Lukeudun heihin, jotka intoutuvat ensilumesta.
Joka vuosi, aina uudestaan ja uudestaan,
ikinä kyllästymättä,
koskaan lakkaamatta hämmästelemästä.
Siinä missä tuttavani eilen
puhisivat ärtymyksissään,
kirosivat lumen ja rännän,
tuskailivat pyöriensä satuloissa,
liukastellen pitkin loskaksi muttuneita katuja.
Silloin minä hyrisin onnea,
en vahingoniloista heidän vuokseen
vaan puhtaasta raikkaasta ilosta.
Minä tanssin riemuntanssin olohuoneen lattialla,
kun näin hiutaleitten täyttävän taivaan.
Minä riemuitsin, minä iloitsin
kuin pieni lapsi, tänäkin vuonna.
Minä en aio päästää yhtä ainutta valitusta,
en yhtä ainutta talven kirousta suustani.
Pimeä saa tulla,
ja lumi: tervetuloa!
Kohta sytytän kynttilät, kaadan teetä kuppiin.
Sitä ennen on kuitenkin vielä kerran
juostava ulos, napattava kylmä kostea hiutale kielelle.
Minä hengitän syvään ihanaa kylmää ilmaa
ja henkäisen ulos huurua:
täällä tuoksuu talvi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti