LUPA HIDASTAA

Alkusyksy on ehdottomasti yksi vuoden parhaista vaiheista. Tuskalliset helteet ovat toivottavasti jo takana ja saa vihdoin nauttia ihanasta viileydestä, tuulesta ja sateesta. On ihanaa päästä käyttämään syksyvaatteita jo tylsistymiseen asti kulutettujen kesärimpuloiden sijasta, litkiä litroittain teetä, liikkua luonnossa ja ihan vaan olla ja fiilistellä

Vaikka tänä syksynä fiilistelyä varjostaa, tai ainakin siihen oman teränsä luo se, että syksy tulee olemaan kaikkea muuta kuin tuttua ja turvallista kotihyggeilyä.

Syksy on monelle jollain tapaa kiireistä aikaa, vaikkei mitään sen suurempia elämänmuutoksia olisikaan luvassa: suurimmalta osalta on jo tähän mennessä kesälomat lusittu ja paluu arkeen voi olla rankka. Uudet projektit ja kurssit töissä ja opiskelujen parissa voivat lisätä kierroksia. Lisäksi olen huomannut ainakin omalla kohdallani, että syksyllä sosiaalisia rientoja on paljon enemmän, joten nekin syövät aikaa ja voimia.

Entäs jos tästä kaikesta tuleekin vähän ähky olo? Jos ei jaksaisikaan paahtaa menemään pysähtymättömän höyryjunan tavoin? Mutta kun erinäisille asioille EI:n sanominen synnyttää itsessä semmoisia tunteita kuin syyllisyys, saamattomuus ja mitä näitä nyt on. "No kun justhan sitä oli lomalla ja nyt pitäs sit jaksaa ja kun kaikki muutkin on menossa, niin pitäähän se minunkin..."

Nyt stop siihen paikkaan! Ei ole mitään syytä tuntea syyllisyyttä tai verrata itseä muihin. Ihmisillä on erilaiset voimavarat tehdä erilaisia asioita. Itse esimerkiksi koen isot sosiaaliset tapahtumat hyvin väsyttävinä, siispä osallistun niihin vain hyvin harvoin siitäkin huolimatta, että ystävät kyllä jaksavat juosta jokaiset pippalot läpi. 

Minä liputan rentouden puolesta. Mikään ei ole tärkeämpää, kuin kuunnella itseään ja kehoaan: miltä minusta nyt tuntuu? Tuntuuko hikitreeni tähän saumaan oikealta vai venyttelisinkö sittenkin hyvän tv-ohjelman äärellä? Mitä jos tänään olisinkin ihan vaan kotona, kun ei oikeastaan huvittaisi lähteä pyörimään kaupungille ystävän kanssa? Mitä jos kutsuisin hänet sittenkin teelle ja ihan vaan oltaisiin? Mitä jos kieltäytyisin parista projektista ja keskittyisin tekemään huolellisesti ja kaikessa rauhassa kesken olevat työtehtävät?

Elämä jatkaa kyllä rullaamistaan, vaikka sinä hidastaisit välillä. Tänä syksynä, kun olen itse joutunut juoksemaan pää kolmantena jalkana ja repeämään joka suuntaan, hidastaminen tuntuu suorastaan elintärkeältä. Ja hitaissa, rauhallisissa hetkissä huomaan myös olevani kaikista onnellisimmillani: kullan kainalossa, maha täynnä hyvää ruokaa, eikä hoppua mihinkään suuntaan.

Joten annathan armoa itsellesi ja hidastat, jos arki tuntuu liian stressaavalta ja kiire painaa päälle? Ei ne asiat tekemällä lopu, mutta pieni ihminen voi hyvinkin kulua puhki, jos ei pysähdy kuuntelemaan itseään. 

