt tavallinen perusarki maistuu taas varsin makoisalta. Tänään teen vähän koulutöitä, laitan hyvää ruokaa ja selvittelen työkuvioita. Ehkä katson myös pari(tai ehkä enemmän) jaksoa Frendejä (monettakohan kertaa...) ja teen herkkukaakaota. Arki on aika kivaa, vaikka ulkona onkin harmaampaa kuin osasin aavistaakaan kun aamulla heräsin. Ei se mitään. Sisällä loistavat kynttilät ja tunnelmavalot.

Ihanaa ihan tavallsta tiistaita kaikille !  ♥

maanantai 14. marraskuuta 2016

Kateudesta


Kateus on inhottava tunne. Se poistaa kaikki pastelliset ja räiskähtelevät värit maailmasta muuttaen kaiken mustaksi ja valkoiseksi. Se jäytää mieltä, valvottaa yöllä ja latistaa kaiken tekemisen ja hyvät asiat mitättömiksi pikku murusiksi. Se tuottaa ajatuksen, että mikään ei ole hyvin vaikka kaikki olisi hyvin.

Vaikka olen yleisesti ottaen tyytyväinen elämääni, joskus kateus iskee ja kovaa. Sinälläänhän se on ihan okei, kaikki ihmiset tuntevat kateutta joskus, näin ainakin uskon. Kateus on sosiaalinen tunne, ja ellet sitten elä erakkona metsän keskellä tapaamatta ikinä yhtäkään toista ihmistä tai olematta millään tavoin yhteydessä muuhun maailmaan, veikkaan että tiedät kyllä miltä kateus tuntuu.

Ja pahaltahan se tuntuu.

Viime aikoina huomasin kateuden nostavan kurjaa päätään. Tunnistin sen heti. Yritin välittömästi myös tarkastella tätä havaittua tuntemusta: yritin pähkäillä miksi tunnen näin, johtuuko se jostain tapahtumasta menneisyydessäni, pitäisikö minun antaa vain tunteen olla ja laantua vai yrittää edistää sen häviämistä jotenkin.

Mitenpä tahansa asiaa sitten pyörittelinkin, en päässyt puusta pitkälle. Kateus syövytti ajatuksiani ja sai oloni tuntumaan riittämättömältä ja päämäärättömältä.

Minussa kateus herää silloin, kun joku muu saavuttaa jotakin, jonka minä tiedän, että minäkin olisin voinut saavuttaa JOS olisin ollut rohkeampi, itsevarmempi tai tehnyt enemmän töitä asian eteen. Sellaisissa tilanteissa usein huomaan, että olen mennyt sieltä mistä aita on matalin, epäillyt omaa osaamistani ja sen vuoksi jättänyt jotain tekemättä tai ajatellut että en jostain syystä voi toimia jollain tavalla. Kateus muuttuukin ärtymykseksi itseäni kohtaan ja alan soimata itseäni.

Mitäpä siinä voi sitten tehdä? Kun järkipuhe tai asiasta valittaminen poikaystävällekään ei auta. Kun levyllinen lempparisuklaata vie ajatukset oikeille raiteille vain hetkeksi. Kun palaan jatkuvasti piehtaroimaan kurjissa tunteissa ja moittimaan itseäni siitä, että olisin voinut tehdä paremmin ja että minäkin voisin olla nyt elämässäni siinä ja siinä pisteessä.

Mutta kun ei, minä en ole, ja se siitä. En ole vielä siellä, missä joku muu ehkä on. En ole varma tulevaisuudestani tai siitä, millaista työtä haluan elämässäni tehdä. En ole löytänyt unelmieni paikkaa missä haluaisin asua. En ole edennyt töissä yhtä nopeasti, kuin joku toinen. Vaikka välillä tuntuu, että jumitan elämässäni saavuttamatta yhtään mitään (ja tästä voin syyttää vain itseäni ja omia valintojani tai valitsemattomuuksiani) asia ei ainakaan paremmaksi märehtimällä muutu.

Joten miksen voisi vain antaa asian olla. Tiedän kyllä, etteivät muiden saavutukset ja onni ole minulta pois. Ne eivät kertakaikkiaan liity minuun. Oman navan tuijottelu tässä asiassa ei varmasti ole kovinkaan hedelmällinen ongelmanratkaisukeino.

Ennen kaikkea pitäisi muistaa, että on ihan okei olla joskus kateudesta vihreä ja sääliä itseään. On ihan fine, ettei tiedä mitä elämällään tekisi ja ettei kaikki muumit ole aina laaksossa. Joskus pitää saada vollottaa ääneen kuinka epäreilua ja tyhmää elämä on ja miten mikään kiva ei ikinä osu minun kohdalleni.Tärkeintä on kuitenkin nousta sieltä kuopasta ja alkaa taas keskittyä hyvään. Negativiisessa kieriskely harvoin on pidemmän päälle kovinkaan rakentavaa toimintaa.

Ja aina on hyvä muistaa, että kaikesta oppii, myös kateudentunteista. Ehkä seuraavan kerran en epäile kykyjäni ja kerään kaiken rohkeuteni tehdäkseni elämässäni siirron, joka antaisi sysäyksen haluamaani suuntaan. Ehkä seuraavalla kerralla kun minun on mahdollisuus muuttaa asioita, en enää pelkää.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Kaikilla on joskus raskasta


Välillä on niitä päiviä, jolloin jokainen askel on kuin hyppelyä, kun mieli pursuaa inspiraatiota ja kaikkialla ympärillään näkee vain hattaraa ja kimallusta ja taikaa. Ja sitten on niitä päiviä, jolloin arjen stressi rutistaa aivot kasaan ja kiristää nahkavyön sydämen ja keuhkojen ympäri. Tuntuu, ettei saa ilmaa, että aikaa on aivan aivan aivan liian vähän, jotta voisin millään selviytyä kaikesta työmäärästä, josta kuitenkin jotenkin kummassa pitäisi selviytyä.

Tänään on jälkimmäinen päivä. Samoin oli eilen. Vaikka joskus on oikein suotavaa lykätä ikävystyttäviä juttuja myöhemmäksi, joskus ne on kohdattava. Ja joskus ne tajuaa sitten kohdata vähän liian myöhään, ja sitä tajuaa olevansa pulassa. Silloin on pakko purra hammasta yhteen ja sanoa itselleen lets do this girl!

Kovin voitokas olo ei kyllä tällä hetkellä ole. Mutta kun jaksan paiskia töitä vielä viikon, se toivon mukaan palkitaan. Siihen saakka koetan jaksaa olla ahkera syömällä vähän joulutorttuja ja katsomalla Good wifen ensimmäisen kauden jaksoja uudestaan (koska ensimmäiset kaudet vaan olivat niin paljon parempia kuin nämä viimeisimmät!!!)

Jos koulu/työ/huolet/elämä painaa jollakulla muullakin päälle niin täältä lähtee sinne suuuuren suuri virtuaalinen tsemppihalaus. You can do it!

maanantai 7. marraskuuta 2016

Asiat, joita rakastan talvessa


Olen ollut viime päivinä aivan onneni kukkuloilla, pieni sydämeni on ollut aivan pakahtumaisillaan inspiraatiosta, riemusta ja leikkimielisyydestä. 

Vaikka minulla on ollut "tunnelmavalot" ikkunoissa jo syyskuusta saakka, nyt yhä useammat valosarjat ovat löytäneet paikkansa. Rakastan ikkunalaudoilla tuikkivia valoja, olohuoneen pöydällä loimottavia tuoksukynttilöitä ja keittiön ikkunasta pystyn seurailemaan parvekkeen lyhtyjen sisällä hiljalleen palavia tuikkuja.

Ensilumi ja syksyn (vai saako jo sanoa talven?) ensimmäiset lumiset päivät inspiroivat minua valtavasti. En tiedä mitään ihanampaa kuin käydä kävelyllä puuterisessa lumessa aurinkoisena ja kirpeänä pakkaspäivänä, tulla sen jälkeen sisään lämpimään ja keittää kuppi kuumaa juotavaa. Kirjojen lukeminen, rauhoittava musiikki ja leijailevat lumihiutaleet saavat unohtamaan kaikki arkiset ongelmat ja huolet ja stressitasotkin laskevat kuin itsestään.

Vaikka huolenaiheita minulla tällä hetkellä olisi, useampikin.

Aika ei tunnu riittävän mihinkään.

Tehtävää opiskelujen eteen olisi vaikka kuinka paljon ja deadlinet lähestyvät uhkaavasti.

Siihen kun lisää vielä työkiireet ja sosiaalisen elämän, kiirettä piisaa.

Jostain syystä en kuitenkaan osaa murehtia kaikesta tästä juuri nyt. Yksi parhaista ajoista vuodessa on ovella, tai oikeastaan jo saapunut. Suurin toiveeni olisi, että koko marraskuun ja joulukuun olisi pakkasta, jotteivat lumet enää sulaisi pois. En oikein luota toiveeni toteutumiseen, mutta pidän peukkuja pystyssä.



Talvessa on aivan hurjan paljon asioita, jotka tuottavat minulle hyvää mieltä ja saavat mielikuvitukseni laukkaamaan. Tykkään seistä lumituiskussa ja antaa tuulen hulmuttaa hiuksia. Pidän kerrospukeutumisesta, pipoista, lapasista ja suurista kaulahuiveista. Toivoisin kovasti, että minulla olisi takka, johon sytyttää tulet pimenevinä iltoina ja jonka lämpimässä valossa istuskella raukeana onnesta.  

Talviset nuotioretket ja pakkaskävelyt ovat ehkä yksi parhaista aktiviteeteistä, joita talvella voi keksiä. Samoin hiihto-, luistelu- ja lasketteluretket, kun niiden aika koittaa. Vielä en ole suksien päälle asettunut, vaikka jäädytettyjä latuja jo olisi. Odottelen niitä "oikeita" latuja vielä.

Kuumat juomat kuten tavan kahvi, erikoiskahvit, kuumat kaakaot, aromaattiset teet ja kaikki muut mitä nyt keksiä saattaa, ovat parhaimmillaan talvella. Voisin kävellä muki kädessä vaikka kaikki päivät läpeensä, siemaillen joka välissä annoksia idyllistä talvitunnelmaa. Voi sentään, pitäisiköhän käydä keittämässä lisää kahvia vai miten olisi omenakanelitee?

Ihmisenä, joka rakastaa kaikkea luovaa toimintaa ja tekemistä, alkutalvi on mainiota aikaa myös siinä mielessä, että inspiraatiota ja ideoita saa aivan kaikesta ympärillään. Minun tekee koko ajan mieli kirjoittaa, mieleni aivan pursuaa tarinoita. Myös värikynät ja siveltimet houkuttelevat jatkuvasti tarttumaan tuumasta toimeen ja ulkona kävellessäni suunnittelen nykytanssikoreografioita mielessäni. Ainut asia, mikä tuppaa jäämään näinä hetkinä, on valokuvaus: ympäröivä maailma on vain yksinkertaisesti aivan liian kaunis katseltavaksi linssin läpi, en halua menettää piiruakaan siitä. 

Siksi pidän silmät auki ja kameran kiinni. Elän, hengitän ja tunnen, joka solullani.

Nautin elämästä juuri nyt hyvin paljon.

 ♥


 

 KUVAT: PINTEREST




lauantai 5. marraskuuta 2016

Pyhäinpäivästä sanottua



Tänään päivän avainsanoja ovat olleet rauha, lämpö, kynttilät ja rakkaus. Olen viettänyt pyhäinpäivää toisaalla kuin aiempina vuosina, mutta siitäkin huolimatta samojen asioiden ja ajatusten ympäröimänä. Olen onnekas voidessani viettää tätä päivää rakastamani ihmisen kanssa, hyvästä ruoasta ja elämästä kynttilän valossa nauttien ja samalla rakkaita, jo poismenneitä läheisiä muistellen. Tässä päivässä on aivan omanlaisensa tunnelma, jonka haluan vuodesta toiseen säilyttää. Pyhäinpäivä ei ole minulle vain arkea muiden päivien joukossa: sillä on aivan oma merkityksensä.

Rauhaisaa pyhäinpäiväniltaa kaikille ! ♥

torstai 3. marraskuuta 2016

Todella herkullinen amerikkalainen omenapiirakka

Lupasin jokin aika sitten jakavani kanssanne herrrrkullisen amerikkalaistyylisen omenapiirakkareseptin ja tänään olisikin sitten sen vuoro! Löysin alkuperäisen reseptin Unelmien talo&koti -lehdestä ja se on Kinuskikissan versio perinteisestä amerikkalaisesta apple piesta. Uskoisin reseptin löytyvän jossain muodossa myös Kinuskikissan nettisivuilta, jonne voit klikata itsesi TÄSTÄ.

Ja sitten siihen itse reseptiin! En ollut koskaan aikaisemmin tehnyt omenapiirakkaa tähän tyyliin, joten oli hauskaa kokeilla leipoa jotain uutta. Itse hivenen laiskana näpertäjänä en jaksanut punoa päälle tulevaa ristikkoa yhtä kauniisti kuin ohjeissa neuvottiin, vaan asettelin vain ensin taikinaliuskoja pystyyn ja sen jälkeen vaakaan ja hyvinhän se onnistui niinkin. Lisäksi muokkasin reseptiä hieman oman ruokakomeroni tarpeita paremmin vastaavaksi ja pudotin pois pari ainesosaa täytteestä.



 
Ohje on suunniteltu halkaisijaltaan 24cm piirakkavuoalle, joten mikäli sinulla on suurempi tai pienempi vuoka, voit mätsäillä ainesosien määrät sen mukaan sopivammiksi.

Tarvitset

Taikinaa varten
- 5 dl vehnäjauhoja
- 1 rkl sokeria
- ½ tl suolaa
- 175 g voita
- 3/4 dl vettä

Täyttettä varten
- n. 800 grammaa omenoita (itselläni täytteeseen sujahti mukavasti n. 7-8 melko pientä/keskikokoista kirpeähköä omenaa)
- 1½ dl fariinisokeria
- 1½ rkl maissitärkkelystä
- 2½ tl kanelia



 
1. Yhdistä pohjan kuivat aineet ja nypi ne sen jälkeen sekaisin voin kanssa. Lisää sitten vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Tämän jälkeen pyörittele taikinasta möykky, kääri kelmuun ja laita jääkaappiin noin tunniksi (itse pidin taikinaa jääkaapissa ajanpuutteen vuoksi n. 40min ja hyvä tuli niinkin!).

2. Sillä välin kun taikina on jääkaapissa, voit valmistaa täytteen. Kuori ja paloittele omenat haluamasi kokoisiksi viipaleiksi. Yhdistä fariinisokeri, maissitärkkelys ja kaneli ja sekoita seos sen jälkeen omenaviipaleiden joukkoon.

3. Erottele taikinasta 1/3 ja säästä se piirakan päälle tulevaa ristikkoa varten. Kauli loput taikinasta jauhoja apuna käyttäen (mikäli tarpeellista, itse en pahemmin jauhoja tässä vaiheessa tarvinnut) leivinpaperin päälle ympyräksi (saa olla melko ohut). Kippaa taikina vuokaan ja painele se tasaisesti pohjaan ja reunoja vasten. Tässä vaiheessa ylimääräinen taikina saa mennä vuoan reunojen yli. Levitä tämän jälkeen omenatäyte pohjan päälle. 

4. Kauli lopusta taikinasta levy ja leikkaa siitä n. 1,5cm leveitä suikaleita. Voit joko punoa suikaleet tai mikäli haluat päästä helpommalla asetella ne niin kuin minä: ensin kaikki pystysuikaleet ja sen jälkeen vaakasuikaleet pystysuikaleitten päälle. Tasoittele vuoan reunojen yli ulottuva taikina siistiksi.

5. Voitele taikinapinta kananmunalla ja paista 200 asteessa uunin alatasolla n. 50 minuuttia. Suojaa pinta foliolla sen jälkeen, kun se on saanut vähän väriä, jottei pinta pääse palamaan!

6. Tarjoile piirakka lämpimänä esimerkiksi kylmän jäätelön tai vaniljavaahdon kera. Nauti!





tiistai 1. marraskuuta 2016

Mitä vahvuus oikeastaan on?


Olen pohtinut viime aikoina vahvuutta. Mitä oikeastaan on olla vahva? Onko vahvuus heikkouden vastakohta? Ainakaan niinä hetkinä, kun koko elämä tuntuu kaatuvan päälle ja lamaannun pelkästään ajatusteni painosta, olo ei tunnu kovin vahvalta. Olenko siis heikko sellaisina hetkinä, jolloin ainoa oikea tapa toimia, on käpertyä kippuraan peiton alle ja paeta koko maailmaa?

