keskiviikko 10. kesäkuuta 2020

ATELJEEN SAARA UUDEN ÄÄRELLÄ




Tämä blogi on ollut pitkään tauolla. Onnekseni huomaan, että aikaisemmat kirjoitukset ovat tavoittaneet mukavasti lukijoita, vaikka uusia postauksia en ole aikoihin tuottanutkaan. Toivottavasti tekstini ovat tuoneet teille iloa - minua ainakin ilahduttaa syvästi se, että teitä kävijöitä on tässä blogissa ollut näinä hiljaisina aikoinakin. Iso kiitos teille! ♥

Olen viettänyt hiljaiseloa blogin ja sosiaalisen median parissa pitkän aikaa, koska elämässäni on ollut keskeisempiä sisältöjä ja haasteita, joihin minun on pitänyt nyt keskittyä. Hiljaiselon aikana pyöräytin mm. pro gradu -tutkielman valmiiksi, ja valmistuin Yhteiskuntatieteiden maisteriksi. Huomaankin olevani nyt täysin uuden äärellä! Tulevaisuuden ajatteleminen nostattaa hymyn huulilleni ja saa aikaan ihanan kutkuttavan tunteen mahan pohjassa, vaikka juuri mitään varmaa ja vakaata suuntaa ei vielä ole horisontissa. Ehkä juuri sen takia olo on pulppuileva. Paljon suunnitelmia minulla kyllä on! Näihin lukeutuu esimerkiksi uuden blogin perustaminen, tällä kertaa omalla domainilla. Katsotaan minne tie vie, lupaan ilmoittaa uusista tuulista blogin suhteen myös täällä, jotta löydätte lukemaan juttujani tulevaisuudessakin.

Toivottavasti kesäkuu on avautunut teille kaikille valoisana ja antoisana. Nautitaan lämmöstä, hyvästä ruoasta ja lukuisista kirjoista - siinäpä kaikki mitä ateljeen Saara kesäänsä tarvitsee.