Rentouttavaa viikonalkua! ♥

IRTIOTTO ARJESTA - YÖ KYLPYLÄHOTELLISSA

Joskus elämä on vähän liikaa. Joskus stressaavat ajatukset puskee päälle vaikka ne kuinka yrittäisi pitää aisoissa ja olla murehtimatta. Arkinen ympäristö ei suo helpotusta paineista mutta maisemanvaihto voi sen tarjota.

Vähän aikaa sitten stressi kävi liian kovaksi ja ajatukset hyrräsivät koko ajan työssä ja opiskelussa. Vapaa-ajasta alkoi olla vaikeaa nauttia, kun koko ajan tuntui, että jotain pitäisi saada aikaan ja ongelmat vain olivat ja pysyivät sitkeän ilkeinä. Päätimme yhdessätuumin poikaystäväni kanssa, että nyt on aika ottaa aikalisä ja lähteä kylpylähotelliin.

Varasimme huoneen samassa kaupungissa sijaitsevasta hotellista, pakkasimme kimpsut ja kampsut ja lähdimme matkaan. Oli kirpeä pakkaspäivä ja ulkoilun jälkeen oli ihanaa päästä sisälle hemmottelemaan itseään kylpylän lämpimiin altaisiin. Olen myös aina nauttinut matkauinnista, joten täysin lillutteluksi ei homma kuitenkaan mennyt.

Vaikka emme sijainnillisesti olleet kaukana kotoa, mieli tuntui olevan vihdoin vapaa. Kylpylässä rentoutuessa ja hotellihuoneessa köllötellessä oli vaikeaa muistaa arjen haasteita. Olo oli raukea, levännyt ja mieli vapaa ja kevyt. Miten hassua, että aivot tyhjentyivät kaikesta stressistä lähes samantien kun vain annoin itselleni luvan olla vapaalla ja levätä!

Kylpylöinnin jälkeen oli ihanaa tilata illalla pizzaa, katsoa leffaa ja ruveta nukkumaan valkoisiin lakanoihin pehmeässä ja suuren suuressa sängyssä. Kyllä sitä tuli sikeästi nukuttuakin. Ja aamulla oli sitten sitäkin ihanampaa kampeutua hotelliaamiaiselle. En edes muista, milloin viimeksi olen ollut kunnon hotelliaamupalalla, jossa pöydät notkuvat runsautta ja kaikkea haluaisi lastata lautaselle vaikka tietää, ettei vatsa vain vedä ihan loputtomiin.

Hotellissa yöpyminen ei ole Suomessa kovin halpaa, ja etenkin saman kaupungin sisällä pysytteleminen ja hotellista maksaminen tuntui ensin aika hullulta. Hetken hintaa tuskailtuamme tajusimme kuitenkin, että me tarvitsemme tätä irtiottoa. Ainakin itse voin rehellisesti kertoa, että oman hyvinvointini kannalta kylpyläreissu tuli tarpeeseen. Se, että saa edes hetken rauhan omilta ajatuksiltaan ja arjeltaan, on kaikkien niiden roposten arvoista.

HEMMOTTELUHETKI

Viimeiset viikot ovat olleet täynnä opiskelua ja töitä. Vapaa-aikani on kulunut pääasiassa nukkumiseen ja itsen psyykkaamiseen, jotta jaksaa vielä muutaman päivän. Liikunnalle, musiikille tai muille harrastuksille ei ole liiemmin ollut tilaa arjessani viime aikoina, mikä on kyllä ollut harmillista.

Kaiken kiireen keskellä naputeltiin kuitenkin yhtenä päivänä äitini kanssa Dermosil -tilaus. Kaipasimme molemmat pientä hemmottelua ja selasimme Dermosil -kauppaa kuin lapset lelulehteä. Vaikka erityisesti omalla kohdallani ajattelin ihanaa arjen hemmottelua tilauksen tekemisen motivaattorina, tulivat osa tuotteista kyllä ihan tarpeeseenkin, sillä ihoni ja hiukseni ovat talvisin rutikuivat ja kaipaavat tuhtia kosteutusta ja hoitoa.