Pohdittuani asiaa olen päätynyt lopputulemaan, että vahvuus on oikeastaan aika monimutkainen juttu. Ja kaiken selvyyden vuoksi sanottakoon, että en nyt puhu fyysisestä vahvuudesta. Myönnän tosin, että toisille fyysinen vahvuus voi luoda vahvuuden ja pystyvyyden tuntemuksia monilla elämän osa-alueilla. En kuitenkaan halua nyt puhua sellaisesta vahvuudesta, vaan pikemminkin siitä, joka kumpuaa meidän sisältämme.

Vahvuutta voidaan katsoa olevan hyvin monenlaista. Halusin kuitenkin yrittää eritellä hieman omasta mielestäni vahvuuteen kuuluvia tekijöitä. Seuraavat kohdat ovat siis vain oman kokemukseni ja pohdintojeni tulosta siitä, millainen on mielestäni vahva ihminen, millaisia asioita vahvuuteen kuuluu. Voitte olla joko eri mieltä tai samaa mieltä, keskustelu aiheesta kuin aiheesta on aina tervetullutta!



Vahvuutta on ymmärtää elämän keskeneräisyys, epävarmuus ja epätäydellisyys niin muissa ihmisissä, itsessä, kuin maailmassa ylipäänsä, ja hyväksyä se. Maailma ei tule koskaan valmiiksi, emmekä me ihmisetkään tule. On vahvuutta ymmärtää, ettei kaikkia asioita voi muuttaa, ja toisaalta kykyä muuttaa niitä asioita, mitkä ovat muutettavissa, jos se tuottaa paremman lopputuloksen lähtötilanteeseen verrattuna.

Vahvuutta on hyväksyä ja näyttää tunteensa avoimesti. Se voi olla pelottavaa ja se voi olla vaikeaa. Mielestäni on kuitenkin ehdottomasti vahvuutta kyetä hyväksymään ja näyttämään tunteensa niiden pelottavuudesta huolimatta. On vahvuutta näyttää, ettei aina mene hyvin. On vahvuutta näyttää, että on joskus vähän rikkinäinen. Samalla on kuitenkin myös vahvuutta nähdä hyvää elämän vaikeissakin tilanteissa, eikä jäädä märehtimään kurjiin tunteisiin liian kauaksi aikaa.

Vahvuus on myötätuntoa ja kykyä empatiaan. Se on taitoa nähdä ja kohdata ihminen ihmisenä ja osoittaa toiselle ymmärrystä. Vahvuus on lähimmäisen rakkautta niin tuttuja kuin tuntemattomiakin kohtaan. Vahvuus on erilaisuuden hyväksymistä ja avointa, lämmintä kanssakäymistä toisten ihmisten kanssa.

Vahvuus on myös sitä, ettei vastaa pahaan pahalla, vaikka olisi kokenut vääryyttä. Vahvuus on kykyä olla katkeroitumatta ja antaa anteeksi, koska se on ainoa tapa lisätä hyvää. Kostaminen tai jatkuva vihanpito ja kaunankantaminen ei lisää elämään rakkautta ja hyvää, vaan ainoastaan pahaa oloa. On vahvuutta kyetä antamaan anteeksi. Tietenkin saa vihastua, saa tuntea kurjia tunteita ja olla äkäinen, mutta loppupeleissä anteeksianto on paljon suurempaa vahvuutta kuin ikuinen viha ja suru.

Vahvuus ei siis ole pelottomuutta. Vahvuus on kykyä elää ja kohdata muutoksia ja epävarmuuden hetkiä peloista ja epäilyksistä huolimatta. Vahvuus on luottoa elämään, itseen ja muihin. Vahvuutta ei ole virheettömyys tai täydellisyys tai se, että jaksaa aina päivästä toiseen murtumatta tai pahoittamatta mieltään. Vahvuutta on ymmärrys elämää kohtaan ja kaikkien elämän puolien hyväksyminen. Ja ennen kaikkea vahvuus on rakkautta, joka tekee kaikista ja kaikesta kauniimpaa ja voimakkaampaa.


Siinäpä hieman minun ajatuksiani vahvuudesta. Samaistuitteko, vai mietittekö, että en ole kyllä yhtään samoilla linjoilla? Olisi kiva kuulla ajatuksia vahvuudesta, millainen ihminen teidän mielestänne on vahva?

Ihanaa tiistaita ja alkanutta marraskuuta ! ♥

maanantai 31. lokakuuta 2016

KOLME ASIAA

Ajattelin ottaa osaa kolme asiaa -haasteeseen, ei sillä, että minua olisi tähän kyllä haastettu, mutta siitä huolimatta: miksikäs ei! Olen pienestä asti tykännyt valtavasti kaikenmaailman ystäväkirjojen kysymyksiin vastaamisesta ja tällaisten kysymysten miettiminenhän on oikeastaan aika hyvää itsetutkiskelua.  Joten tässä tulevat minun vastaukseni, joihin vastaan siis just nyt tämän hetken fiiliksen mukaan, liikoja miettimättä, jotta homma ei menisi liian vaikeaksi ja vakavaksi :)



3 asiaa, joista pidän

Suomessa onneksi toteutuvista selkeistä vuodenajoista ja niiden erityispiirteistä. Tällä hetkellä olen aivan tohkeissani pimeydestä, kylmyydestä ja ajoittaisista lumisateista!

Perheen parissa vietetyistä leppoisista päivistä ja illoista, jolloin syödään hyvää ruokaa, katsotaan ehkä joku hyvä elokuva ja pelataan lautapelejä yhdessä.

Luovuuden purkamisesta kaikilla niillä tavoilla, jotka kussakin hetkessä tuntuvat oikeilta.


