VALO JONKA KADOTIMME - JILL SANTOPOLO

Mikä siinä on, että kovin usein nämä paljon hekumoidut "kansainväliset menestyskirjat" ovat loppujen lopuksi melkoista huttua?

Valo jonka kadotimme (2018) kertoo Lucyn ja Gaben rakkaustarinan. Juoni menee jotensakin näin: Lucy ja Gabe ovat intohimoinen nuoripari kunnes Gabe päättää lähteä sotavalokuvaajaksi ulkomaille. Lucy puolestaan haluaa edistää omaa uraansa New Yorkissa, joten he eroavat. Vuosien varrella Lucy löytää toisen miehen, jonka kanssa perustaa perheen. Lucy ja Gabe tapaavat satunnaisesti ajan kuluessa ja tuntevat aina vain samaa palavaa rakkautta toisiaan kohtaan. Mutta kuinka heidän lopulta käy, saavatko he olla yhdessä vai puuttuuko kohtalo peliin? (Jep, huooooh.)

En ihan oikeasti ymmärrä, miksi tätä kirjaa hehkutetaan. Romaanissa on kivat kannet ja takakannen perusteella tarina vaikuttaa ihan kelvolliselta romanttiselta viihteeltä. Minusta kirja oli kuitenkin pettymys. Juoni on mielestäni ennalta arvattava eivätkä hahmot vakuuta yksiulotteisuudellaan. Tarinasta ja hahmoista puuttuu kaikki roso ja särmä sekä aidot tunteet!

Päähenkilö Lucy on mielestäni valittajapersoona, joka ei osaa olla elämäänsä tyytyväinen vaikka hänellä on hieno ura, kaunis ja rakastava perhe ja materiaalista vaurautta. Pääasiallisesti hänellä on kaikki hyvin, mutta hän haikailee vuosi toisensa jälkee ensirakkautensa perään. Lucyn elämä on lisäksi niin keskiluokkaista ja niin kovin amerikkalaista, ettei se innosta minua lukijana lainkaan. Lisäksi minä suorastaan inhoan tämänkaltaisten rakkausromaanien tapaa esittää pettäminen hyväksyttävänä ja romanttisena tekona.

Kielellisesti teos on mielestäni varsin yksinkertainen ja siinä toistetaan joutavanpäiväisiä ilmaisuja kuten "tämä-ja-tämä tapahtui viikko/kaksi/kuukausi/vuosi/mikä-hyvänsä-ajanmääre sen-ja-sen jälkeen". Ajankuvaaminen tällä tavoin alkoi ärsyttää, koska sitä käytettiin lähes joka luvussa ja koska se vain on kielellisesti niin...tökeröä. Myös rakkauden ja rakastamisen jatkuva toisteleminen oli hyvin ärsyttävää, eikä sanojen takaa välittynyt aito tunne.  

Valo jonka kadotimme on nopealukuinen, pieni tarina. Ei ollenkaan järisyttävä tai suurenmoinen, niin kuin kansiteksteissä mainostetaan. Romantiikan genrestä löytyy todella paljon laadukkaampia teoksia, joten suosittelen jättämään Valo jonka kadotimme hyllyyn ja lukemaan aidosti kauniita ja koskettavia tarinoita.

Jill Santopolo

Valo jonka kadotimme

suom. Inka Parpola

Otava 2018

NE, JOTKA YMMÄRTÄVÄT KAUNEUTTA - JOJO MOYES

En ole koskaan kuulunut naistenviihdekirjallisuuden himokuluttajiin, mutta silloin tällöin luen niitä ikään kuin kevyinä makupaloina vähän enemmän ajattelua vaativien opuksien välissä. Tähän makupalagenreen sujahtavat oikein hyvin Jojo Moyesin kirjat, jotka ovat herättäneet minussa aika monenlaisia tunteita.

Viimeisimmäksi Moyesin teoksista luin Ne, jotka ymmärtävät kauneutta. Odotukseni olivat värittyneet suhteellisen myönteisillä kokemuksillani Kerro minulle jotain hyvää ja Jos olisit tässä kirjoista. Eivät nekään minun maailmaani mullistaneet, mutta voin kuitenkin sanoa pitäneeni niistä jossain määrin ja lukeneeni ne varsin nopealla tahdilla, joten viihdyttäviä ne nyt vähintäänkin olivat. 

(Tosin mainittakoon tässä välissä, että yllätyksenä itsellenikin elokuva voittaa kyllä kirjan Kerro minulle jotain hyvää tapauksessa. Yleensä kirjat ovat aina vain parempia, mutta tällä kertaa elokuva sykähdytti enemmän...)

Ne, jotka ymmärtävät kauneutta liikkuu kahdessa ajassa ja sillä on kaksi päähenkilöä: ensimmäisen maailmansodan Ranskassa asustava Sophie ja nykyajan Lontoossa leskeksi jäänyt Liv. Tarina pyörii Sophieta kuvaavan maalauksen ympärillä, jonka Sophien aviomies Edouard Lefevre on maalannut. Maalaus katoaa ensimmäisen maailmansodan aikana ja löytyy miltei sata vuotta sitten Livin omistuksesta hänen saatuaan se lahjaksi aviomieheltään. Mutta kuuluuko taulu oikeasti Liville vai pitäisikö se palauttaa oletetusti laillisille omistajilleen, Lefevren suvulle, joka väittää taulun joutuneen varastetuksi ensimmäisen maailmansodan kuohuissa?

Tämä on siis tarina lyhykäisyydessään. Kun vielä lisätään sekaan taulun palautuksesta vastaava mies nimeltä Paul, joka totta kai rakastuu Liviin, on tarina kutakuinkin paketissa. Vähän draamaa, vähän ihmissuhdekärhämöintiä ja aivan liian pitkä oikeudenkäynti siitä, pitäisikö taulu palauttaa vai ei, ja noh, siinäpä se sitten on.

Kirja oli minulle pettymys. Siinä on niin moni asia pielessä, että kirja jää varsin keskinkertaiseksi. Sophien näkökulmasta kerrottu ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuva osuus on vielä ihan mielenkiintoista luettavaa, mutta Liv jää henkilönä hyvin pintapuoliseksi aviomiestään surevaksi naiseksi. Henkilöhahmona Liv on myös mielestäni todella ärsyttävä, enkä kyllä pystynyt asettumaan hänen puolelleen koko kirjan aikana. Muut henkilöhahmot jäivät vähintään yhtä pinnallisesti kuvatuiksi kuin Liv, joten heistä ei ole paljoa sanottavaa jälkikäteen. 

Lisäksi taulusta kiisteleminen ei juonellisesti tuntunut minusta riittävältä. Olisin paljon mieluummin lukenut enemmän Sophiesta (vaikka koko kirjan verran) ja jättänyt taulujutun pois pitkitettyine oikeudenkäynteineen. Koko tauluasia alkoi kyllästyttää pahasti ja minulle oli loppupeleissä se ja sama kuka taulun lopulta itselleen saa: se ei tuntunut lainkaan merkitykselliseltä vaikka se oli koko kirjan ydin. Myöskään ihmissuhdedraamailu ei tuonut kirjaan oikeastaan mitään lisää, koska koko ajan oli selvää, että Livistä ja Paulista tulee lopulta pari.

Kaiken kaikkiaan voisin sanoa, että kirja ei mielestäni ollut järin viihdyttävä eikä mielenkiintoinen. En ymmärrä, miten teos on voinut saada sellaisia ihastelevia kommentteja kuten "Ne, jotka ymmärtävät kauneutta on vahva, provosoiva ja nautinnollinen romaani" (Washington Post). Omasta puolestani voin sen sijaan sanoa, että kirja oli hyvin kaukana siitä, mitä Jojo Moyes voi parhaimmillaan tarjota.

ZERO WASTE, JÄÄHYVÄISET JÄTTEELLE - OTSO SILLANAUKEE

Muutama vuosi sitten kiinnostuin kierrättämisestä ja ympäristöasioista. Kaikki kauhukuvat ilmastonmuutoksesta ja sen mukanaan tuomista ongelmista, meristä täynnä luontoon dumppattua muovia ja eläimistä kärsimässä ihmisten hedonistisuuden ja välinpitämättömyyden vuoksi saivat minut perehtymään ympäristöasioihin ja miettimään, mitä voisin tehdä omassa arjessani toisin, jotta ympäristötaakkani olisi mahdollisimman pieni.

Koska omien elämäntapojen ja tottumusten muuttaminen ei ole aina helppoa, olen edennyt rauhallisesti, yksi muutos kerrallaan. Muutosten tekeminen on mielestäni parasta aloittaa helpoimmasta päästä, jolloin niillä on paras mahdollisuus vakiintua osaksi jokapäiväistä elämää. Minulle helpoimpia askelia ympäristötaakan pienentämiseen olivat aluksi kierrättäminen sekä kestokahvimukin ja kestovesipullon käyttöönotto ja muovipusseista kieltäytyminen.