Oli kyllä ihan kuin joulu olisi jo tullut, kun paketillinen kosmetiikkaa tuotiin kotiovelle ja pääsimme äidin kanssa hypistelemään ostoksiamme. Hassua miten voide-, hoitoaine- ja meikkiputelit voivatkin ilostuttaa niin kovasti. Jo pelkkä tuotteiden katsominenkin hymyilyttää, niin kauniisiin purkkeihin ja rasioihin aineet on pakattu.

Olen aina pitänyt Dermosil -tuotteista ulkonäön lisäksi ihan muutenkin: hinnat ovat inhimillisiä, tuotteet riittoisia ja voi veljet miten toimivia! Voin ihan rehellisesti sanoa, etten ole tainnut pettyä vielä tähän mennessä yhteenkään tilaamaani tuotteeseen, ja onhan noita vuosien varrella tullut testailtua useampia. Tuotteiden tuoksut ovat miellyttäviä ja koska tuotteita löytyy varsin runsaasti, luulisi niiden joukosta löytyvän jokaiselle jotakin.

Kuvissa näkyvistä tuotteista erityisesti Tulips -mattahuulipuna ja shampanjainen huulikiilto sekä Beauty Scent -tuoksut ilahduttivat ja toivat mukavaa luksusta arjen keskelle. Mattapuna päätyi heti liki päivittäiseen käyttöön ja kaikki kolme tuoksua olivat ihanan raikkaita ja keveitä, erilaisiin tilanteisiin sopivia. Suosittelen molempia tuotteita lämpimästi!

Jos joku pähkäilee joululahjojen suhteen, niin tässäpä oivallinen vaihtoehto! Dermosililta löytyy tuotteita niin miehille kuin naisille ja saaja varmasti ilostuu näistä kaunokaisista.

KAIKESSA RAUHASSA

Hei. Mitä kuuluu?

Onko olo rauhaisa vai vipattavatko levottomat jalat?

Onko syystuuli sotkenut hiukset harakanpesäksi ja puhaltanut poskiin punan? Ovatko puut huojuneet ja aurinko paistanut keltaisen, oranssin ja vihreän lehvistön läpi? Vai onko sade piiskannut maata ja loiskunut lätäköinä? Vai oletko edes ehtinyt vilkaista ulos ikkunasta tai hipsiä pihamaalla aistimassa säätä?

Onko ollut kiire? Oletko ehkä puskenut eteenpäin töissä tai koulutiellä? Onko nurkissa pölymakkaroita, keittiönpöytä muruarmeijan peitossa ja tiskit tiskaamatta? Mites ne pyykit ja entäs se juoksulenkki? Onko to-do -listalla miljoona ja yksi tekemätöntä juttua?

Mitä jos unohtaisit sen kaiken. Mitä jos istuisit lattialle, sulkisit silmät ja hengittelisit sisään ja ulos. Mitä jos antaisit ajatusten lopettaa alituisen mollaamisen, kun pitäis ja pitäis ja pitäis. Mitä jos tunnustelisit oloasi, kuuntelisit ikkunassa surisevaa kärpästä. Mitäpä jos antaisit valon tanssia iholla, hymyilisit onnea sisimpääsi.


Mitä jos oltaisiin ihan vaan tässä hetkessä? Ei vatvottaisi ikäviä juttuja eikä mietittäisi tulevaa. Mitä jos katseltaisiin ympärillemme avoimin silmin, valmiina vastaanottamaan kaikki hyvä ja kaunis, mitä nykyhetki haluaa meille tarjota. Mitäpä jos oltaisiin hetki yhtä kaiken olevaisen kanssa, oltaisiin hetki yhdessä, tunnettaisiin syvemmin ja oltaisiin enemmän.

Mitä jos oltaisiin hetki ihan kaikessa rauhassa?