3 asiaa, joista en pidä

Vihamielisyys ja ilkeys toisia ihmisiä kohtaan

Asioista valittaminen ilman, että kuitenkaan pyrkisi tekemään mitään tai muuttamaan asioita paremmiksi

Liian lyhyeksi jäävät yöunet


3 asiaa, jotka tein viikonloppuna

Nukuin riittävästi (hehe, riittävä nukkuminen on selvästi ollut mielen päällä viime aikoina :D)

Vietin aikaani rakkaiden ihmisten kanssa

Tein joulukortteja (Kyllä vain. Lokakuussa. Joulukortteja. Yllätin itsenikin.)


3 asiaa, jotka osaan

Koulutehtävien ja tentteihin lukemisen vältteleminen mitä mielikuvituksellisimpien tekosyiden varjolla.

Itseni ilmaiseminen kirjallisesti.

Ilon löytäminen pienistäkin asioista.




3 asiaa, jotka haluaisin osata

Käsilläseisonta ja siltakaato käsilläseisonnasta

Koulujuttuihin ryhtyminen riittävän ajoissa, jotta välttäisin viimeinen-ilta-enkä-oo-lukenut-yhtään-tähän-tenttiin-stressaamisen.

Valintojen ja päätösten tekeminen suhteellisen kivuttomasti.



3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä

Kysellä kuulumisia useammaltakin kauempana asuvalta ystävältä.

Aloittaa kandikirjojen lukeminen todenteolla.

Värjätä hiukset.




3 asiaa, joita stressaan

Toisinaan koulu, kandi ja tentit, jotka väijyvät minua joka nurkan takana.

Päätösten tekeminen.

Jos en saa nukuttua riittävästi, enkä sitten sen johdosta jaksa töissä ja koulussa ja stressaannun entistä enemmän.



3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan

Läheisten kanssa vietetty aika ja hyvä ruoka sekä nauraminen yhdessä

Liikunta, etenkin tanssiminen

Luonnossa oloilu




3 asiaa, joista puhun usein

Työjutut ja opiskelu

Tv-sarjat, elokuvat, kirjat, musiikki...

Läheiset ihmiset


3 asiaa, jotka puen mielelläni päälleni

Verkkarit tai villahousut, joissa on mukava miettää löllöpäivää kotona.

Isän vanha, hänen nuoruutensa aikainen nahkatakki, jonka tätini on ommellut.

Keltainen kellohameeni. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä.




3 asiaa, joita en pue päälleni

Liian paljastavat vaatteet

Tekonahkashortsit. Kokeiltu on, kun heräteostoksena ostin, mutta voi luoja miten kuumat ja nahkeat housut ne onkaan!

Valkoiset housut. En vaan osaa kuvitella itselleni sellaisia.


3 asiaa, jotka haluaisin hankkia

Lentoliput jonnekin ulkomaille.

Keikkaliput Green Dayn konserttiin.

Joululahjoja muille. Alkaa olla aikamoinen hinku lahjaostoksille jo nyt!


3 asiaa, joista unelmoin

Elämänmittainen parisuhde ja muutama lapsi sitten joskus. Ainakin minun unelmalistalleni nämä asiat kuuluvat, ehdottomasti :)

Haluaisin uskaltaa asua ulkomailla edes jonkin aikaa elämäni varrella.

Että minulla olisi aina aikaa ja paljon mahdollisuuksia olla yhteydessä perheeseeni ja sisaruksiini.




3 asiaa, joita pelkään

Suuret muutokset. Tai en minä varsinaisesti ehkä niitä pelkää, mutta ahdistun niistä helposti.

Läheisten ihmisten menettäminen.

Toisinaan pelkään myös maailmalla tapahtuvien levottomuuksien määrän kasvua ja sitä, kuinka paha ihminen voi toiselle olla.


3 asiaa, joiden toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa

Tämän talven pysyvien lumien sataminen ja kunnon pakkaspäivät!

Elämäntilanteen hektisyyden väheneminen ja rauhallisempi arki. Vähän enemmän toimettomuutta kiitos.

Suunnitelmissa olevien muutaman reissun toteutuminen (ihan Suomen rajojen sisäpuolella, mutta reissu kuin reissu!)

 

Huuuuh, semmoista! Herättikö nämä kysymykset teissäkin itsetutkiskelun halun tai vastaamis-innon? Haastan kaikki asiasta intoutuneet vastailemaan näihin kysymyksiin.

Ihanaa huomenna alkavaa marraskuuta kaikille!

ps. ja hei, täytyy ihan erityismainintana sanoa, kiitos Annalle taannoisesta kommentista, olen pahoillani, että vastaaminen kesti, viestistäsi ei jostain syystä tullut minulle näkyvää ilmoitusta, joten huomasin sen vasta nyt. Mutta kuinka iloiseksi minut teitkään, kiitos!

torstai 27. lokakuuta 2016

Rauhaa ja hiljaisuutta luonnonhelmassa


Jokunen päivä sitten kävin retkellä perheeni kanssa. Luonnossa oli niin hiljaista, edes linnut eivät laulaneet syksyisessä metsässä eikä tuulikaan ulvonut puissa. Kuuntelin hiljaisuutta ja hengitin sisään rauhaa ja ulos kunnioitusta luontoa kohtaan.

Usein jään ihmettelemään, kuinka suuri merkitys luonnolla onkaan minulle. Se antaa minulle järjettömästi rauhallista voimaa jaksaa hektistä arkeani. Luonto palauttaa minut juurilleni, muistuttaa minua lempeästi elämän tärkeistä asioista. Metsä kertoo minulle, että kaikki on niin kuin kuuluukin. Luonnossa on oma järjestyksensä ja kun se saa olla sellainen kuin on, siellä vallitsee aina tasapaino. Elämä ja kuolema kulkevat ripirinnan, täysin sovussa.