Vuosien varrella olen tehnyt enemmänkin muutoksia ympäristöystävällisempään suuntaan, mistä hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa lihankulutuksen vähentäminen. Matkustan vain hyvin harvoin lentokoneella ja pyrin hyödyntämään joukkoliikennettä ja pyöräilyä yksityisautoilun sijaan. Viimeisen vuoden aikana minusta on kuitenkin alkanut tuntua, että voisin tehdä enemmänkin. Olen alkanut ottaa selvää zero waste -elämäntavasta ja jätteiden vähentämisestä. Tietoa jätteettömästä elämästä löytyy paljon netistä, mutta nyt Nollahukka -blogin kirjoittaja Otso Sillanaukee on kirjoittanut aiheesta myös kirjan, Zero Waste - Jäähyväiset jätteille, joka on ehdottomasti lukemisen arvoinen!

Kirjassa Sillanaukee kertoo omasta taipaleestaan kohti jätteetöntä elämää. Lukijan on pakko nostaa hattua: kirjoittaja on onnistunut minimoimaan tuottamansa jätteen määrän uskomattoman hyvin! Kirjassa Sillanaukee jakaa vinkkejä siihen, miten kodin eri huoneista voi luoda mahdollisimman jätteettömät. Luvut sisältävät runsaasti helppoja, keskivaikeita ja edistyneille tarkoitettuja vinkkejä, joiden avulla omaa jätemääräänsä voi näppärästi lähteä vähentämään. Kirjoittajan tarina innostaa, koska hän on kuin kuka tahansa meistä: hän ei ole ollut aina yhtä ympäristötietoinen kuin nyt, vaan on lähtenyt toteuttamaan muutoksia elämässään vasta muutama vuosi sitten. Hänen tarinansa inspiroi sanomallaan: kuka tahansa voi elää zero waste -elämää.

 

Sillanaukeen teksti on erittäin miellyttävää ja helposti lähestyttävää. Kirjassa esitellyt toimintatavat ja vinkit eivät oikeastaan ole millään tavalla uusia vaan niiden avulla voi palata perusasioiden äärelle: vain tarpeeseen ostaminen, mahdollisimman kestävien luonnonmateriaalien suosiminen, ruoan itse kasvattaminen ja kertakäyttötuotteista kieltäytyminen ovat yleishyödyllisiä toimintatapoja, jotka vain ovat päässeet unohtumaan kuluttamiseen turtuneelta nykyihmiseltä.

Kertakäyttöisyyteen perustuva kulttuurimme on alkanut vähän ällöttää minua. Miten paljon tuotteita valmistetaankaan vain heitettäväksi roskiin! Pikamuoti on kehnolaatuista höttöä ja vaatteita ostetaan ja viskataan pois valtavalla vauhdilla (huom, kaikkia tekstiilijätteen aiheuttamia ongelmia ei pelasta vaatteiden eteenpäin myyminen tai hyväntekeväisyyteen lahjoittaminen!). Elektroniikkalaitteista ei enää edes yritetä tehdä vuosikausia kestäviä vaan ne suunnitellaan kestämään vain muutaman vuoden, jotta kuluttaja joutuu ostamaan jälleen uuden laitteen. Länsimaissa ruokaa heitetään roskiin aivan valtavia määriä samalla kun monissa maissa nälänhätä on suuri. Kertakäyttömuovia on pian merissä enemmän kuin kalaa ja monet merieläimet kuolevat muovin aiheuttamiin ongelmiin.

Tämän kaiken lisäksi on tietysti vielä tavaroiden tuotannon ja kuljetuksen aikana syntyvät päästöt ja ongelmat. Nykyisenlainen kulutus tuhoaa maapallomme. Kaikesta tästä huolimatta monet ihmiset eivät ole valmiita tekemään muutoksia omassa elämässään. Ajatellaan, ettei yhden ihmisen tekemisillä ole väliä tai että jossain muussa maassa ympäristön tuhoaminen on vielä paljon suurempaa kuin meillä Suomessa, joten miksi laittaa tikkua ristiin, meillähän on asiat kuitenkin suhteellisen ok ja luonto voi hyvin. Tällainen ajattelu ärsyttää minua suunnattoman paljon. Meillä on yksi yhteinen maapallo, jonka ongelmat on meidän kaikkien yhteisiä. Mielestäni kukaan ei voi pestä käsiään ja sanoa että eipä tässä nyt mitään voida tehdä. Ei meillä ole sellaiseen varaa.

 

On kuitenkin tärkeää, että ympäristöasioista ja ihmisten elintapojen muutoksista puhutaan "lempeällä otteella". Tarkoitan tällä sitä, että yksilöitä on vaikeaa saada muuttamaan toimintatapojaan, jos heidän käsketään mullistaa elämänsä kerta heitolla ja keskittyä pelkästään maailman pelastamiseen. Monista tuntuu, ettei heillä ole aikaa tai jaksamista miettiä ympäristöä, kun on työt ja opiskelut ja perhe ja harrastukset ja kaikki omat murheet ja huolet. Se on täysin ymmärrettävää, mutta ei silti syy toimia vastuuttomasti ympäristömme kannalta.

Zero Waste - Jäähyväiset jätteelle onkin siitä erinomainen kirja, että se antaa oikeasti toteuttamiskelpoisia vinkkejä ihan jokaiselle. Lukija pääsee tutustumaan moniin mielenkiintoisiin faktoihin ihmisen aiheuttaman jätteen määrästä ja vaikutuksista, sekä seuraamaan yhden miehen tarinaa ihan tavallisesta länsimaisesta kuluttajasta kohti zero waste -eläjää. Teos herättelee lukijoita jämäkällä ja asiapitoisella, mutta kuitenkin sydämellisellä ja lempeällä tavalla katsomaan omia kotejaan ja elämäänsä ja miettimään: mistä aloittaisin? Mitä juuri minä voisin tehdä maapallomme hyväksi? 

Ja se onkin se kaikkein tärkein kysymys.

EMMA CLINE - TYTÖT

 

Kun Emma Clinen esikoisteos Tytöt ilmestyi ja luin sitä koskevan kirja-arvostelun lehdestä, kiinnostuin heti. Kirjoitin tekijän ja kirjan nimen ylös, mutta unohdin sitten koko asian pitkäksi aikaa, kunnes yhtäkkiä romaani tuijotti suoraan minuun kirjaston hyllystä. Nappasin sen tietysti mukaani ja ahmin kannesta kanteen hetkessä.

Tytöt kertoo 14-vuotiaasta Eviestä vuoden 1969 Kaliforniassa. Yksinäinen ja tylsistynyt Evie päätyy mukaan hippikulttiin, joka elelee ränsistyneellä ranchilla. Kommuunielämä on Evielle uutta ja kiehtovaa, vapaus päätä huimaavaa. Porukan johtajana toimii karismaattinen Russell, jota kaikki mukana olevat ihailevat ja kunnioittavat. Kaikista eniten Evietä vetää kultissa puoleensa kuitenkin hippityttö Suzanne, jonka kautta hän alunperinkin päätyy mukaan kultin toimintaan.

Tarina perustuu tositarinaan Charles Mansonin johtamasta "perheeksi" kutsutusta kultista, jonka jäsenet murhasivat Roman Polańskin vaimon Sharon Taten ja monta muuta vuonna 1969. Todellisiin tapahtumiin perustuvan luonteensa vuoksi kirjan juoni ei tietystikään päässyt yllättämään millään lailla, mutta se ei vähentänyt imua, jonka kerronta sai aikaan. Lukemista ei malttanut lopettaa, mutta tarkemmin ajateltuna minun on vaikeaa eritellä, mikä tarinassa eritoten veti puoleensa. Minulle Tytöt olikin varsin ristiriitaisia tuntemuksia herättävä kirja, minkä lukemisen jälkeen jäin epätietoisena miettimään olinko oikeastaan pitänyt teoksesta vai en.

Yleensä pidän lukiessani kauniista kielestä, mutta siitä ei juurikaan päässyt Clinen kirjaa lukiessa nauttimaan. Sanavalintojen ja lauserakenteiden avulla kaikki ihan arkisetkin asiat saatiin kuulostamaan jollain tavalla inhottavilta ja epämiellyttäviltä. Kirjailijan tarkkanäköiset huomiot nuoruudesta, häpeästä ja kaipuusta tuntuivat ensin jopa aika vaivaannuttavilta kunnes tajusi, kuinka aitoja ja elämänmakuisia nuo huomiot olivatkaan. Sanoisinkin, että teksti oli taidokasta, mutta ei kaiken aikaa kovin miellyttävää.

Vaikka juonen kannalta kultti ja sen kammottavat murhatyöt olivat teoksen kantava voima, Tytöt on kuitenkin ennen kaikkea kasvutarina, joka kuvaa hienosti ja aidosti tyttönä olemisen kipukohtia mitään kaunistelematta. Rakkauden ja kuulumisen kaipuuta, ulkopuolisuuden pelkoa, yksinäisyyttä, häpeän ja nolouden tunteita, hankalia perhesuhteita, ystävyyttä ja seksuaalisuutta. Tunnistin monesta pienestä huomiosta itseni teininä ja uskon, että lähes jokainen nainen voi nähdä itsensä kerronnan notkelmissa tai vähintäänkin ymmärtää, mistä teoksessa puhutaan. Vaikka Cline kuvaa erittäin tarkasti ja oivaltavasti tiettyjä nuoruuden solmukohtia ja epävarmuutta, minulle teos muodosti nuoruudesta varsin karun kuvan. Itse näen teiniyden paljon positiivisemmassa valossa, joskin toisille se voi olla juuri niin raadollista, kuin Clinen kirjassa kuvataan.

Minun on vaikeaa muodostaa Tytöistä selkeää mielipidettä, koska toisaalta näen siinä paljon hyvää, mutta jälkituntemukseni sanovat myös toista. Aihepiiri on todella kiinnostava. Karmiva tositarina teoksen taustalla sytytti kiinnostuksen tarinaan mutta Evien elämänmakuinen tarina oli kuitenkin kaiken keskiössä ja innosti lukemaan eteenpäin. Kirjassa on paljon hyvää ja se herättelee pohtimaan monia yhteiskunnallisia kysymyksiä esimerkiksi tyttöjen ja naisten kohteluun liittyen, mutta toisaalta minulle jäi kirjasta myös vähän epämiellyttävä olo. Kenties nämä sekalaiset tuntemukset voi tulkita merkiksi siitä, että teos on onnistunut: mitäpä iloa kenellekään olisi hajuttomasta ja mauttomasta tekstistä, jonka luettuaan ei edes muista mistä oli kyse.

DAVID MITCHELL - LUUKELLOT

Luin David Mitchellin romaania Luukellot pitkään ja hartaasti. Harvoin pakerran mitään kirjaa näin kauaa, mutta Luukellot vaati minulta paljon aikaa ja ajatusta.

Tämä ei suinkaan johdu siitä, että kirja olisi jotenkin tylsä tai puuduttava. Teksti vain ei ole mitenkään helpoimmasta päästä. Kerrontatapa vaatii lukijalta keskittymistä ja paneutumista. Tapahtumille ja henkilöille on annettava riittävästi huomiota ja niitä on vähän pureskeltava, jotta tarinankulussa pysyy mukana. Kirja on siis sellainen, jonka lukemiseen on varattava sen ansaitsema aika ja rauha, eikä se ole semmoista "luen tätä nyt viisi minuuttia ja lopetan sitten" -luettavaa.

En ole lukenut Mitchellin muita romaaneja, vaikka esimerkiksi Pilvikartasto on ollut lukulistallani jo kauan. Vaikka minulta puuttui omakohtainen kokemus Mitchellin tekstistä, osasin kuitenkin kuulemani perusteella odottaa, ettei Luukellot olisi mikään helpoin mahdollinen lukukokemus.

Helppo tai vaikea: hieno lukukokemus Luukellot ainakin on! Vaikka takakansitekstit, joiden perusteella kirjaan alunperin tartuin, eivät mielestäni loppupeleissä kuvaakaan teosta kovin hyvin, olen ahminut kirjaa pala kerrallaan innokkaasti.

Tarina on varsin polveileva. Kirja alkaa vuodesta 1984 ja etenee hiljaksiin aina vuoteen 2043 saakka. Tulevaisuuden kuvaus ei ole järin myönteinen ja se herättää paljon ajatuksia. Teoksessa tapahtumia seurataan vaihtelevasti useamman eri henkilön näkökulmasta, joista suurin osa oli varsin koukuttavia. Ainoastaan yhden henkilöhahmon kerronnan kohdalla teksti alkoi vähän tökkiä, mikä johtuu tosin ehkä siitä, etten löytänyt samastumispintaa kyseiseen henkilöön.

Luukellot sijoittuu realistiseen maailmaan, mutta fantasia on myös vahvasti läsnä. Välillä teoksen fantasia tuntuu melko absurdilta mutta itseäni se ei oikeastaan haittaa, koska olen aina ollut kaikenlaisen fantasian ystävä. Monen ei niin paljoa fantasiasta välittävän mielestä osa tapahtumista saattaisi tosin tuntua yliampuvilta ja termistö paikoin jopa huvittavalta. Jos moisen ei kuitenkaan anna häiritä, kirja on melkoinen seikkailu lukijalleen!

 

En halua paljastaa juonen perusteelta oleellisia seikkoja tässä kirjoituksessani, ja oikeastaan sen tekeminen olisikin melko vaikeaa: Luukellojen juoni kun on varsin kerroksellinen ja "kaleidoskooppimainen", kuten takakansitekstissä todetaan. Asiat, ihmiset ja tapahtumat kietoutuvat teoksessa mielenkiintoisella tavalla yhteen ja niiden merkitykset paljastuvat pikkuhiljaa tarinan edetessä, jos vain jaksaa lukea eteenpäin. Ja koska tarina tempaa kyllä mukaansa vahvasti, eteenpäin todellakin jaksaa lukea! Mutta tässä vaiheessa täytyy kyllä myöntää, että pari seikkaa jäi itseltäni vähän hämärän peittoon vielä viimeisen sivun luettuanikin, enkä ollut varma miten ne liittyivät oikeastaan mihinkään... Ehkä minulta meni jotain ohi, mikä onkin oivallinen syy lukea Luukellot joskus toistamiseen.

Kaiken kaikkiaan Luukellot herättää valtavasti ajatuksia elämästä, kuolemasta, menneisyydestä, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta. Siitä miten ihmiselämät kietoutuvat toisiinsa. Siitä miten maapallon kohtalo on ihan meidän jokaisen käsissä. Siitä miten yksittäisten ihmisten teoilla on merkitystä. Siitä miten emme voi koskaan tietää, miten elämä meitä heittelee ja mitä kaikkea vastaamme matkan varrella tulee. Älykästä, mielikuvituksellista ja jännittävää luettavaa kaipaavalle Luukellot on juuri se oikea kirja.

ANNI SAASTAMOINEN - DEPRESSIOPÄIVÄKIRJAT

Luin hiljattain Anni Saastamoisen kirjoittaman Depressiopäiväkirjat -teoksen, joka perustuu hänen omiin kokemuksiinsa masennuksesta. Tähän alkuun voisin sanoa sen, että tämä kirja on varmasti silmiä avaavaa luettavaa erityisesti niille, joiden lähipiirissä on ollut masennusta sairastava henkilö, mutta teos antaa ajateltavaa varmasti myös heille, joilla ei ole varsinaista kosketuspintaa masennukseen.

Depressiopäiväkirjat on räyhäkästi kirjoitettu, kirosanoja säästelemättä. Saastamoisen kirjoitustyyli luo kirjaan melko aggressiivisen tunnelman mutta valottaa erinomaisesti masennusta sairastavan henkilön ajatusmaailmaa. Välillä sanavalinnoille ja vertauskuville saa suorastaan nauraa, mikä onkin teoksessa parasta: vaikka kyseessä on vakava aihe, voi siitä kirjoittaa muutenkin kuin yksinomaan surkuttelevasti.

En ole itse koskaan sairastanut masennusta, mutta lähipiirissäni masennusta on ollut, joten sairaus ei ole minulle arjen tasollakaan vieras. On rankkaa olla masentuneen läheinen, mutta takuulla vielä rankempaa on olla masentunut. Depressiopäiväkirjat esittää erityisesti hoitoon pääsyn, terapeutin saamisen ja parantumisprosessiin hyppäämisen eräänlaisena hankala temppuratana, jossa etenemistä jarruttavat erilaiset byrokraattiset rakenteet. KELAn vaatimukset psykoterapiaa varten annettavan tuen myöntämiselle ovat kovat, minkä vuoksi masentunut joutuu kamppailemaa tovin jos toisenkin saadakseen tukea ja asianmukaista apua.

Mielenterveysongelmat ovat edelleen jonkinlainen tabu, vaikka niistä puhutaan nykyään paljon enemmän kuin muutamia vuosia sitten. Yhteiskunnassamme toitotetaan kuitenkin aika paljon sellaista pärjäämisen eetosta ja jokaisen oletetaan pitävän huoli itsestään. Yhteiskunnan asettamat vaatimukset ihmiselämälle ovat melko kovat. Jos joku meneekin rikki, voi kestää hyvin kauan, että asian uskaltaa myöntää edes itselleen, saati muille.

Depressiopäiväkirjat on kirja, jota suosittelen kyllä oikeastaan kaikille. Masennus on aika yleinen mielenterveydenongelma, mikä jo itsessään on varsin huolestuttavaa. Kirja herättelee ajattelemaan millaista masentuneen elämä oikeasti voi olla, miten masennus tunnistetaan, millainen usein haastava ja pitkällinen prosessi hoidon aloittaminen voi olla ja millaisia asioita esimerkiksi masennuslääkkeisiin liittyy. Saastamoisen omakohtainen tarina ja raikas ja omintakeinen tyyli ilmaista itseään tekevät lukukokemuksesta erityisen silmiä avaavan ja kiehtovan lukukokemuksen.