MITÄ JOS EI VAAN JAKSAKAAN

Toisinaan on päiviä, jolloin intoa riittää. Sellaiset päivät ovat tehokkaita, saa paljon aikaan, tekee hyvää ruokaa, liikkuu, opiskelee, siivoaa, tapaa ystäviä. Yleensä sellaisen päivän jälkeen on väsynyt mutta aika onnellinen olo, sellainen itseensä tyytyväinen.

Sitten on niitä päiviä, jolloin kaikki tuntuu haastavalta. Keho saattaa olla fyysisesti uupunut, mielen väsymyksestä puhumattakaan. Ulkona saattaa olla mitä kaunein päivä ja tuntuu, että pitäisi jaksaa lähteä luontoon, kaupungille, kouluun... Mutta mitä jos ei vaan jaksakaan?

Joskus kaikki tuntuu ihan ylitsepääsemättömältä. Joskus on raskasta jaksaa nousta sängystä, syödä aamupalaa. Joskus stressi ja väsymys on niin kokonaisvaltaista, ettei mistään vain tule mitään.

Kun olo on täysin vetämätön, ei oman kokemukseni mukaan ole mitään järkeä vaatia itseltään yli-inhimillisiä suorituksia. Jos mieli on maassa ja uupunut, ulkoilu, ihmisten tapaaminen ja koulutyöt on toisarvoisia. Sinun ei tarvitse jaksaa tehdä mitään.

Jotkut päivät on rankkoja. Silloin tärkeintä on jaksaa nousta ylös sängystä, syödä, käydä töissä tai koulussa jos täytyy. Mutta se riittää. Kaikki muu odottaa kyllä. Jos onnistuu selviytymään pakollisista päivittäisistä asioista, voi aivan hyvin antaa itselleen luvan ottaa rennosti loppupäivä. Voi maata sohvalla ja katsoa neljä jaksoa Gilmoren tyttöjä putkeen jätskiä suoraan paketista syöden. Voi laittaa kännykän kiinni ja olla vastaamatta taukoamatta hälyttäviin whatsapp viesteihin. Voi olla harjaamatta hiuksia, hiimailla löllövaatteissa ja olla pistämättä nenää ulos koko päivänä, oli millainen sää hyvänsä.

Meidän on osattava antaa itsellemme aikaa ja rauhaa. On opeteltava olemaan suorittamatta ja vaatimatta itseltään liikaa. Ehkä seuraavana päivänä tuntuu jo reippaammalta ja jos ei, sekin on okei. Tärkeintä on muistaa että ihan jokainen meistä saa olla väsynyt. Jokainen meistä saa olla tekemättä mitään ja kuulostella vain. Jokaisella saa olla vetämättömiä päiviä, eikä niitä tarvitse selitellä kenellekään.

Tärkeintä on pitää itsestään huolta ja välillä se tarkoittaa sitä, ettei tee tai vaadi itseltään yhtään mitään.

KEHON- JA MIELENHUOLTOA

 

Helmikuu näyttäytyy minulle kiireellisenä mutta jännittävänä kuukautena. Töitä on paljon samoin opiskelua ja tapahtumia ja levätäkin pitäisi ehtiä jossain välissä. Kalenteri pullistelee ja mieli kiskoo minua milloin mihinkin suuntaan aivan suuna päänä.

Olenkin päättänyt huolehtia itsestäni entistäkin paremmin nyt, kun kiirettä pitää ja elämä on vauhdikasta. Aion ravita niin kehoani kuin mieltäkin ja keskittyä hyvinvoimiseen ja stressittömyyteen.

Siispä viime päivinä olen hemmotellut kroppaani muun muassa kunnon kosmetiikkakylvyllä! Joskus paras rentoutumiskeino on yksinkertaisesti kuuma suihku ja kaiken maailman kosmetiikalla läträäminen. Kasvot raikastuvat misellivedellä ja ihon saa tuoksuvaksi herkullisilla suihkugeeleillä. Vannotin myös itseäni muistamaan koko kropan rasvauksen, mikä näin talvella olisi ehdottoman tärkeää kaltaiselleni kuivaihoiselle.