Yritän muistaa viettää mahdollisimman paljon aikaa luonnon keskellä. Oli kyse sitten nopeasta piipahduksesta lähimetsään tai pitemmästä vaelluksesta lapin tuntureilla, tunnen aina oppivani jotain uutta luonnossa vietetyn hetken jälkeen. Aivoissa surisevat ajatukset hiljenevät ja mieleni täyttää harras tyhjä humina. Luonnosta nauttiminen ja metsissä samoilu on minulle ehdottomasti paljon parempi mielentyhjennyskeino kuin mikään meditaatio tai joogahetki.

Rauha ja hiljaisuus ovat asioita, joita kaipaan elämääni enemmän juuri tällä hetkellä. Onneksi tiedän, kuinka voin saada niitä lisää elämääni helposti. Ei tarvitse kuin laittaa vaelluskengät jalkaan, heittää tuulitakki niskaan ja ehkä joinain kertoina kameralaukku olalle. Sen jälkeen jalat tietävätkin jo minne mennä. Ne suuntaavat suoraan lähimpään metsään: toiseen kotiini.





keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Talven tuoksu

 
 Lukeudun heihin, jotka intoutuvat ensilumesta.
Joka vuosi, aina uudestaan ja uudestaan,
ikinä kyllästymättä,
koskaan lakkaamatta hämmästelemästä.
Siinä missä tuttavani eilen
puhisivat ärtymyksissään, 
kirosivat lumen ja rännän,
tuskailivat pyöriensä satuloissa,
liukastellen pitkin loskaksi muttuneita katuja.
Silloin minä hyrisin onnea,
en vahingoniloista heidän vuokseen
vaan puhtaasta raikkaasta ilosta.
Minä tanssin riemuntanssin olohuoneen lattialla,
kun näin hiutaleitten täyttävän taivaan.
Minä riemuitsin, minä iloitsin
kuin pieni lapsi, tänäkin vuonna.
Minä en aio päästää yhtä ainutta valitusta,
en yhtä ainutta talven kirousta suustani.
Pimeä saa tulla, 
ja lumi: tervetuloa!
Kohta sytytän kynttilät, kaadan teetä kuppiin.
Sitä ennen on kuitenkin vielä kerran
juostava ulos, napattava kylmä kostea hiutale kielelle.
Minä hengitän syvään ihanaa kylmää ilmaa
ja henkäisen ulos huurua:
täällä tuoksuu talvi.


tiistai 25. lokakuuta 2016

Herkkuruokia Ehtassa


 

Heippa! Tähän väliin ajattelin jakaa ravintolavinkin. Vähän aikaa sitten vietimme poikaystäväni kanssa neljättä vuosipäiväämme, jonka kunniaksi suunnistimme ulos syömään. Ruokapaikaksi valikoitui Ehta, jossa olimme molemmat käyneet kerran aikaisemmin syömässä hamppareita (herkkua oli, nam!) minkä vuoksi tiesimme Ehtan miellyttäväksi paikaksi.

Ilta aikaan Ehtassa oli tunnelmallista: kynttilöitä pöydissä ja mukavan hämyisä tunnelma. Tuumaustuokion jälkeen päätimme tilata illan menun molemmille, ja se oli kyllä oikea päätös, voi pojat mitä ruokaa!  En ollut koskaan aikaisemmin tilannut ravintolassa alkuruokaa, pääruokaa ja jälkkäriäkin vielä. Ehkä pitäisi tehdä niin vähän useamminkin, koska kaikki mitä suuhunsa pisti oli puhdasta nautintoa ja tunnelma oli katossa koko illan. Henkilökunta kävi illan aikana useampaan kertaan kyselemässä mikä fiilis ja palvelu oli muutenkin kyllä tosi tosi ystävällistä.


 

Hämmästyin, kun tykkäsin alkupaloina tarjoillusta lammasrilletestä niinkin paljon, sillä olen yleensä melko tuttujen makujen ystävä ja lammasrillette oli jotain aivan uutta minulle. Se oli kuitenkin syntisen hyvää, poikaystäväni sanoikin, että olisi voinut syödä pelkästään noita koko illan!




Ainut miinus Ehtalle tulee musiikista. Illan aikana saimme kuulla Sannia ja JVG:tä useamman kappaleen verran: soittolistan laatija taisi olla fani :D Vaikka taustalla siis soi mikä soi, emme antaneet sen pilata tunnelmaamme. Ilta oli kaunis, maistuva ja romanttinen ja Ehtasta jäi hyvä mieli. Aitoa ruokaa suurella sydämellä ja kotiin mentiinkin sitten täysillä vatsoilla käytännössä katsoen vierimällä.


Kaikille Kuopiossa asustelevilla tai vieraileville suosittelen Ehtaa oikein lämpimästi!


keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Puoliksi poissa

Pidän kaikenlaisista romaaneista: lyhyistä, pitkistä, hauskoista, synkistä, surullisista, toiminnallisista, hempeistä, romanttisista. Viime aikoina olen kuitenkin koukuttunut kaikista tiukimmin fantasialla maustettuihin tarinoihin, joissa on menoa, meininkiä ja vaarallisia tilanteita sekä niin kutkuttava juoni, ettei kirjaa malta millään laskea käsistään.

Juuri sellaisten kirjojen nälkääni tyydyttää Sally Greenin Puoliksi poissa, joka on Puoliksi paha -trilogian (Half bad) päätösosa. Ensimmäinen ja toinen osa (Puoliksi paha ja Puoliksi Villi) olivat aivan yhtä viihdyttäviä kuin katraan kolmaskin. Trilogia kertoo Nathanista, noitapojasta joka elää maailmassa, missä mustat ja valkoiset noidat vihaavat toisiaan. Nathan itse on puoliksi musta, puoliksi valkoinen. Häntä pelätään ja vihataan eikä hän oikein sovi joukkoon. Kun mustien ja valkoisten noitien välille kehkeytyy sota, Nathan on avainasemassa, jotta rauha valkoisten ja mustien noitien välille saadaan palautettua.



Puoliksi paha -trilogia on kirjoitettu omintakeisella tyylillä, mikä ei ehkä ole aivan suosikkini, mutta sen tarina on vahva. Kantavana teemana koko trilogian takana on mielestäni suvaitsevaisuus, tasa-arvo ja erilaisuuden hyväksyminen. Tarina etenee nopeatempoisesti mikä pitää lukijan tiukasti otteessaan. Henkilöhahmot ovat kiinnostavia, vaikka täytyy myöntää, että useampi heistä on aiheuttanut minussa myös vahvoja ärtymyksen tunteita kirjoja lukiessani. Siinä ei tosin ole mitään pahaa, sillä tärkeintä onkin, että henkilöhahmot eivät ole turhanpäiväisiä vaan synnyttävät lukijassa tunteita. 

Puoliksi poissa on tiivistunnelmainen ja melko väkivaltainen päätösosa trilogialle. Valehtelematta voin todeta lukeneeni sen lähes yhdeltä istumalta, sillä palo saada tietää kuinka käy, oli niin suuri. En tietenkään aio paljastaa tässä kuinka Nathanin käy, mutta kannustan kaikkia jännitysfantasian ystäviä lukemaan tämän trilogian. Sähäkkä seikkailu odottaa!


Ja teille, joita kirjojen lukeminen ei nappaa, tiedoksi: Puoliksi pahasta on tekeillä myös elokuva!


torstai 13. lokakuuta 2016

Aamu kahvilassa

En olisi uskonut torstaiaamun olevan näin täynnä vilinää ja herkkusuisia ihmisiä suunnatessani pyöräni kohti keskustaa ja sen kahviloita kello yhdeksän jälkeen. Hakeuduin kotoiseen pullantuoksuiseen kahvilaan, tilasin valkosuklaalatten (koska pitäähän sitä muistaa arkipäivien herkutteluhetketkin!) ja aloin etsiä vapaata loossia jonne istahtaa.

Semmoista ei vain tahtonut löytyä, niin täynnä olivat pöydät ihmisiä. Vanhoja ja nuoria iloisessa sekamelskassa, nauttimassa piirakoista, pullista ja kuumina höyryävistä juomista.

Seisoskeltuani hetken epätoivoisena näin vapautuvan pöydän, tein pari syöksähtävää liikettä ja valtasin paikan reppuineni ja latteineni. Iskin tietokoneen pöydälle ja tartuin päivän tavoitteeseeni: kotitentti pitäisi saada valmiiksi.

Kunnes tajusin, että niin täydelliseksi kuin aamuisen kahvilatenttihetkeni olin kuvitellutkin, jotain olennaista siitä kuitenkin puuttui. Kotitentti kun oli unohtunut muistitikulla työpöydälleni.

Niin, sitä se elämä on. Vaikka kuinka suunnittelee, niin ei ne asiat mene sillä tavalla. Mutta sehän tästä kaikesta niin hienoa tekeekin. Sen sijaan, että olisin pakertanut ahkerasti kouluhommien parissa, olenkin käyttänyt kahvihetkeni ihmisten tarkkailuun:

Viereiseen pöytään istahti ryhmä mummoja baskereissaan. Heillä on hymyilevät kasvot ja tarjottimilla marjapiirakkaa ja kahvia.

Tuolla istuu teinityttö, räplää kännykkää pää painuksissa. Pelkään pahoin, että hänen niskansa kipeytyy moisesta asennosta.

Parin pöydän päässä istuu kaksi vanhempaa setää. He lukevat lehteä ja keskustelevat uutisista, mihinkään ei ole hoppu.


Ja tuossa istuu nuori mies, tietokoneen ääressä kuten minäkin, vieressä kuppi kahvia. Hän näyttää samaan aikaan kiireiseltä ja levolliselta, työhönsä uppoutuneelta. Pian hän nousee, pakkaa koneensa laukkuun ja lähtee ripein askelin, minne ikinä hän suuntaakin.

Minulla on ollut antoisa aamu. Ehkä ostan vielä toisen kahvin.










keskiviikko 12. lokakuuta 2016

MUSIC TO ME IS THE AIR THAT I BREATHE




Mietin pitkään mitä haluaisin suhteestani musiikkiin sanoa. Kirjoitin tekstin, pyyhin kaiken pois. Kirjoitin kaiken uudestaan, eivätkä sanat vieläkään asettuneet tahtomallani tavalla, eivät tuoneet oikeutta tunteilleni hyvää musiikkia ja soittamisen ja laulamisen riemua kohtaan.

Lopulta ajattelin että jaa, ei tämä nyt oikein lähde, sana ei ole tänään hallussa. Päätin heittää rukkaset tiskiin ja pistää sen sijaan stereot laulamaan. Ilmoille särähti Green Dayn uusi albumi Revolution Radio, jonka kävin lunastamassa itselleni pari päivää sitten (kyllä, minä ostan etenkin kaikista tärkeimmät albumit konkreettisina levyinä. Se on vähän sama asia kuin se, että tykkään lukea kirjat mieluummin oikeina kirjoina kuin sähköisinä läppäriltä tai tabletilta). Ja tiedättekö, silloin minä tajusin, miten asia todella on ja minun oli pakko aloittaa kirjoittaminen jälleen kerran alusta alkaen, puhtaalta pöydältä:

Musiikki on minulle puhdasta tunnetta. Se on iloa ja onnea, se on surua ja vihaa, se on turhautumista, epävarmuutta ja itsevarmuutta, se on itseilmaisua, se on hunajaa korville, se saa minut itkemään, nauramaan, tanssimaan ja makaamaan lamaantuneena lattialla. Musiikki voimaannuttaa minua tavoilla, joilla en voi monen muun asian sanoa voimaannuttavan. Musiikki puhaltaa minuun elämää, se saa aistit terävöitymään ja sydämen hakkaamaan. Musiikki saa mielikuvitukseni lentämään, se vie minut toisiin maailmoihin, toisiin tarinoihin ja elämiin, se saa minut unelmoimaan kovemmin ja kaipaamaan enemmän, mutta se saa minut myös tosi tosi tyytyväiseksi siihen mitä on nyt.




