maanantai 30. huhtikuuta 2018

ONNEA ON VAPPUMUNKIT



Jos jollekin herkulle olen erityisen perso, se on munkit. Missä vaan, milloin vaan, millainen munkki vaan: minulle kyllä maistuu! Vapussakin parasta on tietysti tuo uljas sokeroitu herkkurinkilä. Minulle vapun vietto kulminoituukin oikeastaan hyvään ruokaan ja herkutteluun, se kun ei noin niin kuin muuten ole koskaan ollut itselleni järin merkityksellinen juhla.


Koskaan en ole ihan ymmärtänyt tosin sitä, miksi vappuakin vietetään enemmän vappuaattona, kuin vappupäivänä. Ja sama juttuhan on toki juhannuksen ja joulun kanssa. Jouluaatto nyt on niin vakiintunut, että sen jotenkin käsittää. Mutta vappu ja juhannus, eikö niiden juhlimisen voisi erityisesti keskittää vappupäivään ja juhannuspäivään? Tai no, parempi tietysti juhlia vaikka molempina, koska juhlathan on aina oikein jees. Ainakin silloin kun niitä saa juhlia juuri sillä itselle sopivalla tavalla, mukavassa seurassa.  

 

Tänään vappuaattona olen kotikotona kaikkien rakkaimpien ihmisten kanssa. Ainoastaan siskoni uupuu joukosta, mutta onneksi hänetkin näen taas pian. Maha on ihan pullollaan munkkeja, mieli onnesta soikiona (liittyy kenties eilisen tapahtumiin, joista lisää myöhemmin!) ja iltaruoka valmistumassa. Vappu, niin kuin kaikki juhlapäivät, ovat minulle yhtä syömisen juhlaa. Hyvä ruoka, parempi mieli, niin se vaan menee!



Loppuillan ja huomisen suunnitelmat sisältävät lähinnä vatsa sylissä ähöttämistä. Ehkä käyn kaupungilla haistelemassa kevätilmaa. Ehkä katselen vanhojen autojen kulkuetta. Ehkä ostan jopa kuvioilmapallon, jollaista minulla ei ole koskaan ollut. Tai sitten suunnitelmat muuttuvatkin joksikin ihan muuksi. Keväässä kivaa on se, että suunnitelmat saakin muutua yhtä kevyesti ja nopeasti kuin raikas tuuli puhaltaa.

Kivaa vappua kaikille jo näin aattopäivänä toivoteltuna!

maanantai 23. huhtikuuta 2018

HELPOT EKOTEOT JOKAISEEN KOTITALOUTEEN

 

Muutamien viime vuosien aikana olen heräillyt ihan uudella tavalla siihen, miten ihmiset voisivat toimia paremmin edistääkseen luonnon ja ympäristön hyvinvointia, ja samalla ihan meidän ihmistenkin hyvinvointia. Meillä on vain yksi maapallo, jota me tuhotaan kovaa vauhtia ja se aiheuttaa minulle suurta surua ja huolta. Epätoivoon ei kuitenkaan ympäristöasioissa kannata vaipua, koska avain asioiden muuttamiseen on ihan meistä jokaisen taskussa! Siispä haluaisinkin kannustaa ihan jokaista siellä ruudun takana miettimään omia kulutustottumuksiaan ja elintapojaan, ja haastamaan vähän ajatteluaan: mitä juuri sinä voisit tehdä, jotta ympäristö voisi paremmin?

Tekojenhan ei tarvitse olla hillittömän suuria ollakseen valtavan tärkeitä ja merkityksellisiä. Ihan jokainen ostopäätös kaupassa on kuin äänestämistä: ostamalla vaikutat! Joka kerta kun jätät vaikka sen muovipussin ostamatta tai ostat vihannekset mieluummin ilman pakkausta kuin hillittömissä muovikääreissä, vaikutat asiaan. Esimerkiksi muovittomien tuotteiden valitseminen kaupassa antaa välitöntä palautetta siitä, että muovittomille tuotteille on kysyntää. Ja jos jollekin on runsaasti kysyntää, myös sen tarjonta yleensä lisääntyy. Lienee siis kenenkään turhaa väittää, ettei yksittäisten ihmisten toimilla ole muka merkitystä.

Tiedän, että joskus tuntuu tosi vaikealta löytää ne luonnolle parhaimmat toimintatavat varsinkin, jos on tottunut toimimaan vuodesta toiseen tietyllä tavalla. Itselleni kasvispitoisempaan ruokavalioon siirtyminen oli pitkän aikaa nou nou ja muutos tapahtui lopulta monen vuoden aikana. Edelleenkään en ole vegaani, enkä edes halua ryhtyä vegaaniksi. Se, että olen vähentänyt lihankulutustani selvästi, on kuitenkin jo itselleni (ja luonnolle!) merkittävä edistysaskel.

On paljon pieniä mutta merkityksellisiä asioita, joita jokainen meistä voi omassa arjessaan tehdä. Tässä muutama helppo juttu, joista voi lähteä liikkeelle:
 

1. Luovu niistä muovipusseista. Käytä kauppakassina kestokassia tai jos se nyt unohtui kotiin ja jollain tavalla ne ostokset pitäisi kotiin saada rahdattua, niin valitse sitten edes paperipussi. Muovipusseja on maailmassa jo ihan riittävästi.

2. Edelliseen liittyen, älä myöskään pakkaa hedelmiä tai vihanneksia kertakäyttöisiin muovipusseihin. Tätäkin varten on olemassa kestopusseja, tai kauniin kestopussin voi myös ommella helposti itse esim. vanhoista pitsiverhoista. Vaihtoehtoisesti hedelmät voi vain punnita, läiskäistä hintalapun kylkeen ja latoa kärryyn sellaisenaan. Esimerkiksi banaanit, appelsiinit, omenat... mihin niitä pusseja oikeastaan edes tarvitaan?

3. Osta take away -juomat aina jos mahdollista omaan kestomukiin tai keitä kahvit jo kotona ja nappaa mukaan termarissa. Jälkimmäinen tapa säästää luonnon lisäksi mukavasti rahaakin.



4. Käytä aina aina aina kestovesipulloa! Suomen hanavesi on erinomaista, miksi siis ostaa vettä kaupasta muovipulloissa? Jälleen: säästät sekä luontoa että rahaa, kun käytät omaa, uudelleen täytettävää vesipulloa.


5. Vaihda tiskiharjasi luonnonmateriaaleista valmistettuun, jonka voit polttaa tai mahdollisesti kompostoida sen mentyä huonoksi. Itse käytän nykyään puista harjaa, jossa olevat metalliosat voi tietysti kierrättää kun harja on käynyt käyttökelvottomaksi. Puinen harja on niin paljon kauniimpikin kuin muovinen!

6. Myös hammasharjoja löytyy nykyään bambuisina: Humble Brush on oiva vaihtoehto muoviselle.



7. Naiset: kuukautissuojana kannattaa suosia kuukuppia. Sen käyttö vähentää roskan määrää paljon ja lisäksi pitkällä aikavälillä myös rahaa säästyy runsaasti, koska yhden kuukupin käyttöikä voi olla jopa yli 10 vuotta.

8. Kierrätä. Mikäli asut kerros- tai rivitalossa, taloyhtiössäsi on mitä todennäköisemmin vähintäänkin kohtalaisen hyvät kierrätysmahdollisuudet, joten kierrätä kaikki minkä voit. Se ei ole niin vaivalloista, kunhan vain hankkii sopivat kierrätysastiat omaan asuntoon. Jos taas asut omakotitalossa: ei kierrättäminen sielläkään todennäköisesti kovin paljoa vaivalloisempaa ole, koska nykyään Rinki -kierrätyspisteitä tai muita ecopisteitä on todella monen lähikaupankin pihoilla. Kyse on vain viitseliäisyydestä :)

9. Valitse apostolin kyyti tai pyörä alle aina kun mahdollista! Kunto kasvaa ja luonto kiittää.



10. Mikä on sinun helppo niksisi toimia ympäristöystävällisemmin? :)

lauantai 21. huhtikuuta 2018

KEVYEMPI TUKKA, KEVYEMPI MIELI


Kevään kunniaksi pätkäisin tällä viikolla tukastani suurin piirtein puolet pois. Ehkä vähän myös sen kunniaksi, että viimeisimmästä kampaamokäynnistä oli kulunut liki kaksi vuotta.

Tuntui aikamoiselta luksukselta makoilla silmät kiinni ja ihan vaan nautiskella, kun joku toinen pesi hiukset ja hieroi päänahkaa. Tulinpahan siinä euforisessa tilassa miettineeksi, että jos minua olisi siunattu yltäkylläisellä maallisella rikkaudella, niin kävisin aina pesetyttämässä hiukseni kampaamossa. Hehe, no en ehkä kuitenkaan, mutta niin mukavalta se tuntui!

Tiedättekö muuten sen hurjan tunteen, kun on käynyt samalla kampaajalla yli kymmenen vuotta ja päätyy sitten varaamaan leikkelyajan ihan uudelle ihmiselle? Se tuntuu aika jännältä, kun tietää, että sillä vakkarikampaajalla on  kuitenkin jo vuosien kokemus omasta kuontalostani, hiusteni laadusta ja käyttäytymisestä ja uudella tyypillä taas ei ole vielä lainkaan historiaa hiusteni kanssa. Vähänhän se kutkutti, että mitä tästä nyt tulee, ja pitäiskö kuitenkin perua tämä aika ja mennä taas vakkarille

Mutta vakiokampaajani kun sijaitsee parin tunnin ajomatkan päässä. En perunut aikaa ja hyvä niin, koska kaikki pelkoni olivat tällä kertaa turhia. Ihanan pirtsakka kampaaja teki tosi hyvää työtä ja lettini on nyt raikas, terveen näköinen (ja tuntuinen!) ja ennen kaikkea kevyt ja helppohoitoinen.



Aina kampaajalla (tai tuttavan käsittelyssä) istuessani mietin omaa hiusmenneisyyttäni. Olen kokeillut hiuksissani suurin piirtein kaiken mahdollisen niin värien kuin mallien puolesta. On kuulkaas ollut superlyhyttä, tosi pitkää, polkkaa, olkapääpituista, undercut, ananas, irokeesi, suoraa otsatukkaa, vinoa otsatukkaa, rikottua mallia, tasapituista, mustaa, vaaleaa, kirkkaan punaista, oranssia, vihreää ja varmaan kaikkia mahdollisia ruskean sävyjä. Että juu, alkaa toisinaan olla jo vähän vaikeaa miettiä, että mitäs sitä nyt kokeilisi, kun hiukseni on nähneet jo niin paljon. Mutta tällä kertaa lyhyt sharppi polkka ilman otsista tuntuu just hyvältä! Seuraavalla kerralla himottaisi kyllä permanentti... ;)

Vuosien varrella olen kyllä todennut, että hiukset on minulle tapa uudistua, luoda nahkani ja löytää uusia puolia itsestäni. Hiukset on myös ehdottoman tärkeä itseilmaisun keino minulle. Hiuksilla voin kertoa kuka minä olen juuri kyseisellä hetkellä. Hiuksissa parasta onkin se, että ne on ehtymätön luonnonvara, jolla voi leikitellä ja kokeilla kaikkia villejäkin juttuja. Koskaan en ole katunut esimerkiksi pitkän tukan leikkaamista ihan lyhyeksi, koska takaisinhan se kasvaa, eikä mikään muutos ole lopullinen. Kun kampaus muuttuu, tuntuu aina, että osa koko minuudestani muuttuu jollain lailla. Tuntuu heti freesimmältä. Tuntuu uudelta alulta. En voisi kuvitellakaan jämähtäväni kovin pitkäksi aikaa yhteen ja samaan hiusmalliin, hiusten suhteen minulla on ikuinen tarve uudistua. En voi kuvitella elämää ilman sitä tunnetta, kun tavallaan hirvittää luopua viimeisimmästä hiusmallista tai väristä mutta samalla tietää, että uusiutuminen on ainoa oikea tapa just minulle.
 


Millainen tukkahistoria teillä siellä ruudun takana on? Pitäydyttekö hyväksi todetussa, vai löytyykö muita tukka-seikkailijoita? :)

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

KUN SURU SAAPUU TALOON



Olin jo ehtinyt unohtaa miltä se tuntuu, kun menettää jonkun omaan lähipiiriin kuuluvan henkilön. Enkä nyt puhu erilleen kasvamisesta, kauas muuttamisesta tai muunlaisesta etääntymisestä. Puhun nyt siitä, kun kuolema korjaa ihmisen tästä maailmasta ja hänen läheisensä päätyvät keskelle surun kuplaa miettimään, miten tästä eteenpäin jatketaan.

Suru on erikoinen tunne ja sitä on niin montaa sorttia. Läheisen kuolemaan liittyvä suru on musertavaa, mutta vanhan ja sairaan ihmisen kohdalla se on myös tietyllä tapaa hyväksyvää surua. Sitä ymmärtää, että kuolema kuuluu elämään ja että jokaisen meistä aika tulee lopulta.

Vaikka tilanteen hyväksyy ja ymmärtää, että näin asioiden tällä kertaa kuului mennä, suru ei ole kuitenkaan yhtään sen vähäisempää. Suru-uutisen kuultuaan huomaa kenties elävänsä keskellä harmaata ankeutta. Surun koittaessa myös väsymys on aivan silmitön, keho tuntuu raskaalta ja mieli on vaan ihan kaikkeen uupunut. Suru nostattaa ainakin minussa niin valtavan väsymyksen, että tuntuu ettei sitä kestä. Hymy ei tosiaan ole herkässä ja itkemisestä turvoksissa olevat silmäluomet ovat niin raskaat, niin raskaat.

Hyväksyvä suru ja "vanhuuteen" kuolleen henkilön menetys on kuitenkin siitä armollinen, että kaikista painavin ja uuvuttavin surun vaihe ei kestä loputtoman kauaa. Suru ei poistu, mutta sitä alkaa jälleen kestää. Hymy alkaa palailla, joskus jopa naurattaa. Elämä tuntuu hyvältä, vaikka samalla ikävä ja kaipaus on aivan hirvittävä, eikä menetystä tahdo uskoa todeksi.

Viime päivät olen elänyt keskellä suruani. Tänään on ensimmäinen päivä kun sydäntä puristava rautakahle ei tunnu enää niin ahdistavalta. Minä tiedän, että kuolema kuuluu elämään ja menetyksistä selviää, jäähän rakkaista aina muistot. Uskon myös, että juuri kuolema tekee tästä kaikesta arvokkaampaa ja elämisen arvoista.

perjantai 6. huhtikuuta 2018

7 X VINKIT SOSIAALITIETEIDEN VALINTAKOEMATERIAALIEN 2018 HALTUUNOTTOON



Itä-Suomen yliopiston sosiaalitieteiden valintakoemateriaalit vuodelle 2018 julkistettiin jokin aika sitten ja pakkohan niitä oli minunkin käydä vilkaisemassa. On aina mielenkiintoista katsoa, minkälaisen koetuksen eteen hakijat joutuvat: ovatko artikkelit haastavia vai helpohkoja ymmärtää. Muistan kuinka omana hakuvuotenani suurin osa valintakokeen artikkeleista tuntui melko vaikeaselkoisilta ja vieraan käsitteistön vuoksi lukeminen oli raskasta. Siksi onkin näin neljän vuoden opiskelun jälkeen hauskaa todeta, että jotain on tosiaan oppinut: enää nuo artikkelit eivät aiheuta tuskallista päänraapimista, vaan käsitteistö ja näkökulmat ovat muuttuneet tutuiksi ja selkeiksi.