Vaikka en ole kovinkaan tunnollinen tai ahkera meikkaaja olen huomannut, että toisinaan huolella tehty meikki piristää kummasti. Olen myös vihdoin löytänyt itselleni sopivan helpot ja nopeat meikit, joilla syntyy täydellisen kevyt mutta raikas nassu! Voi että, vaikka nautin myös meikittömyydestä, joskus sitä itsekukin kaipaa vähän freesausta :)

Siinä missä keho nauttii kosmetiikkakylvystä ja päivittäisestä venyttelystä, herkkusmoothieista, joita olen taas alkanut tehtailla ahkerammin sekä pari kertaa viikossa repäistystä hikitreenistä, myös mieli kaipaa hoitoa ja rentoutumista. Siinä minua on auttanut Unelmakarttakirja, jonka sain syntymäpäivälahjaksi. Mikä olisikaan sen ihanampaa kuin uppoutua unelmiin ja värittää, piirtää ja kirjoittaa omaan unelmakarttakirjaan. Kirjan neuvojen avulla myös hetkeen tarttuminen ja läsnäolo ovat tulleet osaksi arkea entistä konkreettisemmin.

Ai että, helmikuu on alkanut aika loistokkaasti näissä merkeissä. Aurinko paistaa ja maanantaipäiväni on ollut mitä ihanin. Muistakaa tekin ravita sekä mieltänne että kehoanne niin elämä hymyilee! Olkaa armollisia itsellenne ja nauttikaa elämästä :)

Asiat, joita rakastan talvessa

 

Olen ollut viime päivinä aivan onneni kukkuloilla, pieni sydämeni on ollut aivan pakahtumaisillaan inspiraatiosta, riemusta ja leikkimielisyydestä. 

Vaikka minulla on ollut "tunnelmavalot" ikkunoissa jo syyskuusta saakka, nyt yhä useammat valosarjat ovat löytäneet paikkansa. Rakastan ikkunalaudoilla tuikkivia valoja, olohuoneen pöydällä loimottavia tuoksukynttilöitä ja keittiön ikkunasta pystyn seurailemaan parvekkeen lyhtyjen sisällä hiljalleen palavia tuikkuja.

Ensilumi ja syksyn (vai saako jo sanoa talven?) ensimmäiset lumiset päivät inspiroivat minua valtavasti. En tiedä mitään ihanampaa kuin käydä kävelyllä puuterisessa lumessa aurinkoisena ja kirpeänä pakkaspäivänä, tulla sen jälkeen sisään lämpimään ja keittää kuppi kuumaa juotavaa. Kirjojen lukeminen, rauhoittava musiikki ja leijailevat lumihiutaleet saavat unohtamaan kaikki arkiset ongelmat ja huolet ja stressitasotkin laskevat kuin itsestään.

Vaikka huolenaiheita minulla tällä hetkellä olisi, useampikin.

Aika ei tunnu riittävän mihinkään.

Tehtävää opiskelujen eteen olisi vaikka kuinka paljon ja deadlinet lähestyvät uhkaavasti.

Siihen kun lisää vielä työkiireet ja sosiaalisen elämän, kiirettä piisaa.

Jostain syystä en kuitenkaan osaa murehtia kaikesta tästä juuri nyt. Yksi parhaista ajoista vuodessa on ovella, tai oikeastaan jo saapunut. Suurin toiveeni olisi, että koko marraskuun ja joulukuun olisi pakkasta, jotteivat lumet enää sulaisi pois. En oikein luota toiveeni toteutumiseen, mutta pidän peukkuja pystyssä.

