Jokunen päivä sitten kävin retkellä perheeni kanssa. Luonnossa oli niin hiljaista, edes linnut eivät laulaneet syksyisessä metsässä eikä tuulikaan ulvonut puissa. Kuuntelin hiljaisuutta ja hengitin sisään rauhaa ja ulos kunnioitusta luontoa kohtaan.
Usein jään ihmettelemään, kuinka suuri merkitys luonnolla onkaan minulle. Se antaa minulle järjettömästi rauhallista voimaa jaksaa hektistä arkeani. Luonto palauttaa minut juurilleni, muistuttaa minua lempeästi elämän tärkeistä asioista. Metsä kertoo minulle, että kaikki on niin kuin kuuluukin. Luonnossa on oma järjestyksensä ja kun se saa olla sellainen kuin on, siellä vallitsee aina tasapaino. Elämä ja kuolema kulkevat ripirinnan, täysin sovussa.
Yritän muistaa viettää mahdollisimman paljon aikaa luonnon keskellä. Oli kyse sitten nopeasta piipahduksesta lähimetsään tai pitemmästä vaelluksesta lapin tuntureilla, tunnen aina oppivani jotain uutta luonnossa vietetyn hetken jälkeen. Aivoissa surisevat ajatukset hiljenevät ja mieleni täyttää harras tyhjä humina. Luonnosta nauttiminen ja metsissä samoilu on minulle ehdottomasti paljon parempi mielentyhjennyskeino kuin mikään meditaatio tai joogahetki.
Rauha ja hiljaisuus ovat asioita, joita kaipaan elämääni enemmän juuri tällä hetkellä. Onneksi tiedän, kuinka voin saada niitä lisää elämääni helposti. Ei tarvitse kuin laittaa vaelluskengät jalkaan, heittää tuulitakki niskaan ja ehkä joinain kertoina kameralaukku olalle. Sen jälkeen jalat tietävätkin jo minne mennä. Ne suuntaavat suoraan lähimpään metsään: toiseen kotiini.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti