ILOSAARIROCK 2017

 

Olen ollut varsin monena vuotena Ilosaarirockissa vapaaehtoistöissä. Useimmiten niin, että työpäivät ovat ajoittuneet joko ennen tai jälkeen rokin, joten itse festaripäivistä on ehtinyt nauttia täysin siemauksin. Viime vuosi oli minulle sen sijaan välivuosi koko rokista: esiintyjissä ei ollut juuri mitään sellaista bändiä tai artistia, jota en olisi jo ennestään nähnyt tai jonka olisin jotekin palavasti halunnut nähdä. Niin jäi koko festarit väliin.

Tänä vuonna hinku kotifestareille rokkailemaan olikin sitten varsin suuri välivuoden takia! Päätin olla hakematta vapaaehtoiseksi, koska arvelin aikataulujen sumplimisen menevän liian hankalaksi töitteni vuoksi. Päädyimme poikaystäväni kanssa ostamaan liput vain perjantaille, koska muiden päivien kattaus ei vaikuttanut niin mielenkiintoiselta, emmekä halunneet maksaa festareista täyttä hintaa. 

Ja perjantai oli kyllä oivallinen valinta! Kävimme katsomassa monta keikkaa, joista erityisen mainioita olivat Poets of the Fall, Mew ja Imagine Dragons, joka oli illan pääesiintyjä. Illan päätteeksi ääni oli käheänä ja jalat turtana kaikesta seisomisesta, mutta oli hienoa saada kuulua taas iloiseen festarikansaan. 

Parasta keikoilla käymisessä on se mieletön elossaolemisentunne, minkä livemusiikista ja yhteishengestä parhaillaan saa. Silloin tuntuu kuin minkään maailman huolia ja murheita ei olisi olemassakaan, on vain liikettä, yhteenkuulumista ja ääntä, joka saa sydämen hakkaamaan niin, että tuntuu kuin musiikki virtaisi suonissa. Se on niin hieno tunne, että en voi ymmärtää ihmisiä, jotka viettävät festarinsa mieluummin alkoholia kitaten ja leirinnässä rymyten, kuin keikoilla fiilistellen. 

Vaikka ilta venyi pikkutunneille saakka ja seuraava päivä meni sängynpohjalla koomatessa, kaikki oli jälleen kerran sen arvoista. Lauantaina en tosiaankaan olisi enää jaksanut lähteä rokkailemaan, joten oli hyvä, ettei lippuja muille päiville ollutkaan. Perjantai jäi kuitenkin mieleeni onnentäyteisenä iltana. Iltana, jolloin olin enemmän elossa kuin pitkään aikaan.

Ilosaaressa paistaa aina aurinko: niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisestikin ♥

Asiat, joita rakastan talvessa

 

Olen ollut viime päivinä aivan onneni kukkuloilla, pieni sydämeni on ollut aivan pakahtumaisillaan inspiraatiosta, riemusta ja leikkimielisyydestä. 

Vaikka minulla on ollut "tunnelmavalot" ikkunoissa jo syyskuusta saakka, nyt yhä useammat valosarjat ovat löytäneet paikkansa. Rakastan ikkunalaudoilla tuikkivia valoja, olohuoneen pöydällä loimottavia tuoksukynttilöitä ja keittiön ikkunasta pystyn seurailemaan parvekkeen lyhtyjen sisällä hiljalleen palavia tuikkuja.

Ensilumi ja syksyn (vai saako jo sanoa talven?) ensimmäiset lumiset päivät inspiroivat minua valtavasti. En tiedä mitään ihanampaa kuin käydä kävelyllä puuterisessa lumessa aurinkoisena ja kirpeänä pakkaspäivänä, tulla sen jälkeen sisään lämpimään ja keittää kuppi kuumaa juotavaa. Kirjojen lukeminen, rauhoittava musiikki ja leijailevat lumihiutaleet saavat unohtamaan kaikki arkiset ongelmat ja huolet ja stressitasotkin laskevat kuin itsestään.

Vaikka huolenaiheita minulla tällä hetkellä olisi, useampikin.

Aika ei tunnu riittävän mihinkään.

Tehtävää opiskelujen eteen olisi vaikka kuinka paljon ja deadlinet lähestyvät uhkaavasti.

Siihen kun lisää vielä työkiireet ja sosiaalisen elämän, kiirettä piisaa.

Jostain syystä en kuitenkaan osaa murehtia kaikesta tästä juuri nyt. Yksi parhaista ajoista vuodessa on ovella, tai oikeastaan jo saapunut. Suurin toiveeni olisi, että koko marraskuun ja joulukuun olisi pakkasta, jotteivat lumet enää sulaisi pois. En oikein luota toiveeni toteutumiseen, mutta pidän peukkuja pystyssä.

 

Talvessa on aivan hurjan paljon asioita, jotka tuottavat minulle hyvää mieltä ja saavat mielikuvitukseni laukkaamaan. Tykkään seistä lumituiskussa ja antaa tuulen hulmuttaa hiuksia. Pidän kerrospukeutumisesta, pipoista, lapasista ja suurista kaulahuiveista. Toivoisin kovasti, että minulla olisi takka, johon sytyttää tulet pimenevinä iltoina ja jonka lämpimässä valossa istuskella raukeana onnesta.  

Talviset nuotioretket ja pakkaskävelyt ovat ehkä yksi parhaista aktiviteeteistä, joita talvella voi keksiä. Samoin hiihto-, luistelu- ja lasketteluretket, kun niiden aika koittaa. Vielä en ole suksien päälle asettunut, vaikka jäädytettyjä latuja jo olisi. Odottelen niitä "oikeita" latuja vielä.

Kuumat juomat kuten tavan kahvi, erikoiskahvit, kuumat kaakaot, aromaattiset teet ja kaikki muut mitä nyt keksiä saattaa, ovat parhaimmillaan talvella. Voisin kävellä muki kädessä vaikka kaikki päivät läpeensä, siemaillen joka välissä annoksia idyllistä talvitunnelmaa. Voi sentään, pitäisiköhän käydä keittämässä lisää kahvia vai miten olisi omenakanelitee?

Ihmisenä, joka rakastaa kaikkea luovaa toimintaa ja tekemistä, alkutalvi on mainiota aikaa myös siinä mielessä, että inspiraatiota ja ideoita saa aivan kaikesta ympärillään. Minun tekee koko ajan mieli kirjoittaa, mieleni aivan pursuaa tarinoita. Myös värikynät ja siveltimet houkuttelevat jatkuvasti tarttumaan tuumasta toimeen ja ulkona kävellessäni suunnittelen nykytanssikoreografioita mielessäni. Ainut asia, mikä tuppaa jäämään näinä hetkinä, on valokuvaus: ympäröivä maailma on vain yksinkertaisesti aivan liian kaunis katseltavaksi linssin läpi, en halua menettää piiruakaan siitä. 

Siksi pidän silmät auki ja kameran kiinni. Elän, hengitän ja tunnen, joka solullani.

Nautin elämästä juuri nyt hyvin paljon.

 ♥

 

 KUVAT: PINTEREST

Pyhäinpäivästä sanottua

Tänään päivän avainsanoja ovat olleet rauha, lämpö, kynttilät ja rakkaus. Olen viettänyt pyhäinpäivää toisaalla kuin aiempina vuosina, mutta siitäkin huolimatta samojen asioiden ja ajatusten ympäröimänä. Olen onnekas voidessani viettää tätä päivää rakastamani ihmisen kanssa, hyvästä ruoasta ja elämästä kynttilän valossa nauttien ja samalla rakkaita, jo poismenneitä läheisiä muistellen. Tässä päivässä on aivan omanlaisensa tunnelma, jonka haluan vuodesta toiseen säilyttää. Pyhäinpäivä ei ole minulle vain arkea muiden päivien joukossa: sillä on aivan oma merkityksensä.

Rauhaisaa pyhäinpäiväniltaa kaikille ! ♥

Rauhaa ja hiljaisuutta luonnonhelmassa

Jokunen päivä sitten kävin retkellä perheeni kanssa. Luonnossa oli niin hiljaista, edes linnut eivät laulaneet syksyisessä metsässä eikä tuulikaan ulvonut puissa. Kuuntelin hiljaisuutta ja hengitin sisään rauhaa ja ulos kunnioitusta luontoa kohtaan.

Usein jään ihmettelemään, kuinka suuri merkitys luonnolla onkaan minulle. Se antaa minulle järjettömästi rauhallista voimaa jaksaa hektistä arkeani. Luonto palauttaa minut juurilleni, muistuttaa minua lempeästi elämän tärkeistä asioista. Metsä kertoo minulle, että kaikki on niin kuin kuuluukin. Luonnossa on oma järjestyksensä ja kun se saa olla sellainen kuin on, siellä vallitsee aina tasapaino. Elämä ja kuolema kulkevat ripirinnan, täysin sovussa.

Yritän muistaa viettää mahdollisimman paljon aikaa luonnon keskellä. Oli kyse sitten nopeasta piipahduksesta lähimetsään tai pitemmästä vaelluksesta lapin tuntureilla, tunnen aina oppivani jotain uutta luonnossa vietetyn hetken jälkeen. Aivoissa surisevat ajatukset hiljenevät ja mieleni täyttää harras tyhjä humina. Luonnosta nauttiminen ja metsissä samoilu on minulle ehdottomasti paljon parempi mielentyhjennyskeino kuin mikään meditaatio tai joogahetki.