Kun itse hain opiskelemaan sosiaalitieteitä vuonna 2014, olin juuri selviytynyt kunnialla yo-kirjoituksista ja tuon koitoksen jäljiltä olin melko puhki. Koska minulla ei tuolloin ollut vielä kovin selkeää käsitystä siitä, mitä haluaisin opiskella (lukuunottamatta sitä, että psyka kyllä kiinnosti kovasti) hain melko moneen paikkaan, joissa isossa osassa oli valintakokeet. Loppujen lopuksi päädyin osallistumaan kolmen oppiaineen valintakokeisiin, joten voitte kuvitella, että en tietenkään voinut päntätä jokaiseen viikko tolkulla sata lasissa. Siispä minä priorisoin: luin parisen viikkoa vakava -kokeeseen, ehkä noin kuukauden päivät psykologiaan ja (melkein hävettää myöntää) vain pari päivää sosiaalitieteisiin.

Ja kuinka sitten kävikään: kaikesta priorisoinnista ja pänttäämisestä huolimatta ovet psykologiaan eivät auenneet, mutta parin päivän tehoselailulla onnistuin luovimaan tieni sosiaalitieteisiin. Muistan tunteen, kun istuin sosiaalitieteiden kokeessa, katsoin tehtävät läpi ja totesin, että osaan vastata ainakin jotain kaikkiin. Ei kannata kuitenkaan tämän perusteella ajatella, että koe on pelkkää helppoa läpsyttelyä, koska tuona samaisena vuonna monen tuttavani mielestä koe oli ollut todella vaikea, vaikka he olivat lukeneet siihen huomattavasti kauemmin ja enemmän kuin minä. Jotenkin kysymykset vaan olivat sopivia juuri minun silloiselle tietoudelleni ja oikeat asiat olivat sillä ajallisesti vähäisellä opiskelulla jääneet onneksi mieleen.


Valintakokeeseen valmistauminen on varmasti jokaiselle ihan omanlainen prosessinsa ja on vaikeaa sanoa mitään takuuvarmoja, kaikille sopivia vinkkejä siitä, kuinka materiaali tulisi ottaa haltuun. Tässä kuitenkin muutama hyväksi havaittu seikka sosiaalitieteiden valintakokeisiin valmistautumista helpottamaan:

1. Anna itsellesi hetki lepoa ennen aloittamista
 
Jos olet hakenut yliopistoon suoraan lukiosta, kannattaa antaa itsensä levätä hetki yo-kirjoitusten jälkeen, ennen valintakoepänttäyksen aloittamista. Palkitse itsesi vapaa-ajalla ja rentoutumisella! Sosiaalitieteiden valintakokeessa artikkeleita on luettavana kuusi, joten ne kyllä ehtii ottaa haltuun, vaikka antaisit itsesi ensin vähän relata.

2. Opettele etenkin suuret linjat

Älä takerru hankaliin tai epäselviin yksityiskohtiin artikkeleita lukiessasi. Sosiaalitieteiden valintakoekysymykset ovat perinteisesti olleet lyhyitä esseevastauksia (noin sivun mittaisia), eikä kovin tarkkaa nippelitietoa ole mielestäni yleensä kysytty. Suuret linjat on se juttu, joten yritä hahmottaa kokonaisuus, se mistä artikkelissa oikeastaan on kyse.

3. Muista tauot ja vapaa-aika!

Muista nukkua hyvin, syödä hyvin ja liikkua lukemisen lomassa. Lepo on yksi tärkeimmistä jutuista mihin tahansa kokeeseen lukiessa, niin myös tässä. Pidä myös kokonaan vapaita päiviä lukemisesta, jolloin teet jotain ihan muuta!

