NIIN PALJON KIIRETTÄ

Aamulla kun heräsin oli taas sellainen olo niin kuin niin monena muuna päivänä viime aikoina. Tunne siitä, että nouseminen on aivan mahdotonta, edessä oleva päivä kuin ylitsekiipeämätön vuori ja tekemistä niin paljon, että pelkkä ajatuskin saa sydämen käpertymään pieneksi tiukaksi ahdistuspalloksi.

Olen nimennyt tämän vuoden marraskuun uudestaan. Sen nimi on Hirviömarraskuu.

Vaikka olen kokenut stressiä opiskelun, töiden ja muun elämän yhteensovittamisesta ennenkin, tämä marraskuu vetää kyllä pisimmän tikun ihan kepeästi. Minulla on NIIN paljon opiskelua, NIIN paljon töitä eikä juuri yhtään vapaa-aikaa. En ehdi keskittyä mihinkään niin suurella tarmolla kuin haluaisin, mutta mitään en voi jättää poiskaan.

Odotan jo joulukuun puoliväliä, jolloin alkaa loma yliopistosta. Työt jatkuvat vielä siitä eteenpäin, mutta ainakin olen saanut kaikki esseeni ja luentopäiväkirjani palautettua.

Niin siis jos selviän tästä marraskuusta hengissä.

Jotenkin kummassa elämä meni niin, että lähestulkoon kaikki tälle lukuvuodelle kaavailemani kurssit sijoittuivat syksypuolelle, ja niiden kaikkien opintosuorituksien deadlinet marraskuulle. Lisäksi kävi niin, että marraskuulle sijoittui myös aimo annos projektiluonteista ylimääräistä työtä, joten teen varmaan tuplasti sen mitä normaalisti.

Pää ei tunnu nollautuvan millään. Yleensä tykkään marraskuusta, eikä minua ole koskaan häirinnyt pimeä ja kaamos ja kaikki se mistä niin monet jaksavat vuodesta toiseen valittaa. Tämä työmäärä vain on uuvuttanut minut.

Jaksan kuitenkin yrittää: juon päivittäin hirmuisia määriä teetä. Ulkoilen loskassa ja pidän minitaukoja opiskelusta. Tulin kotikotiin, missä minun ei tarvitse huolehtia kaupassakäynneistä, siivoamisesta ja ruoanlaitosta. Töistä vapaita iltojani en edelleenkään suostu uhraamaan opiskelulle, vaan keskityn katsomaan Peaky Blindersia, Olipa Kerran:ia tai Breaking Badia tai vaihtoehtoisesti luen romaaneja, ainakin sen muutaman sivun ennen kuin nukahdan silkasta uupumuksesta syyyyvään uneen.

Kyllä se tästä. Onneksi minulla on ihana perhe, joka jaksaa kannustaa jaksamaan raskaidenkin viikkojen läpi.

Mites teidän marraskuu? :)

Kaikilla on joskus raskasta

Välillä on niitä päiviä, jolloin jokainen askel on kuin hyppelyä, kun mieli pursuaa inspiraatiota ja kaikkialla ympärillään näkee vain hattaraa ja kimallusta ja taikaa. Ja sitten on niitä päiviä, jolloin arjen stressi rutistaa aivot kasaan ja kiristää nahkavyön sydämen ja keuhkojen ympäri. Tuntuu, ettei saa ilmaa, että aikaa on aivan aivan aivan liian vähän, jotta voisin millään selviytyä kaikesta työmäärästä, josta kuitenkin jotenkin kummassa pitäisi selviytyä.

Tänään on jälkimmäinen päivä. Samoin oli eilen. Vaikka joskus on oikein suotavaa lykätä ikävystyttäviä juttuja myöhemmäksi, joskus ne on kohdattava. Ja joskus ne tajuaa sitten kohdata vähän liian myöhään, ja sitä tajuaa olevansa pulassa. Silloin on pakko purra hammasta yhteen ja sanoa itselleen lets do this girl!

Kovin voitokas olo ei kyllä tällä hetkellä ole. Mutta kun jaksan paiskia töitä vielä viikon, se toivon mukaan palkitaan. Siihen saakka koetan jaksaa olla ahkera syömällä vähän joulutorttuja ja katsomalla Good wifen ensimmäisen kauden jaksoja uudestaan (koska ensimmäiset kaudet vaan olivat niin paljon parempia kuin nämä viimeisimmät!!!)

Jos koulu/työ/huolet/elämä painaa jollakulla muullakin päälle niin täältä lähtee sinne suuuuren suuri virtuaalinen tsemppihalaus. You can do it!

Mitä tehdä kun stressi iskee?

Käännettyäni kalenterinlehteä elokuusta syyskuuhun olen huomannut ahdistuksen nostavan päätään liiankin tutuksi käyneellä tavalla. Syyskuussa opinnot pyörähtävät jälleen täydellä teholla käyntiin ja samalla pitäisi jaksaa käydä töissä, lukea noin tuhat tenttikirjaa ja hoitaa toinen tuhat juoksevia asioita kuten lähetellä sähköposteja amanuenssille, uusia lukuvuositarra opiskelijakorttiin, kirjoittaa pari lehtijuttua ylioppilaslehteen ynnä muuta. Ei ihme, että stressi alkaa vallata alaa mielestäni, hengitys kiihtyy enkä tunnu osaavan nollata päätäni enää oikein mitenkään, kun koko ajan pitäisi tehdä jotain tai vähintäänkin murehtia sitä, että kun pitäisi ja pitäisi.

Möyrin ahdistuksessani jonkin aikaa kunnes rupesin miettimään, että mikä olisi keino, joka todella auttaisi stressiin ja siitä seuraavaan ahdistuneisuuteen ja alakuloon ilman, että se tuntuisi turhan vaivalloiselta ja rasittavalta. Ja sitten minä sen keksin, ajatus syttyi päähäni kuin tulikärpänen pimenevässä illassa. Vetäisin kumisaappaat jalkaan, nappasin kameralaukun olalle ja koiran vierelle ja eikun menoksi: me mennään nyt metsään!

On todistettu juttu, että metsässä oleilu vähentää stressihormoni kortisolin eritystä, laskee verenpainetta ja vaikuttaa noin niin kuin muutoinkin myönteisesti ihmisen hyvinvointiin. Metsässä ilma on puhtaampaa, jatkuva melu ei rasita korvia ja tuoksutkin ovat reheviä ja mieltä ylentäviä. Juuri ennen lähtöäni oli satanut ravakasti vettä, joten voi miten paljon meheviä tuoksuja pystyinkään haistamaan! Samoilin metsässä koirani kanssa, otin kuvia sienistä, puista, kauniista valosta ja tunsin kuinka stressi oikein valui korvista ulos ja jäi sammalmättäille makoilemaan aivan letkeänä.

Nykypäivänä niin monet käyvät aivan liian harvoin luonnonhelmassa ja kunnon metsässä. Minulla viimeisimmästä metsäretkestä ei ollut edes järin pitkä aika, ehkä kolmisen viikkoa, mutta sekin on aivan liian pitkä tauko. Luonto ja etenkin metsät ovat järjettömän hyvä ja helppo tapa lieventää stressiä, oli sen aiheuttaja sitten mikä hyvänsä. Kaupungeissakin asuvien ihmisten kannattaisi suunnata askeleensa puistojen sijasta kunnon puitten keskelle, sillä puistot, niin kivoja kuin toki ovatkin, eivät tarjoa samoja terveys- ja hyvinvointietuja kuin metsät.

 

 

Tästä lähtien aion muistaa käydä metsässä aina kun se on mahdollista, sillä jo pienikin reippailu mättäillä kaikkien sienten ja sammalten keskellä piristää kummasti mieltä. Lisäksi viileässä syyssäässä samoilusta saa vielä kauniin punaiset posketkin ja ulkoilun jälkeen on entistä ihanampaa tulla takaisin sisälle lämpimään, keittää kuppi kahvia tai kuumaa kaakaota ja uppoutua hyvään kirjaan (tällä hetkellä vuorossa Hobitti, mitä sinä luet juuri nyt?).

Joten mars luontoon kaikki stressistä kärsiväiset, sillä parempaa lääkettä ei moiseen riesaan ole!