RINNA SARAMÄKI - HYVÄN MIELEN VAATEKAAPPI

Vaatteet on mun aatteet. Tai niin pitäisi olla, monessakin mielessä. Haluaisin vaatekaapissani olevan vain sellaisia vaatteita, joista todella pidän, joita voin käyttää useissa erilaisissa tilanteissa, jotka ovat käytännöllisiä, laadukkaista materiaaleista valmistettuja ja joiden valmistaminen on ollut mahdollisimman ympäristöystävällistä ja eettistä. 

Millainen totuus vaatekaappiini sitten piiloutuu? Ainakin minulla on ihan liikaa vaatteita, joista isoa osaa käytän vain aniharvoin. Lisäksi kaapistani löytyy takuulla hyvälaatuisten vaatteiden lisäksi myös huonolaatuisia yksilöitä, enkä todellakaan ole perillä jokaisen vuosien varrella ostamani vaatteen tuotantoketjusta. Näin ollen olen myös hyvin mahdollisesti hankintojeni kautta ollut tukemassa epäeettistä tai epäympäristöystävällistä tuontantoa. 

Puolustuksekseni voin onneksi sanoa ainakin sen, että vaikka minulla on paljon vaatteita, selkeästi suurin osa niistä on ostettu kirppareilta käytettynä tai saatu tuttavilta käytettyinä. Ostan todella todella harvoin vaatteita uutena kaupasta. Lukuunottamatta nyt tietysti alusvaatteita, sukkia ja sen sellaisia.

Olen viime aikoina lueskellut Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappia, joka on kiinnostavalla tavalla kirjoitettu ja helposti lähestyttävä katsaus vaateteollisuuteen ja siihen, kuinka jokainen meistä voisi pyrkiä kohti eettisempää ja muillakin tavoin toimivampaa vaatekaappia. Teoksen ensimmäisessä osassa käsitellään vaatebisneksen ongelmakohtia kuten pikamuotia, halpatuotantoa, epäeettisiä työoloja sekä ympäristöä rasittavia toimintatapoja. Lisäksi lukija pääsee miettimään myös sitä, mitä minä itse kuluttajana voisin tehdä edistääkseni kestävää ja eettistä vaateteollisuutta. 

Hyvän mielen vaatekaapin sanoma on vahvasti se, että vaatteita tulisi ostaa harkiten vain tarpeeseen ja kuluttajan tulisi panostaa aina laatuun. Tämän olen ymmärtänyt viime vuosina myös itse, ja nykyään pyrin siihen, että ostaisin vain sellaisia vaatteita, joita oikeasti tarvitsen, ja jotka kestävät kulutusta. Lisäksi ostopäätöstä tehdessäni vaakakupissa painaa paljon myös tuotteen materiaali, joka antaa usein hyviä suuntaviivoja sen kestävyydestä. Vielä muutama vuosi sitten en syynännyt vaatteiden materiaaleja kovinkaan tarkkaan, nykyään se on ihan ehdoton juttu ennen ostopäätöksen tekemistä. Toisaalta mitä laatuun tulee, olen myös hyvin hintatietoinen ostaja, enkä maksa mielelläni maltaita vaatteista vaan pyrin tekemään löytöjä.

Haluan vaatteiden olevan pitkäikäisiä ja monikäyttöisiä, joten pyrin nykyään myös välttämään kovin outojen ja hulluttelevien vaatteiden ostamista. Näin varsinkin siksi, että uskon minulla olevan niitä jo yllinkyllin, enkä varmasti tarvitse enää yhtäkään överikuviollista kesämekkoa jo omistamieni rinnalle. Panostan nykyään enemmänkin laadukkaisiin perusvaatteisiin ja niidenkin kohdalla erityisen tärkeää on harkita, onko kyseinen hankinta todella tarpeellinen vai ei. Siinä missä ennen tuli helposti ostettua juuri lainkaan miettimättä uusia vaatteita "no kun tää on alennuksessa "-periaattella, nykyään pyrin välttämään tämänkaltaisia heräteostoksia. Halvan hinnan itsessään ei pitäisi koskaan olla tärkein syy ostaa vaate. 

Maailmassa on varmasti jo aivan riittävästi vaatteita ja niistä on ikävä kyllä tullut varsinaista kertakäyttötavaraa. Näyttääkin siltä, että vaatteita tuotetaan, ostetaan ja heitetään pois alati kiihtyvällä tahdilla. Siksi kannatan ehdottomasti kirppareita, mutta ei niistäkään toki kannata hamstrata vaatteita kotiin hullunlailla. Ihmisten pitäisi mielestäni ostaa vaatteita paljon suuremmalla harkinnalla ja ajatuksella ja aivan varmasti huomattavia määriä vähemmän. Yleisesti ottaenkin meistä suurimmalla osalla olisi varmasti paljon opittavaa vaateteollisuudesta ja siitä, millainen ostokäyttäytyminen on ympäristön, ihmiskunnan ja ihan meidän oman vaatekaapinkin kannalta järkevää.

Tähän tiedonpuutteeseen Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappi on oivallista luettavaa. Kansien välistä löytyy kiinnostavaa ja miellyttävästi kirjoitettua tekstiä helposti lähestyttävässä muodossa. Tämä kirja herätteli ainakin itseni miettimään moneksi päiväksi vaatteisiin liittyviä kulutustottumuksiani ja opin myös valtavan paljon uutta. Suosittelen siis lämpimästi! :)

JOULULUKEMISTA

En malta odottaa pian alkavaa joululomaa.

Malttamattomaan odotukseen on toki monta syytä. On ihanaa päästä viettämään joulua perheen pariin, syödä maha pullolleen jouluruokaa (odotan erityisesti omatekoisia pipareita ja karjalanpiirakoita!) ja ähöttää sohvalla onnellisena ja kiitollisena koko maailmankaikkeudelle kaikesta jouluun liittyvästä rauhasta ja rakkaudesta.

Mutta näin kiireisen syksyn jälkeen odotan lomalta erityisesti myös sitä, että minulla on vihdoin taas aikaa lukea enemmän kirjoja. Pystyn jo sieluni silmin näkemään kirjapinon, teemukin, äidin virkkaaman jouluisen viltin ja minut viltin alla autuas hymy huulillani ja avonainen kirja sylissäni. Onnea ovat kaikki ne maailmat ja seikkailut, joihin kirjat tulevat minut joululomalla kuljettamaan!

Ajattelin tulevissa postauksissa ehdottaa teosta jos toistakin mukavaksi lomalukemiseksi. Tässäpä siis ensimmäinen vinkkaus!

Cecelia Ahern 

 

Olen huomannut, että monet tykkäävät joulun aikaan lukea melko kepeitä ja huolettomia kirjoja. Sama taitaa päteä myös elokuviin, ainakin päätellen niin sanottujen "jouluelokuvien" sisällöstä. Kepeäksi joululukemiseksi sopivatkin mainiosti irlantilaisen Cecelia Ahernin teokset. Ne ovat mukaansa tempaavia, nopealukuisia ja kaikin puolin miellyttävää luettavaa. Ahernin teokset eivät ole pelkkää hömppää vaan niissä on hyviä juonenkäänteitä ja henkilöhahmoja ja kielenkäyttö on miellyttävää. Täytyy myöntää, että ennen Ahernin kirjojen lukemista suhtauduin näihin vähän skeptisesti, koska luulin teosten olevan pelkkää aivotonta romantiikkahöttöä. Mutta ennakkoluuloni osoittautuivat vääriksi, ja yllätyin positiivisesti! Tosin myönnettäköön, etten edelleenkään ole vakuuttunut Ahernin suositusta teoksesta P.S. Rakastan sinua, enkä siitä tehdystä elokuvasta. Jokin kyseisessä tarinassa ei vain iske.

Mutta takaisin kuvassa esiintyviin kirjoihin! Erityisesti Lahja, sopii mainiosti joululomalukemiseksi, koska se sijoittuu joulun aikaan. Pidin kirjasta kovasti lukiessani sen itse muutamia vuosia sitten ylioppilaskirjoituksiin valmistautumisen lomassa. Sanottakoon, että Lahja oli kovasti kaivattua vastapainoa kaikille lukiokirjoille!

Sadan nimen mittaisen matkan sen sijaan ajattelin itse lukea lomanaloittajaisiksi. Teos on julkaistu vuonna 2012, mutta jotenkin se on jäänyt minulta aiemmin lukematta. Nyt olkoon sen vuoro.

HYVINVOINTIKIRJOJA SAIRASLOMALLA

On kaksi kirjaa, joista olen ollut erityisen kiinnostunut jo pitemmän aikaa. Pitkällisen mietinnän ja ale -tarrojen odottelun jälkeen sain vihdoin ostettua toisen näistä mieltäni kutkuttaneista kirjoista ihan omaksi saakka ja toisen sain tovin odoteltuani kirjastosta lainaan. Näin sairaslomalla tuumin, että voisin jakaa teidänkin iloksi vähän hyvinvointia viikon alkuun, itsellänikin on sille juuri tällä hetkellä kova tilaus.