4. Keskustele

Jos mahdollista, keskustele jonkun kanssa artikkeleiden sisällöistä. Se helpottaa usein asioiden ymmärtämistä ja on erittäin toimiva keino painaa asioita mieleen erityisesti yhteiskuntatieteissä.

5.  Opettele usein toistuvat termit

Jotkin termit nousevat hyvin usein sosiaalitieteellisissä artikkeleissa esiin, joten ne kannattaa opetella. Tällaisia näyttäisivät valintakoemateriaalin perusteella olevan esimerkiksi osallistuminen, osallisuus, toimijuus, narratiivisuus ja tarinallisuus.

6. Paperilta vai tietokoneen näytöltä?


Tiedosta kummalla tavalla opit paremmin: tietokoneen/tabletin näytöltä vai paperilta lukemalla. Itselleni on ollut aina helpompaa keskittyä luettavaan tekstiin kun se on paperilla edessäni. Koneen näytöltä lukiessa ajatukseni harhailee ja hairahdun huomattavasti helpommin surffailemaan myös muille sivustoille, vaikka pitäisi lukea. Joten huomaa, kumpi tapa toimii sinulla, ja opiskele sen mukaan!

7. Älä uuvuta itseäsi

Valintakokeisiin lukiessa on liian helppoa uuvuttaa itsensä. Muista, ettei sinun tarvitse osata jokaista sanaa ulkoa. Luota itseesi, muista pitää huolta omasta hyvinvoinnistasi ja lue sen verran kuin tuntuu sopivalta juuri sinulle. Kannattaa myös muistaa erilaiset opiskelutekniikat: jos alleviivaaminen, käsitekartat, muistilistat, muistilaput tai mikä hyvänsä tuntuu helpottavan oppimistasi, hyödynnä sitä! Oppiminen on mielestäni tosi yksilöllistä, joten kannattaa toteuttaa juuri niitä juttuja, jotka helpottavat sinua.

Ja muista, vaikkei opiskelupaikka tänä vuonna irtoaisi, ei se maailma siihen kaadu. Kannattaa muistaa myös monet muut vaihtoehdot: mitä jos aloittaisit vaikka opinnot avoimen yliopiston kautta tai lähtisit vaikka töihin ulkomaille? 


Lukuintoa kaikille, mutta muistakaahan myös levätä pänttäämisen lomassa! 

torstai 5. huhtikuuta 2018

BANAANIVANILJAPEHMIS

Tänä aamuna heräsin kaikkea muuta kuin virkeänä. Väsytti rankasti, ulkona oli harmaata, eikä millään olisi huvittanut nousta vällyjen välistä. Onneksi tiesin, ettei minulla tulisi olemaan niin minkäänlaisia velvoitteita poistua asunnosta koko päivänä, jos ei huvittaisi. Ja sitten muistin, mitä olin suunnitellut: pehmistä aamupalaksi!

Ponkaisin ylös ja suuntasin keittiöön ja parissa tehosekoittimen käänteessä minulla oli edessäni kulhollinen banaanivaniljapehmistä kahvin kanssa nautittavaksi. Parasta ikinä, eikä tarvinnut kokea edes huonoa omaatuntoa siitä että syö jätskiä aamupalalla, koska eihän tämä oikeastaan mitään jätskiä edes ole.

Pidemmittä puheitta, jos joku muukin on herännyt tähän päivään vähän tahmealla mielellä, kokeilehan ihmeessä virkistää oloa tällä superhelpolla kahden raaka-aineen herkulla.