Kuten innoittajani Billie Joe Armstrongkin sanoo: "music to me is the air that i breathe, it's the blood that pumps through my veins that keeps me alive". Se jos mikä on hyvin sanottu.

Mitä musiikki teille merkitsee?

perjantai 7. lokakuuta 2016

Haaveilua ja syksyn inspiroivimpia juttuja


  

Viime päivinä mieleeni on syöpynyt valloittava mielikuva, enkä millään malttaisi päästä toteuttamaan sitä. Mielikuvassani talvi on tuloillaan: ulkona on kirpeän kylmä, pakkasta useampia asteita kuin yksi tai kaksi. Lunta on maassa tai ainakin ensi hiutaleet satelevat hiljalleen maahan, pyörteilevät vienossa tuulessa. Olen pukeutunut vihreään parkatakkiini, siihen, jonka lämpimiin syövereihin on ihana upota. Suuntaa askeleni poskia nipistelevästä raikkaasta ulkoilmasta lämpimillä väreillä sisustettuun kahvilaan, tilaan kahvin tai ehkä herkullisen teen tai kuuman kaakaon. Istahdan pöytään lämpöisen juomani kanssa, otan kirjan laukustani. Katselen ympärilläni olevia ihmisiä ja tunnen suurta onnea tuosta hetkestä.

Sellaisesta olen haaveillut tämän viikkoa. Mutta vielä ei ole juurikaan pakkasia ollut, mitä nyt parina viime yönä pari hassua astetta miinusta. Ensilumesta ei ole vielä tietoa, suurimmassa osassa puistakin on vielä osa lehdistä tallella. Mutta ei se mitään, syksyssä on taikaa, ja vaikka en malttaisikaan odottaa talvea, nautin täysillä myös syksystä, kuten useammistakin viime kirjoituksista on voinut päätellä (sanokaa vaan jos alkaa tämä syksyhehkutus kyllästyttää;D)

Ajattelin jakaa tänään haaveilujeni lisäksi muutamat kuvat tämän hetken parhaista jutuista, olkaa hyvät!



 

Ostin parveketta koristamaan pallokrysanteemini rinnalle vähän callunoita! Ihastuin niihin jotenkin ihan valtavasti, kauniit värit ja voi mikä syksyn tuntu näissä onkaan. Lisäksi sopivan helppohoitoisia, ei tarvitse koko ajan olla huolehtimassa kuoleeko nämä kaverit parvekkeella vaikka kastelu unohtuisikin välillä.


Syksyn bucket listilläni on kohta: leivo mahdollisimman paljon omenaherkkuja. Ja niitä olen todella leiponut! Olen tehnyt omenavoileipiä, omenanyyttejä voitaikinasta sekä tätä herkullista omenapiirakkaa, jonka reseptin ajattelin jakaa ihan omana postauksenaan tässä lähiaikoina, joten kannattaa pysytellä linjoilla!



  
 

Ehkä parasta: ihanat kiiltäväpintaiset uuden uutukaiset lehdet. Niin siis ja vaahteranlehdet myös! Niitä tuli keräiltyä maasta oikein urakalla kun pikkusiskoni oli kyläilemässä luonani, niin kauniita värejä (jotka tosin valitettavasti aina vähän kulahtavat kuivatuksen jälkeen). Unelmien talo & koti kahvin kera nautittuna herätteli kyllä taas sisustusinnon ja aloin jo kuumeisesti miettiä mitä uutta tällä kertaa kotiini keksisin. Tänä syksynä olen tosin jo ehtinyt ainakin pari uutta sisustuselementtiä hankkia, esimerkiksi ihanat valko-harmaa-mustat valopallot sängynpäätyäni koristamaan. Mikä olisikaan sen ihanampi tapa sisustaa syksyisin kuin valaistukseen panostaminen?!





Katsokaa nyt tuota väriloistoa! Ihan uskomatonta. Mie olen tänä syksynä jotenkin vielä tavallista enemmän kiinnittänyt huomiota siihen, miten tavattoman kaunista Suomessa syksyisin onkaan. Ehkä se johtuu siitä, että nykyään tulee valokuvattua niin paljon enemmän kuin ennen, niin siinä sitä oikeastaan sitten koko ajan katselee ympärilleen etsien potentiaalisia kuvauskohteita. Kiinnitän valtavan paljon enemmän huomiota pieniin yksityiskohtiin, väreihin ja valoihin kuin ennen, mikä on upea juttu, koska sillä tavalla löydän aina ulos lähtiessäni mielinmäärin ihasteltavaa ja asioita joista haltioitua.

Melkoinen kuvapläjäyshän tästä kirjoituksesta tulikin! Huomasin muuten juuri, että kaikki kuvat (lukuunottamatta alimmaista, johon lisäsin ihan vähän kirkkautta) ovat myös muokkaamattomia, mikä on ainakin omasta mielestäni aina plussaa, sillä silloin asiat näyttäytyvät juuri sellaisina kuin ne ovat, kaikessa kauneudessaan ilman turhaa manipulointia.

Viettäkäähän ihana lokakuinen viikonloppu, koska tänäänhän on perjantai! ♥