Yoga girl - löydä tasapaino ja elä täyttä elämää

 

Rachel Brathenin kirjan ahmin kertaistumalta. Kirja on ihan superinspiroiva! Rachelin tarina on todella mielenkiintoinen ja hän on kuvannut kirjassa elämäänsä hyvin aidosti sellaisena kuin se on. Minulla kirja antoi tonneittain intoa joogata sekä motivaatiota oppia olemaan paremmin läsnä tässä hetkessä, nauttimaan siitä mitä on nyt. Innostavien tekstien lisäksi kirjassa on myös runsaasti joogaohjeita, reseptejä, lempeitä oivalluksia sekä tietysti todella kauniit kuvat. Tämä kirja on ainakin itselleni muodostunut jo lyhyessä ajassa sellaiseksi, jonka sivujen pariin palaan aina, kun kaipaan jooga- tai liikuntainspiraatiota ylipäänsä tai kun elämä tuntuu olevan jotenkin epätasapainossa ja mieli on levoton. 

Rachel Brathen käsittelee läsnäoloa, hyvinvointia, liikuntaa, syömistä ja lempeyttä itseä kohtaan hyvin selkällä ja helppolukuisella tavalla. Kirjassa tiivistyy aika hyvin se, mitä itsekin edellä mainituista asioista ajattelen. Joogin filosofia iskee, suosittelen tätä kirjaa kyllä ihan kympillä, olit sitten kiinnostunut ihan vain saamaan vinkkejä omaan joogailuun tai hyvinvointiin syvemmälläkin tasolla!

Läsnäolon voima - tie henkiseen heräämiseen

Eckhart Tollen bestsellerin parissa olen viettänyt nyt viime päivät. Ennen lukemisen aloittamista tiesin Tollen ajatuksista jonkin verran, sillä olen lukenut Tollen ajatusten innoittamana kirjoitettuja blogitekstejä seuraamistani blogeista. Tiesin siis noin suurinpiirtein mihin olen ryhtymässä, joten osasin aloittaa lukemisen hyvin avoimin mielin.

Vaikka teoksen teemat ja ajatukset menevät aika syvälliselle tasolle, kirja on kirjoitettu helposti lähestyttävään muotoon kysymysten ja vastausten avulla. Sanomaa on siis helppo ymmärtää, mutta voisin kuvitella, ettei monen ole helppoa olla Tollen kanssa kaikesta samaa mieltä. Itse olen yrittänyt lukea kirjaa takertumatta liikaa Tollen käyttämään käsitteistöön tai yksittäisiin ajatuksiin. Lukemiseni taustalla on myös halu ymmärtää Tollen sanomaa, ei niinkään lukea teosta kriittisellä otteella.

Läsnäolon voima käsittelee valaistumista ja todellisen minuuden löytämistä, mielen hylkäämistä ja tietoisuuden syvemmälle tasolla pääsemistä. Olen lukiessani pitänyt paljon taukoja, koska vaikka teoksen voisi lukea yhdeltä istumalta, uskon sen antavan paljon enemmän, kun teemoja pysähtyy pohtimaan välillä.

Sekä Yoga girl, että Läsnäolon voima tarjoavat keinoja hyvinvoinnin ja onnellisuuden saavuttamiseen olemalla läsnä tässä hetkessä. Hektisessä nykymaailmassa tässä hetkessä oleminen ja sisäisen rauhan löytäminen on ehkä se tärkein asia. Menneisyyttä murehtimalla ja jatkuvasti tulevaa tähyilemällä ei voi saavuttaa onnea, vaan onni täytyy löytää siitä mitä tässä hetkessä on. Ja tässä hetkessä on kaikki, mitä voimme tarvita. Tässä hetkessä, kaikki on hyvin. 

OUTLANDER - MATKANTEKIJÄ SARJA

Onko täällä muita Outlander intoilijoita? Itsehän päädyin katsomaan sarjaa vähän vahingossa, mutta se imaisi kyllä minut täysin mukaansa. Kyseessä on siis Diana Gabaldonin kirjasarja, jonka pohjalta on tehty myös tv-sarja. Tv-sarjan kaksi ensimmäistä kautta pohjaavat kahteen ensimmäiseen kirjaan (Muukalainen ja Sudenkorento) ja ovat katsottavissa ainakin Netflixissä. Ja nyt on viimein koittanut odotettu päivä, koska TÄNÄÄN alkaa vihdoin sarjan kolmas kausi!

Yleensä tykkään lukea kirjoihin perustuvien elokuvien ja sarjojen kohdalla ensiksi ne kirjat. Näin siksi, että kirjat nyt vain useimmiten ovat loppujen lopuksi parempia ja nautin kirjojen lukemisesta niin paljon. Outlanderin kohdalla satuin kuitenkin toimimaan toisinpäin, lähinnä siksi, etten tiennyt ollenkaan millaisesta sarjasta on kyse.

KUVA: PINTEREST

Jäin täydellisesti koukkuun tv-sarjaan ja olen nyt sittemmin lukenut myös nuo pari ensimmäistä kirjaa. Sanoisin, että Outlanderin kohdalla filmatisointi ei kyllä missään nimessä kalpene kirjojen rinnalla, niin hienosti sarja on tehty! Ja lisäksi se on itseasiassa toteutettu varsin uskollisesti kirjan pohjalta, eikä suurempia vapauksia ole otettu. 

Matkantekijä -sarja alkaa, kun Claire siirtyy 1940-luvun lopun Skotlannista 1740-luvulle. Tapahtumat sijoittuvat pääsääntöisesti Skotlantiin, joskin sarjan toisessa osassa seikkaillaan paljon myös Ranskan maalla. Tarina pohjaa pitkälti Clairen ja Jamien rakkaustarinalle (ei tämä ole edes spoilaamista, niin ilmeisen selvää heidän rakastumisensa on alusta saakka) mutta käsittelee runsaasti myös historiallisia tapahtumia kuten jakobiittikapinaa ja Stuartien pyrkimyksiä valloittaa Englannin & Skotlannin kruunu jälleen itselleen.

Olit sitten ahkera lukija taikka enemmän tv-sarjojen ystävä, Outlanderista on iloa kaikille. Etenkin tv-sarjan ensimmäinen kausi oli paikoitellen varsin rankkaa katsottavaa, joten kaikkein herkimmille en kyllä tätä missään nimessä suosittelisi. Kirjat sen sijaan kuvaavat tapahtumat vähemmän ahdistavalla tavalla, joten lukukokemus on melko kepeä ja vaivaton, kaatumatta kuitenkaan hömpän puolelle. Pituutta ja pikkutarkkaa kuvailua kirjoissa piisaa, mutta itseäni se ei ole koskaan haitannut. Sarja tarjoilee aimoannoksen romantiikkaa vaativampaankin romantiikannälkään, mutta mukana on myös vaaroja ja vaarallisia tilanteita. Kuten sanottu, tarina sijoittuu 1700-luvulle, joten historiallisista romaaneista pitäville Outlander on varmasti mieluisaa luettavaa. Ja jos olet Skotlanti -fani niin kuin minä, vielä parempi!

Diana Gabaldon on jatkanut Matkantekijä -sarjaa ilmeisesti varsin pitkälle ja kirjoittanut päätarinan rinnalle myös monia itsenäisempiä kertomuksia, jotka avaavat tarkemmin esimerkiksi päähenkilöiden  ja muiden henkilöhahmojen menneisyyttä. Itse en ole vielä toistaiseksi lukenut kuin pari ensimmäistä osaa, joten en osaa tietysti arvioida näitä muita teoksia sen tarkemmin.

Mutta kyllä Gabaldon asiansa osaa, henkilöhahmot ovat kiehtovia ja historiallinen kuvaus innostavaa. Ja romantiikkaa tosiaan riittää, mikä tässä tapauksessa on ihan positiivinen juttu. Jotakuta saattaisi ärsyttää suomennoksessa käytetty murre, jolla kuvataan skottihenkilöiden puhetta, mutta itse en ole antanut asian häiritä. Eihän mikään kirja täydellinen ole, vaan Outlanderissä on paljon hyvää ja ainakin minua sarja on viihdyttänyt, sekä kirjoina että ohjelmana!

HYGGE - HYVÄN ELÄMÄN KIRJA

Olen aina pitänyt erilaisia elämäntapaoppaita varsin viihdyttävinä. Siispä ei liene ihme, että pidän kovasti myös Hyggestä, joka tarjoaa kaikkea sitä mitä kyseiseen kategoriaan kuuluvalta kirjalta voi kaivata.

"Hyggeä on selitetty läheisyyden luomisen taiteeksi, sielun viihtyisyydeksi, rauhoittavista asioista nauttimiseksi ja kaikeksi näiden väliltä. Oma suosikkini on kupillinen kaakaota kynttilänvalossa."

Näin hyggeä kuvaillaan kirjan takakannessa, ja kun sukeltaa opuksen sivuille, saa tietää hyggestä vielä paljon perusteellisemmin. Hygge syntyy kynttilöistä, rakkaista ihmisistä, hyvistä kirjoista ja herkullisesta ruoasta ja juomasta. Suoraan sanottua hygge on juuri sitä, jota haluan elämääni aina vain lisää ja josta nautin enemmän kuin mistään muusta.

Hyggen on kirjoittanut Meik Wiking, The Happiness Research Instituten johtaja, joka on tehnyt onnellisuustutkimusta pitkän kaavan mukaan. Hyggeä lukiessani en voinut olla miettimättä, että onnellisuustutkijan työn täytyy olla metkaa. Mikä voisi olla sen mukavampaa, kuin selvittää, mikä tekee ihmiset onnelliseksi?

Kuten voi päätellä, kirjan mukaan hygge on yksi selkeimmistä onnellisuuteen vaikuttavista tekijöistä, ja etenkin tanskalaiset tuntuvat osaavan hyggeilyn salat varsin hyvin: onhan Tanska sentään ollut kärkimaita lukuisissa onnellisuustutkimuksissa vuosien varrella.

Wikingin teoksen ansiosta myös me muualla kuin Tanskassa asuvat saamme nyt vinkkejä siihen, kuinka tuoda elämäämme vähän enemmän hyggeä. Kirja neuvoo hygge-hätäpakkauksen tekemisessä ja kertoo täsmävinkkejä siihen, kuinka kunakin kuukautena voi hyggeillä. Kirja sisältää myös paljon hauskaa nippelitietoa onnellisuudesta, herkullisen kuuloisia ruokaohjeita ja vinkkejä hyggempään kotiin.

Niin ja tämän kaiken lisäksi Hyggessä on ihanat kuvat, joita katsellessa sielu lepää! Teos on myös aivan täydellisen kokoinen napattavaksi laukkuun mukaan vaikkapa matkalukemiseksi. Näin syksyn pimeneviin iltoihin Hygge on täydellinen valinta!

SADEPÄIVÄN LUKUVINKIT

Sadepäivät eivät ole koskaan vaivanneet minua sen kummemmin. Vaikka nautinkin lämpimistä ja aurinkoisista kesäsäistä hyvin paljon, sadepäivissä on omanlaistaan taikaa. Sateenropina kattopeltejä vasten on yksi ihanimmista äänistä ja sadesäällä luonto tuoksuu uskomattoman hyvältä. Sateella vallitseva hämäryyskään ei haittaa, koska silloin voi sytytellä kaikkein tunnelmallisimmat valot tai ripotella vaikka kynttilöitä sinne tänne. 

Sadesäällä lukeminen on ihan ehdoton juttu. Pehmoinen sohva tai nojatuoli, kuppi kuumaa kaakaota ja hyvä romaani: voiko sen enempää oikeastaan edes toivoa? Sadepäivien ratoksi tässä olisi pari kirjavinkkiä, jos kaipaat jotakin kevyttä ja nopealukuista mieltäsi piristämään.

Caraval: Stephanie Garberin nuorten/nuorten aikuisten romaani Caraval kertoo ihmeellisestä, maagisesta pelistä, johon sisarukset Scarlett ja Donatella ottavat osaa. He ovat jo vuosia toivoneet pääsevänsä näkemään Caravalin taiat ja vihdoin heidän toiveensa toteutuu, Scarlettin hääpäivän lähestyessä. Caravalissa kaikki on vain peliä, vai onko sittenkään? Scarlett huomaa tempautuneensa mukaan peliin, jossa todellisuuden ja näytelmän rajat sekoittuvat eikä kehenkään tai mihinkään voi luottaa. Joutuessaan eroon siskostaan Donatellasta Scarlettilla on vain yksi tavoite: löytää sisko ja selviytyä pelistä hengissä.

Caravalin kerronta on nopeatempoista ja tehokkaasti etenevää. Juoni sisältää mielestäni hyviä koukkuja, vaikkakin joiltain osin juoni on hivenen ennalta-arvattava. Toisaalta sekään ei haittaa järin paljoa, joskus on mukavaa lukea kepeitä kirjoja. Garberin kieli on miellyttävää eikä tarina junnaa paikoillaan. Voisin kuvitella nauttineeni kirjasta vielä enemmän, mikäli olisin lukenut sen muutamaa vuotta nuorempana, yläaste-lukioikäisenä. Hyvin tämä kuitenkin toimi nyt yli kaksikymppisenäkin, semmoisena kevyenä kirjallisena välipalana ;)

Tuhat kerrosta: Katharine McGeen Tuhat kerrosta aloittaa tulevaisuuden New Yorkiin sijoittuvan trilogian, joka keskittyy nimensä mukaisesti tuhat kerroksisessa pilvenpiirtäjässä asuvien nuorten elämään ja heidän ihmissuhdesotkuihinsa. Kerronta perustuu hyvin monen henkilön näkökulmiin, kunkin luvun edustaessa eri henkilön näkökulmaa. Luvassa on rikkaiden nuorten rakkaus- ja ystävyyssuhdesotkuja, ihmissuhdeskandaaleita ja muuta mukavaa. Kirjasarjasta suunnitellaan tv-sarjaa, ja siihen teos kyllä tuntuu hyvinkin sopivalta. 

Tuhat kerrosta on vinkeä, koska siinä kuvaillaan paljon esimerkiksi tulevaisuuden teknologiaa, jonka voisi kuvitella olevan hyvinkin mahdollisesti todellisuuttamme reilun sadan vuoden päästä. Kirja on hyvin viihteellinen keskittyessään nuorten ihmissuhdedraamaan, eli juuri sopivaa kesälukemista, kun ei jaksa mihinkään kovin vakavaan välttämättä keskittyäkään. Henkilöitä kirjassa on paljon, ja aluksi oli vähän vaikeaa muistaa kuka kukin on. En ole lukenut teosta vielä aivan loppuun saakka, joten kokonaiskuvaa en pysty vielä luonnehtimaan, mutta tällä erää voin sanoa, että kirja kyllä ihan tempaa mukaansa kaikessa nuortenhömppämäisyydessäänkin.

Pidemmittä puheitta taidankin tästä suunnata lukupuuhiin. Kivaa tiistaita kaikille! ♥

KUVAT: PINTEREST

PARASTA MATKALUKEMISTA

Tulipahan tuossa heitettyä poikaystävän kanssa kuuden yön mittainen reissu Riikaan, Latviaan! Palailtiin kotiin eilen, joten vielä en ole ehtinyt käymään kaikkia reissukuvia läpi, mutta reissupostaus Riikan mahtavimmista jutuista on varmasti tulossa tässä kesäkuun mittaan jahka olen vähän ehtinyt järjestellä kuvia koneellani ja ajatuksia päässäni. Tällä hetkellä voin sanoa vain sen verran, että matka oli aivan ihana, säät enimmäkseen suosivat ja käveltyä tuli ihan överipaljon! Ja myös sen tiedän, että on ihanaa olla jälleen koti-Suomessa. ♥

Reissusta luvassa lisää siis myöhemmin, mutta nyt olisi aika vähän pohtia sitä, millainen kirja on hyvää matkaluettavaa. Itsehän olen ihminen, jolla täytyy aina olla luettavaa mukana melkeinpä minne tahansa menenkin ja olipa matka miten lyhyt tahansa. Mikä tahansa lukeminen ei tietenkään kelpaa vaan matkalukemiston varalle minulle on kehittynyt aivan oma kriteeristö! (haha, voiko sanoa kriteeristö? :D)

 

 

Ensinnäkin matkalukemisen tulee olla riittävän kevyt. Ja tällä kertaa tarkoitan siis ihan kirjaimellisesti kevyt, sillä järkälemäistä romaania tuskin on kovin kivaa kanneskella ympäriinsä, kun matkatavarat todennäköisesti ilmankin sitä painavat jo aivan riittävästi. Siispä matkalle mukaani tarttuu yleensä pienikokoinen pokkari, joka ei ole myöskään aivan ylettömän paksu. 

Yleensä tykkään myös siitä, että matkalukeminen on suhteellisen kevyttä sisällöltään. Raskaaseen ja esimerkiksi hyvin paljon kuvailua sisältävään tekstiin voi olla vaikeaa keskittyä, jos lukee esimerkiksi lentokentällä, junassa tai muussa julkisessa paikassa, missä hälinää riittää. Tämän vuoksi jouhevasti etenevät romaanit, joissa on esimerkiksi lyhyet luvut ja paljon vuoropuhelua, toimivat tien päällä mainiosti.

Näppärää matkalukemista ovat myös sellaiset kirjat, jotka olet jo ennestään lukenut, mutta jotka ovat niin hyviä, että luet niitä uudestaan ja uudestaan. Tällaiseen kirjaan on helppo paneutua, koska tarina on ennestään tuttu (ja selvästi koukuttava), eikä vaadi kovin suurta keskittymiskykyä.

Minulla on usein reissuillanikin mukana romaani, mutta yhtä hyvin (joissain tapauksissa jopa paremmin) toimivat myös novellikokoelmat, self-help-tyyliset kirjat ja kevyet elämäkerrat. Lyhyet tekstit ja pitkien juonikulkujen puuttuminen voivat helpottaa pätkittäistä lukemista, jota matkalla usein joutuu toteuttamaan. Ostin itse Riikasta Michael Acton Smithin Calm - mindfullnesia käsittelevän kirjan (tsekkaa eka ja vika kuva!), joka paljastui täydelliseksi matkalukemiseksi. Kirja on sivuiltaan uskomattoman kaunis ja sisältää paljon lyhyitä tekstejä ja harjoituksia. Sanoisin, että täysi kymppi!

Eikä toki sovi unohtaa lehtiä! Mikäli kirjaa ei tule luettua reissussa, lehdet ovat oivallinen valinta tekstinnälkäiselle. Ne ovat kevyitä kantaa, selattavaa riittää, eikä keskittymiskykyä tarvita tässäkään kovin runsaasti.

 

Kaiken kaikkiaan reissulukemista valittaessa tärkeintä on se, että kirja tai lehti on sellainen, jota tulee reissussa oikeasti luettua. Mitä järkeä olisi raahata mukana opusta, jota ei halua avata koko matkan aikana kertaakaan? Ja jos tällainen olo on jokaisen varteenotettavan kirjan kohdalla laukkua pakattaessa, on ehkä parempi jättää lukemisto kotiin. Ja jos tämän jälkeen reissussa iskee kuitenkin kirjojen himo, voihan hyvän teoksen ostaa tien päältäkin.

Millaisia kirjoja te muut tykkäätte reissussa lukea? Vai oletteko enemmän lehtien ystäviä?

ELÄMÄ VOITTAA

Tänään on ollut ensimmäistä kertaa koko keväänä niin lämmin, että olen pärjännyt ulkona t-paidassa. Aurinko ei ole pahemmin paistanut, mutta lämpö on saanut mielen hyrisemään onnesta. Tälläkin hetkellä parvekkeen ovi on auki ja kuuntelen ulkoa kantautuvia elämän ääniä. Kohta ehkä sataa, pilvet näyttää sen verran uhkaavilta, mutta ei se mitään, koska sateen jälkeen tuoksuu varmasti taivaalliselta.

On minulla muutakin syytä iloon kuin lämmin sää. Eilen suoritin viimeisen tentin tälle keväälle ja se meni varsin kunniakkaasti. Lisäksi illalla aion tehdä herrrrrrrrkullista ruokaa: grillitomaatteja, parsaa, perunamuusia ja herkkupihvejä. Namnam, kyllä kelpaa. Lisäksi alkoi viikonloppu!! Ja siis ihan todella, minulla on koko viikonloppu vapaata! Käsittämättömän ihana tunne tietää, että periaatteessa ei tarvitse tehdä mitään, jos ei halua.

Tänään minulla ei kyllä ole sen kummempaa sanottavaa, kuin että kyllä se elämä maistuu hyvältä. Etenkin kun vietän kaikki liikenevät hetket skotlannin mailla, eli siis Diana Gabaldonin Muukalainen -kirjan parissa. Kyseessähän on siis kirjasarja, johon Outlander tv-sarja perustuu. Voin kertoa, että pienimuotoinen pakkomielle kyseistä sarjaa kohtaan on muotoutumassa hyvää vauhtia ;D En millään malttais odottaa syksyyn, jolloin sarjan kolmas kausi alkaaaaa telkkarissa!

Ei muuta kuin ihanaa ihanaa ihanaa viikonloppua kaikille! Muistakaa nauttia elämästä!

KOKEILUSSA BOOKBEAT

Olen testaillut nyt parin viikon ajan BookBeat palvelua, josta minulla on 30 päivän ilmainen kokeilu menossa (30 päivän kokeilu oli erikoistarjous josta sain tietää ystäväni kautta, mutta jokainen uusi käyttäjä saa normaalisti kokeilla palvelua 14pvää ilmaiseksi!). Palvelussa voi kuunnella äänikirjoja sekä lukea e-kirjoja. Kaikki kirjat eivät ole molemmilla tavoin saatavilla, mutta se ei ole ainakaan itseäni haitannut. Äänikirjoja olen kuunnellut pääasiallisesti automatkoilla ja e-kirjoja lukenut vähän nyt milloin sattuu.

Aivan ensimmäiseksi täytyy sanoa, etteivät äänikirjat ja e-kirjat päihitä oikeita konkreettisia kirjoja. Noup, eivät millään. Ei ikinä. Mutta esimerkiksi autonratissa olisi kuitenkin kohtalaisen vaikeaa lukea samanaikaisesti kovakantista kirjaa (älä huoli, en ole kokeillut, mutta voin kuvitella!). Tällaisissa tilanteissa äänikirjat näyttäytyvät varsin näppärinä. E-kirjoja en tykkää juurikaan lukea, koska näytön tuijottaminen alkaa särkeä päätäni, mutta olen urheasti kokeillut tätäkin mahdollisuutta erityisesti sellaisten kirjojen kohdalla, joiden saaminen kirjastosta kestää ja kestää ja kestää (puhun sinusta KonMari!).

Tähän mennessä en ole saanut yhtäkään kirjaa päätökseen, vaan olen lueskellut/kuunnellut vähän sitä sun tätä. Äänikirjana olen kuunnellut esimerkiksi Meik Wikingin Hygge -kirjaa miehen itsensä lukemana. Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta täytyy myöntää, ettei sen kuunteleminen ole kokonaisuutena kovin mielekästä, kirja kun sisältää esimerkiksi ruokaohjeita, joiden kuunteleminen tuntuu vähintäänkin typerältä. Lisäksi Hygge -kirjassa suuri tekijä on sen visuaalisuus, joka jää kuuntelemalla täysin näkemättä. Hygge ei myöskään ole kuunneltavissa suomeksi (kielenä toimii siis englanti, mikä on kyllä ollut hyvää kuunteluharjoitusta) eikä se ole tarjolla luettavana e-kirjana.

Äänikirjana olen myös kuunnellut Sami Minkkisen Havaintoja parisuhteesta -kirjaa. Olen lueskellut jo pidemmän aikaa Minkkisen blogia ja seurannut hänen Facebook päivityksiään, ja mielestäni tämä kirja jos mikä on äänikirjana oivallinen! Tekstit ovat sopivan lyhyitä, jotta niitä voi kuunnella halutessaan vain yhden kerrallaan pieneksi piristykseksi tai sitten useamman peräjälkeen, jos haluaa pidemmäksi aikaa viihdykettä. Itse ainakin tykkäsin tästä kovasti, ja Minkkisen itsensä lukemana tekstit saavat vielä aivan uuden ulottuvuuden.

Romaaneja en ole vielä kuunnellut enkä lukenut BookBeatista. Tämä johtuu ehkä siitä, että karsastan kertojan ääntä. Tarkoitan siis, että kertojan äänen pitää olla juuri oikeanlainen, että voisin kuvitella kuuntelevani kokonaisen romaanin jonkun muun kuin oman sisäisen ääneni kertomana. Onneksi kokeilukuukautta on vielä jäljellä, joten ehdin (toivottavasti) löytää mieluisen kertojanäänen romaanien keskuudesta.

E-kirja kokeiluuni on toistaiseksi päätynyt kaksi kirjaa: Marie Kondon KonMari - siivouksen elämänmullistava taika! ja Satu Rämön & Hanne Valtarin Unelmahommissa. Molemmat toimivat e-kirjana ihan hyvin, sillä kirjat ovat melko nopealukuisia ja sen verran innostavia, että on hyvä kun ne kulkevat mukana joka paikkaan kännykän matkassa, mikäli lukuhimo yllättää. Ruudulta lukeminen ei ole missään nimessä minun juttuni (päänsärky - not good, väsyneet silmät - not good) mutta joissain tilanteissa on ollut kivaa, kun on vain voinut avata BookBeat sovelluksen ja etsiä luettavaa. Vaikka melkein kaikkialla minulla kovakantinen kirja onkin matkassa, on myös tilanteita, jolloin olen vailla sivujen havinaa. Tällöin e-kirjan lukeminen on parempi vaihtoehto, kuin aivoton facebookin selaaminen.
 

Kaiken kaikkiaan olen ollut ihan iloisesti yllättynyt BookBeatistä ja siitä, kuinka paljon olen loppupeleissä palvelua intoutunut käyttämään. Vaikkei se korvaa kovakantisten kirjojen lukemista, se tuo lukemisen mahdolliseksi myös sellaisiin tilanteisiin, joissa aikaisemmin olen ollut vailla kirjoja. Hyvä palvelu siis kyseessä, suosittelen. Uskoisin tämän olevan hyvä kannustin lukemiselle myös sellaisilla ihmisillä, jotka eivät varsinaisesti tykkää lukea tai jotka haluaisivat lukea, mutteivat syystä tai toisesta tule niin tehneeksi.

Lukuintoa kaikkien viikkoon! ♥

ILTASATUJEN LUKIJAT

Yksi parhaita lukemiseen ja kirjoihin liittyviä asioita ovat iltasadut.

Iltasatujen lukeminen olisi toki ihan hyvä juttu, miettii joku, mutta harmi kun ei ole lapsia, joille niitä lukea.

Tai ehkä joku tuumaa nyökkäillen: kyllä, minä luen aina iltaisin kirjoja itsekseni sängyssä loikoillen, se on hyvää lääkettä nukahtamiseen.

Mutta en tarkoita nyt iltaisin lukemista vaan iltasatuja. Sitä kun vähintään kaksi ihmistä käpertyy vierekkäin peiton alle sänkyyn tai sohvalle, toinen ottaa kirjan ja alkaa lukea toiselle ääneen. Eikä iltasatujen lukeminen vaadi sitä, että kuuntelijana on lapsi.

Siinä on ihan oma taikansa, kuunnella toisen kertomaa. Rakastin sitä jo lapsena. Meillä kotona luettiin joka ilta yksi tai useampi iltasatu, jota me kaikki sisarukset kokoonnuimme kuulemaan. Äiti ja isä olivat aina mahtavia sadunlukijoita, sillä he eläytyivät ja muuntelivat ääntään vuorosanojen lausujan mukaan. Vielä silloinkin, kun olin jo itse vähän vanhempi ja iltasadut suunnattu pääsääntöisesti nuoremmille sisaruksilleni, saavuin olohuoneen sohvan nurkkaan kuuntelemaan heille luettua satua. Miksi jäädä paitsi jostain niin mukavasta, vain koska on muka liian iso.

En usko, että ihminen voi koskaan olla liian vanha iltasaduille. Siksipä luemmekin nykyään iltasatuja poikaystäväni kanssa toisillemme. Emme joka ilta, mutta silloin tällöin kun siltä tuntuu. Aina meillä on jokin kirja kesken, jota sitten oikean mielentilan koittaessa luemme toisillemme. Vuoron perään, luku kerrallaan.

Mitä me sitten oikein luemme? Tähänastisena periaatteenamme on ollut lukea yhdessä nimenomaan satuja ja tarinoita, ei niinkään aikuistenromaaneja, sillä niitä ehtii kyllä lukea itsekseenkin. Olemme lukeneet Astrid Lindgrenin Ronja Ryövärintyttären sekä A.A. Milnen Nalle Puhit. Toisinaan luemme lyhyitä tarinoita, toisinaan pidempiä. Tällä hetkellä menossa on Veljeni Leijonamieli.

Iltasadut ovat oivallinen tapa rauhoittua illalla, viettää aikaa yhdessä ja antaa mielen levätä. Meistä on ollut ihanaa palata lapsuuden tarinoiden pariin, verestää hyviä lukumuistoja. Kokemukseni mukaan iltasatujen lukeminen yhdistää meitä myös ihan uudella tavalla, siinä on jotain herkkää ja ihanaa. Tulevaisuudessa haluan ehdottomasti siirtää rakkauden iltasatuihin myös mahdollisille lapsilleni.

Jos et ole vielä aikuisiällä päässyt lukemaan tai kuuntelemaan iltasatua toisen aikuisen ihmisen kanssa, suosittelen lämpimästi. Se ei vaadi kuin hieman leikkimielisyyttä ja tujauksen halua astua satujen valtakuntaan.

Porkkanakakkua ja kaunokirjallisuutta

Voi veljet, miten hyvää porkkanakakkua onnistuin leipomaan muutama päivä sitten! Vaikka kakku onkin sittemmin jo tuhottu (eikä siinä kovin kauaa kestänyt) hymy leviää huulilleni edelleen kun vain ajattelenkin sen suloista makua. En ollut aikaisemmin leiponut porkkanakakkua ja reseptissäkin jouduin tekemään aika paljon omaa muokkaamista kahden valmiin reseptin välillä, joten en oikein tiennyt mitä lopputulokselta odottaa. Se oli kuitenkin ihan täysi kymppi! Tätä kakkua teen varmasti toistekin!

Kakkupalanen maistui erityisen hyvältä paitsi kahvikupposen myös hyvän kirjan kera nautittuna. Sain joululahjaksi pari uutta romaania, joista toisen (Grace McCleenin Ihana maa) olen ehtinyt lukea jo lähes loppuun saakka, toinen (Sarah Blaken Jos saat tämän kirjeen) vielä odottelee vuoroaan. Ihana maa on ainakin tähän mennessä sykähdyttänyt minua kovasti kertomuksellaan 10-vuotiaasta kiusatusta tytöstä. Pidän kirjan kielestä, aitoudesta ja tunteista, joita se minussa herättää, ja pystyn samaistumaan kirjan henkilöihin erittäin hyvin.

 

Tänä vuonna aion ehdottomasti pyrkiä lukemaan enemmän kaunokirjallisuutta kuin viime vuonna! Vuonna 2016 minua nimittäin harmitti useammin kuin muutaman kerran se tosiasia, että kun joutuu lukemaan joukoittain tieteellistä tekstiä, intoa kaunokirjallisuudelle ei jää juuri nimeksikään. Silmät ja aivot kun tuntuvat kaipaavan ihan jotain muuta kuin lukemista kaikkien niiden raskaiden koulukirjojen vastapainoksi. Se on surullista, ja haluaisin tehdä tässä asiassa muutoksen tänä vuonna. Miten olisi "vähemmän koulukirjoja, enemmän romaaneja" -metodi? Kuulostaa hyvältä minusta.

Jonossa minulla onkin jo melkoinen ryhmä kirjaehdokkaita, jotka kaikki haluasivat kertoa tarinansa minulle. Olen haalinut hyllyyni omia lemppareitani takavuosilta, joita olisi ihana lukea uudestaan. Olen ostanut myös pari klassikkoa, jotka minun on pitänyt lukea jo kauan aikaa. Myös toiselle puoliskolleni lahjaksi ostamissa romaaneissa on monta helmeä, jotka houkuttelevat minuakin puoleensa. Kirjat eivät vähällä lukulistaltani lopu, kun vain aikaa olisi riittämiin niihin kaikkiin paneutumiselle.

Tänään suosittelen kaikkia tarttumaan johonkin romaaniin. Keitä kuppi teetä tai kahvia, tai piipahda vaikka kahvilaan opus mukanasi. Jos sinun on mahdollista napata vierelle pala kakkua, sitä parempi. Ota hyvä asento, lykkää lusikallinen kakkua suuhusi, mutustele onnellisena ja anna katseesi ahmia tekstiä. Uppoudu vieraisiin maailmoihin ja antaudu seikkailulle.

Onnellisia lukuhetkiä! ♥

Puoliksi poissa

Pidän kaikenlaisista romaaneista: lyhyistä, pitkistä, hauskoista, synkistä, surullisista, toiminnallisista, hempeistä, romanttisista. Viime aikoina olen kuitenkin koukuttunut kaikista tiukimmin fantasialla maustettuihin tarinoihin, joissa on menoa, meininkiä ja vaarallisia tilanteita sekä niin kutkuttava juoni, ettei kirjaa malta millään laskea käsistään.

Juuri sellaisten kirjojen nälkääni tyydyttää Sally Greenin Puoliksi poissa, joka on Puoliksi paha -trilogian (Half bad) päätösosa. Ensimmäinen ja toinen osa (Puoliksi paha ja Puoliksi Villi) olivat aivan yhtä viihdyttäviä kuin katraan kolmaskin. Trilogia kertoo Nathanista, noitapojasta joka elää maailmassa, missä mustat ja valkoiset noidat vihaavat toisiaan. Nathan itse on puoliksi musta, puoliksi valkoinen. Häntä pelätään ja vihataan eikä hän oikein sovi joukkoon. Kun mustien ja valkoisten noitien välille kehkeytyy sota, Nathan on avainasemassa, jotta rauha valkoisten ja mustien noitien välille saadaan palautettua.

 

Puoliksi paha -trilogia on kirjoitettu omintakeisella tyylillä, mikä ei ehkä ole aivan suosikkini, mutta sen tarina on vahva. Kantavana teemana koko trilogian takana on mielestäni suvaitsevaisuus, tasa-arvo ja erilaisuuden hyväksyminen. Tarina etenee nopeatempoisesti mikä pitää lukijan tiukasti otteessaan. Henkilöhahmot ovat kiinnostavia, vaikka täytyy myöntää, että useampi heistä on aiheuttanut minussa myös vahvoja ärtymyksen tunteita kirjoja lukiessani. Siinä ei tosin ole mitään pahaa, sillä tärkeintä onkin, että henkilöhahmot eivät ole turhanpäiväisiä vaan synnyttävät lukijassa tunteita. 

Puoliksi poissa on tiivistunnelmainen ja melko väkivaltainen päätösosa trilogialle. Valehtelematta voin todeta lukeneeni sen lähes yhdeltä istumalta, sillä palo saada tietää kuinka käy, oli niin suuri. En tietenkään aio paljastaa tässä kuinka Nathanin käy, mutta kannustan kaikkia jännitysfantasian ystäviä lukemaan tämän trilogian. Sähäkkä seikkailu odottaa!

Ja teille, joita kirjojen lukeminen ei nappaa, tiedoksi: Puoliksi pahasta on tekeillä myös elokuva!