Tarvitset:

- Yhden pakastetun banaanin (itse pilkoin ja pakastin banaanin jo edellisenä päivänä)
- Loraus Alpro soyan vaniljamaitoa

Tee näin:
- Laita pilkotut jäiset banaaninpalat smoothiemasiinaan, tehosekoittimeen tai survo vaikka sauvasekoittimella, millä nyt saat parhaiten sössön aikaiseksi.
- Lisää loraus vaniljamaitoa (älä laita kerralla liikaa, maitoa voi aina lisätä jos mössö on liian jähmeää, mutta velliä on vaikeaa muuttaa jälkikäteen paksummaksi)
- Surauta sileäksi.

Ja kas, sinulla on annos banaanipehmistä valmiina! Kauho kulhoon ja nauti 

Sanottakoon vielä se, että tämä banaanin ja vaniljamaidon yhdistelmä on ainakin omasta mielestäni ehdottomasti voittaja. Tavan maidosta ei tule samanlaista täyteläistä, jätskimäistä makua, joten tämä on kunkku! 

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

ANNI SAASTAMOINEN - DEPRESSIOPÄIVÄKIRJAT


Luin hiljattain Anni Saastamoisen kirjoittaman Depressiopäiväkirjat -teoksen, joka perustuu hänen omiin kokemuksiinsa masennuksesta. Tähän alkuun voisin sanoa sen, että tämä kirja on varmasti silmiä avaavaa luettavaa erityisesti niille, joiden lähipiirissä on ollut masennusta sairastava henkilö, mutta teos antaa ajateltavaa varmasti myös heille, joilla ei ole varsinaista kosketuspintaa masennukseen.

Depressiopäiväkirjat on räyhäkästi kirjoitettu, kirosanoja säästelemättä. Saastamoisen kirjoitustyyli luo kirjaan melko aggressiivisen tunnelman mutta valottaa erinomaisesti masennusta sairastavan henkilön ajatusmaailmaa. Välillä sanavalinnoille ja vertauskuville saa suorastaan nauraa, mikä onkin teoksessa parasta: vaikka kyseessä on vakava aihe, voi siitä kirjoittaa muutenkin kuin yksinomaan surkuttelevasti.

En ole itse koskaan sairastanut masennusta, mutta lähipiirissäni masennusta on ollut, joten sairaus ei ole minulle arjen tasollakaan vieras. On rankkaa olla masentuneen läheinen, mutta takuulla vielä rankempaa on olla masentunut. Depressiopäiväkirjat esittää erityisesti hoitoon pääsyn, terapeutin saamisen ja parantumisprosessiin hyppäämisen eräänlaisena hankala temppuratana, jossa etenemistä jarruttavat erilaiset byrokraattiset rakenteet. KELAn vaatimukset psykoterapiaa varten annettavan tuen myöntämiselle ovat kovat, minkä vuoksi masentunut joutuu kamppailemaa tovin jos toisenkin saadakseen tukea ja asianmukaista apua.

Mielenterveysongelmat ovat edelleen jonkinlainen tabu, vaikka niistä puhutaan nykyään paljon enemmän kuin muutamia vuosia sitten. Yhteiskunnassamme toitotetaan kuitenkin aika paljon sellaista pärjäämisen eetosta ja jokaisen oletetaan pitävän huoli itsestään. Yhteiskunnan asettamat vaatimukset ihmiselämälle ovat melko kovat. Jos joku meneekin rikki, voi kestää hyvin kauan, että asian uskaltaa myöntää edes itselleen, saati muille.

Depressiopäiväkirjat on kirja, jota suosittelen kyllä oikeastaan kaikille. Masennus on aika yleinen mielenterveydenongelma, mikä jo itsessään on varsin huolestuttavaa. Kirja herättelee ajattelemaan millaista masentuneen elämä oikeasti voi olla, miten masennus tunnistetaan, millainen usein haastava ja pitkällinen prosessi hoidon aloittaminen voi olla ja millaisia asioita esimerkiksi masennuslääkkeisiin liittyy. Saastamoisen omakohtainen tarina ja raikas ja omintakeinen tyyli ilmaista itseään tekevät lukukokemuksesta erityisen silmiä avaavan ja kiehtovan lukukokemuksen.