Rauha ja hiljaisuus ovat asioita, joita kaipaan elämääni enemmän juuri tällä hetkellä. Onneksi tiedän, kuinka voin saada niitä lisää elämääni helposti. Ei tarvitse kuin laittaa vaelluskengät jalkaan, heittää tuulitakki niskaan ja ehkä joinain kertoina kameralaukku olalle. Sen jälkeen jalat tietävätkin jo minne mennä. Ne suuntaavat suoraan lähimpään metsään: toiseen kotiini.

Herkkuruokia Ehtassa

 

Heippa! Tähän väliin ajattelin jakaa ravintolavinkin. Vähän aikaa sitten vietimme poikaystäväni kanssa neljättä vuosipäiväämme, jonka kunniaksi suunnistimme ulos syömään. Ruokapaikaksi valikoitui Ehta, jossa olimme molemmat käyneet kerran aikaisemmin syömässä hamppareita (herkkua oli, nam!) minkä vuoksi tiesimme Ehtan miellyttäväksi paikaksi.

Ilta aikaan Ehtassa oli tunnelmallista: kynttilöitä pöydissä ja mukavan hämyisä tunnelma. Tuumaustuokion jälkeen päätimme tilata illan menun molemmille, ja se oli kyllä oikea päätös, voi pojat mitä ruokaa!  En ollut koskaan aikaisemmin tilannut ravintolassa alkuruokaa, pääruokaa ja jälkkäriäkin vielä. Ehkä pitäisi tehdä niin vähän useamminkin, koska kaikki mitä suuhunsa pisti oli puhdasta nautintoa ja tunnelma oli katossa koko illan. Henkilökunta kävi illan aikana useampaan kertaan kyselemässä mikä fiilis ja palvelu oli muutenkin kyllä tosi tosi ystävällistä.

 

Hämmästyin, kun tykkäsin alkupaloina tarjoillusta lammasrilletestä niinkin paljon, sillä olen yleensä melko tuttujen makujen ystävä ja lammasrillette oli jotain aivan uutta minulle. Se oli kuitenkin syntisen hyvää, poikaystäväni sanoikin, että olisi voinut syödä pelkästään noita koko illan!

Ainut miinus Ehtalle tulee musiikista. Illan aikana saimme kuulla Sannia ja JVG:tä useamman kappaleen verran: soittolistan laatija taisi olla fani :D Vaikka taustalla siis soi mikä soi, emme antaneet sen pilata tunnelmaamme. Ilta oli kaunis, maistuva ja romanttinen ja Ehtasta jäi hyvä mieli. Aitoa ruokaa suurella sydämellä ja kotiin mentiinkin sitten täysillä vatsoilla käytännössä katsoen vierimällä.

Kaikille Kuopiossa asustelevilla tai vieraileville suosittelen Ehtaa oikein lämpimästi!

MUSIC TO ME IS THE AIR THAT I BREATHE

Mietin pitkään mitä haluaisin suhteestani musiikkiin sanoa. Kirjoitin tekstin, pyyhin kaiken pois. Kirjoitin kaiken uudestaan, eivätkä sanat vieläkään asettuneet tahtomallani tavalla, eivät tuoneet oikeutta tunteilleni hyvää musiikkia ja soittamisen ja laulamisen riemua kohtaan.

Lopulta ajattelin että jaa, ei tämä nyt oikein lähde, sana ei ole tänään hallussa. Päätin heittää rukkaset tiskiin ja pistää sen sijaan stereot laulamaan. Ilmoille särähti Green Dayn uusi albumi Revolution Radio, jonka kävin lunastamassa itselleni pari päivää sitten (kyllä, minä ostan etenkin kaikista tärkeimmät albumit konkreettisina levyinä. Se on vähän sama asia kuin se, että tykkään lukea kirjat mieluummin oikeina kirjoina kuin sähköisinä läppäriltä tai tabletilta). Ja tiedättekö, silloin minä tajusin, miten asia todella on ja minun oli pakko aloittaa kirjoittaminen jälleen kerran alusta alkaen, puhtaalta pöydältä:

Musiikki on minulle puhdasta tunnetta. Se on iloa ja onnea, se on surua ja vihaa, se on turhautumista, epävarmuutta ja itsevarmuutta, se on itseilmaisua, se on hunajaa korville, se saa minut itkemään, nauramaan, tanssimaan ja makaamaan lamaantuneena lattialla. Musiikki voimaannuttaa minua tavoilla, joilla en voi monen muun asian sanoa voimaannuttavan. Musiikki puhaltaa minuun elämää, se saa aistit terävöitymään ja sydämen hakkaamaan. Musiikki saa mielikuvitukseni lentämään, se vie minut toisiin maailmoihin, toisiin tarinoihin ja elämiin, se saa minut unelmoimaan kovemmin ja kaipaamaan enemmän, mutta se saa minut myös tosi tosi tyytyväiseksi siihen mitä on nyt.

 

Kuten innoittajani Billie Joe Armstrongkin sanoo: "music to me is the air that i breathe, it's the blood that pumps through my veins that keeps me alive". Se jos mikä on hyvin sanottu.

Mitä musiikki teille merkitsee?

Rakasta itseäsi

Joskus musiikki auttaa minua muistamaan, kuinka rakastetaan itseään.

Tänään musiikki ja siihen yhdistyvä liike, joka alkoi aluksi venyttelynä ja kevyenä joogailuna mutta muuttui lopulta pehmeäksi ja nautinnolliseksi nykytanssiksi keskellä olohuonetta, herkisti jälleen aistini tuntemaan, kuinka hieno asia keho on. Kuinka hieno ja mahdottoman upea asia ihmiskeho on pystyessään liikkeeseen, joka tuntuu jokaikisessä solussa ja joka ravistelee huolienpeiton yltäni.

Ja kuinka kaunis juuri minun, niin kuin sinunkin kehosi on. Jokaisen meidän kroppa on niin luja ja vahva kannatellessaan meitä päivästä toiseen. Kehoni on minun kotini ja kulkuneuvoni. Miksi onkin niin helppoa unohtaa rakastaa itseäni. Miksi onkaan niin helppoa keskittyä virheisiin ja muutoskohteisiin, miksi itkeä jokaista virhettä, jonka itsestään ja kehostaan löytää. Miksi se on helpompaa, kuin pysähtyä, hengittää syvään ja kiittää itseään ja kroppaansa siitä, että olen jaksanut tämänkin päivän kunnialla loppuun saakka.

Tunnen syvää rauhaa tässä hetkessä, kirjoittaessani tätä. En kaipaa huomista, enkä kaihoa menneitä. Olen oppinut valtavasti armollisuutta itseäni kohtaan viimeisinä viikkoina, kun olen ollut viikosta toiseen flunssainen ja kärsinyt selkäkivuista, enkä ole pystynyt liikkumaan samalla tavalla kuin yleensä. Olen keskittynyt kehonhuoltoon, jos selkäni on antanut periksi senkään vertaa, että olen voinut kevyesti venytellä. Olen keskittynyt tekemään hyvää itselleni. Olen leiponut ja hemmotellut mieltäni hyvillä ruoilla. Olen antanut itseni maata hiljaa paikallaan, tuntenut miltä kova lattia tuntuu ihoani vasten. Olen kääriytynyt peittoihin, olen juonut tavallista enemmän kahvia. Olen hengittänyt sisään rauhaa ja ulos kiitollisuutta.

Kaikesta tästä huolimatta minulla on ollut viime viikkoina myös päiviä, jolloin en ole löytänyt kaunista ajatusta itsestäni. Olen tuskaillut voimattomuuttani, itkenyt kipujani. Olen anellut paranemista korkeammilta voimilta, jotta saisin taas huoletta liikkua. Olen ollut tyytymätön kehooni mutta myös itseeni ihmisenä, taitoihini elämän eri osa-alueilla, olen toivonut olevani parempi, taitavampi, olisinpa enemmän.

Sitten koitti tämä päivä. Avasin ikkunan ja annoin kylmän ja harmaan syysilman tunkeutua sisään. Laitoin Ólafur Arnaldsin levyn For now I am winter soimaan, painoin silmät kiinni ja liikuin juuri sillä tavalla millä kehoni halusi ja mihin se kykeni. Ja minä rakastin taas itseäni, minä tunsin oloni riittäväksi. Minä olin kaunis. Minä olen kaunis. Ja niin olet sinäkin.

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/18257227/?claim=32pyjwd5r48">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

Kaipaan sinua

Tänään kaipaan sinua, niin eilenkin tein.

En ole moneen päivään juuri muuta miettinyt

kuin sitä hetkeä, jolloin saan taas painautua sinua vasten,

hengittää syvään tuoksuasi

halata halata niin lujaa mutta samalla hellästi.

Odotan sitä, että saan maata vierelläsi illalla,

kuunnella ääntäsi, hymyillä sanoillesi

kaipaan sinun silmiäsi, sinun ihoasi,

sinun hassutteluasi.

Vaikka minä kaipaan sinua,

niin paljon, että välillä tuntuu kuin sydän kuristuisi kasaan

ikävä on hyvästä.

Kun välillä ikävöi toista, kaipaa niin valtavasti,

rakkaus sen kun vahvistuu.

Siihen minä luotan, uskon, ja sen minä myös todeksi tiedän.

Aina kun palaan luoksesi, 

rakastan vielä vähän enemmän kuin ennen.