 

Talvessa on aivan hurjan paljon asioita, jotka tuottavat minulle hyvää mieltä ja saavat mielikuvitukseni laukkaamaan. Tykkään seistä lumituiskussa ja antaa tuulen hulmuttaa hiuksia. Pidän kerrospukeutumisesta, pipoista, lapasista ja suurista kaulahuiveista. Toivoisin kovasti, että minulla olisi takka, johon sytyttää tulet pimenevinä iltoina ja jonka lämpimässä valossa istuskella raukeana onnesta.  

Talviset nuotioretket ja pakkaskävelyt ovat ehkä yksi parhaista aktiviteeteistä, joita talvella voi keksiä. Samoin hiihto-, luistelu- ja lasketteluretket, kun niiden aika koittaa. Vielä en ole suksien päälle asettunut, vaikka jäädytettyjä latuja jo olisi. Odottelen niitä "oikeita" latuja vielä.

Kuumat juomat kuten tavan kahvi, erikoiskahvit, kuumat kaakaot, aromaattiset teet ja kaikki muut mitä nyt keksiä saattaa, ovat parhaimmillaan talvella. Voisin kävellä muki kädessä vaikka kaikki päivät läpeensä, siemaillen joka välissä annoksia idyllistä talvitunnelmaa. Voi sentään, pitäisiköhän käydä keittämässä lisää kahvia vai miten olisi omenakanelitee?

Ihmisenä, joka rakastaa kaikkea luovaa toimintaa ja tekemistä, alkutalvi on mainiota aikaa myös siinä mielessä, että inspiraatiota ja ideoita saa aivan kaikesta ympärillään. Minun tekee koko ajan mieli kirjoittaa, mieleni aivan pursuaa tarinoita. Myös värikynät ja siveltimet houkuttelevat jatkuvasti tarttumaan tuumasta toimeen ja ulkona kävellessäni suunnittelen nykytanssikoreografioita mielessäni. Ainut asia, mikä tuppaa jäämään näinä hetkinä, on valokuvaus: ympäröivä maailma on vain yksinkertaisesti aivan liian kaunis katseltavaksi linssin läpi, en halua menettää piiruakaan siitä. 

Siksi pidän silmät auki ja kameran kiinni. Elän, hengitän ja tunnen, joka solullani.

Nautin elämästä juuri nyt hyvin paljon.

 ♥

 

 KUVAT: PINTEREST

Rauhaa ja hiljaisuutta luonnonhelmassa

Jokunen päivä sitten kävin retkellä perheeni kanssa. Luonnossa oli niin hiljaista, edes linnut eivät laulaneet syksyisessä metsässä eikä tuulikaan ulvonut puissa. Kuuntelin hiljaisuutta ja hengitin sisään rauhaa ja ulos kunnioitusta luontoa kohtaan.

Usein jään ihmettelemään, kuinka suuri merkitys luonnolla onkaan minulle. Se antaa minulle järjettömästi rauhallista voimaa jaksaa hektistä arkeani. Luonto palauttaa minut juurilleni, muistuttaa minua lempeästi elämän tärkeistä asioista. Metsä kertoo minulle, että kaikki on niin kuin kuuluukin. Luonnossa on oma järjestyksensä ja kun se saa olla sellainen kuin on, siellä vallitsee aina tasapaino. Elämä ja kuolema kulkevat ripirinnan, täysin sovussa.

Yritän muistaa viettää mahdollisimman paljon aikaa luonnon keskellä. Oli kyse sitten nopeasta piipahduksesta lähimetsään tai pitemmästä vaelluksesta lapin tuntureilla, tunnen aina oppivani jotain uutta luonnossa vietetyn hetken jälkeen. Aivoissa surisevat ajatukset hiljenevät ja mieleni täyttää harras tyhjä humina. Luonnosta nauttiminen ja metsissä samoilu on minulle ehdottomasti paljon parempi mielentyhjennyskeino kuin mikään meditaatio tai joogahetki.

Rauha ja hiljaisuus ovat asioita, joita kaipaan elämääni enemmän juuri tällä hetkellä. Onneksi tiedän, kuinka voin saada niitä lisää elämääni helposti. Ei tarvitse kuin laittaa vaelluskengät jalkaan, heittää tuulitakki niskaan ja ehkä joinain kertoina kameralaukku olalle. Sen jälkeen jalat tietävätkin jo minne mennä. Ne suuntaavat suoraan lähimpään metsään: toiseen kotiini.

Täydellisyydentavoittelusta

Olen opetellut olemaan itselleni armollinen jo monen vuoden ajan. Joskus se on helpompaa, joskus vähän vaikeampaa. On niin helppoa soimata itseään ja piiskata tiukkoinakin aikoina koska aina voisin olla parempi, vahvempi, taitavampi.

Olin koko yläasteen ja vielä lukiossakin täydellisyyden tavoittelija, mitä koulusuorituksiin tuli. Sain aina hyviä numeroita ja todistuksissani oli yläasteella pelkkiä ysejä ja kymppejä. Mutta olin uupunut. Yhdeksännellä luokalla olin koko ajan stressaantunut kun pelkäsin, että numerot tippuvat.

Lukioon mennessäni päätin tehdä muutoksen. Päätin, ettei minun tarvitse saada jokaisesta kurssista vähintään kiitettävää. Aloin vakuutella itselleni, että vähempikin riittää, minun ei tarvitse stressata niin paljoa, eikä yksittäisillä kursseilla ole niin väliä. Lukiossa yritinkin ennen kaikkea nauttia elämästä ja koulusta, ilman jatkuvaa painetta huipputuloksiin.

Ja lukio olikin ehdottomasti yksiä elämäni parhaista ajanjaksoista. Olin onnellinen ja vähemmän stressaantunut kuin yläasteella. Silti satunnaiset huonosti menneet kurssit harmittivat, etenkin, jos satuin saamaan kehnomman numeron aineesta, jossa olin tavallisesti kohtalaisen hyvä. Vasta mentyäni uusimaan maantiedon kokeen vain jotta saisin kahdeksikon sijasta ysin kyseisestä kurssista havahduin: kuinka typerää olikaan tuhrata aikaa moiseen. Mitä se minun maailmaani liikutti jos minulla olisikin todistuksessa yksi kasi maantiedosta?

Koulu on hyvä esimerkki siitä, kuinka olen kiusannut itseäni täydellisyydentavoittelulla ja vasta yliopistossa olen todella lakannut välittämästä, mitä numeroita kursseistani saan. Mutta ihminen voi kiusata itseään myös hyvin monilla muilla tavoilla. Sitä voi soimata itseään siitä, ettei ole riittävän hyvä soittamaan kitaraa, tai ettei ole riittävän vahva ja notkea. Varmasti monet hokevat itselleen kuinka olisi mukavaa olla parempi, taitavampi, vahvempi. Kuinka olisi parempi ihminen, jos saavuttaisi jonkin etapin vaikkapa harrastuksessa. Kuinka on huono ja saamaton, jos ei jaksa joskus treenata tai lähteä ulos kavereitten kanssa. Miksi me ihmiset soimaamme itseämme niin helposti? Miksi olemme niin tyytymättömiä ja tavoittelemme aina vain jotain lisää, toisenlaista, enemmän?

Onhan se totta, että jos harjoittelisi enemmän, meistä jokaisesta voisi tulla parempi vaikka minkälaisissa asioissa. Jos treenaisin joka päivä aktiivisesti kitaransoittoa, minusta tulisi varmasti parempi kuin olen nyt. Jos kävisin viisi kertaa viikossa tanssitunnilla, liikkeeni olisivat taatusti sulavampia ja linjani kauniimpia kuin tällä hetkellä. Aina voisin olla parempi. Mutta mikä on riittävän hyvä? Milloin sanomme itsellemme, että hei, hyvin tehty meikäläinen, tässä on hyvä ja sinä olet riittävä sellaisena kuin olet. Milloin annamme itsellemme vapaata täydellisyydentavoittelusta ja aina vain paremmaksi pyrkimisestä? Milloin sitä olisi itseensä tyytyväinen, siis todella tyytyväinen ja sinut sen kanssa että hei, minä olen tämäntasoinen kitaristi tai minä olen tällainen kirjoittaja tai että osaan tehdä piruetin näin hyvin tai huonosti ja tiedätkö mitä? Se riittää minulle.

Yksi ihmisen suurista elämäntehtävistä, on oppia ymmärtämään ja hyväksymään itsensä. Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, sillä koen tämän erittäin tärkeäksi. Mitä varhaisemmassa vaiheessa ymmärtää, että on hyvä sellaisena kuin on, sitä kevyemmin voi hengittää. Itseään täytyy todella oppia rakastamaan ja arvostamaan. Minun mielestäni koko hyvinvoinnin pohja perustuu sille, että meillä on hyvä olla omissa nahoissamme, että meistä on kivaa olla juuri sellaisia kuin me ollaan, olimmepa millaisia hyvänsä. Me olemme kaikki niin uniikkeja ja hienoja. Me ansaitsemme saada kukkia vaikka joka päivä, koska kukkien saaminen nyt vain on yksiä elämän kivoimmista asioista. Mitä jos antaisit tänään itse itsellesi kukan? Ihan vain siksi, että olet sen arvoinen.

Mitä tehdä kun stressi iskee?

Käännettyäni kalenterinlehteä elokuusta syyskuuhun olen huomannut ahdistuksen nostavan päätään liiankin tutuksi käyneellä tavalla. Syyskuussa opinnot pyörähtävät jälleen täydellä teholla käyntiin ja samalla pitäisi jaksaa käydä töissä, lukea noin tuhat tenttikirjaa ja hoitaa toinen tuhat juoksevia asioita kuten lähetellä sähköposteja amanuenssille, uusia lukuvuositarra opiskelijakorttiin, kirjoittaa pari lehtijuttua ylioppilaslehteen ynnä muuta. Ei ihme, että stressi alkaa vallata alaa mielestäni, hengitys kiihtyy enkä tunnu osaavan nollata päätäni enää oikein mitenkään, kun koko ajan pitäisi tehdä jotain tai vähintäänkin murehtia sitä, että kun pitäisi ja pitäisi.

Möyrin ahdistuksessani jonkin aikaa kunnes rupesin miettimään, että mikä olisi keino, joka todella auttaisi stressiin ja siitä seuraavaan ahdistuneisuuteen ja alakuloon ilman, että se tuntuisi turhan vaivalloiselta ja rasittavalta. Ja sitten minä sen keksin, ajatus syttyi päähäni kuin tulikärpänen pimenevässä illassa. Vetäisin kumisaappaat jalkaan, nappasin kameralaukun olalle ja koiran vierelle ja eikun menoksi: me mennään nyt metsään!

On todistettu juttu, että metsässä oleilu vähentää stressihormoni kortisolin eritystä, laskee verenpainetta ja vaikuttaa noin niin kuin muutoinkin myönteisesti ihmisen hyvinvointiin. Metsässä ilma on puhtaampaa, jatkuva melu ei rasita korvia ja tuoksutkin ovat reheviä ja mieltä ylentäviä. Juuri ennen lähtöäni oli satanut ravakasti vettä, joten voi miten paljon meheviä tuoksuja pystyinkään haistamaan! Samoilin metsässä koirani kanssa, otin kuvia sienistä, puista, kauniista valosta ja tunsin kuinka stressi oikein valui korvista ulos ja jäi sammalmättäille makoilemaan aivan letkeänä.

Nykypäivänä niin monet käyvät aivan liian harvoin luonnonhelmassa ja kunnon metsässä. Minulla viimeisimmästä metsäretkestä ei ollut edes järin pitkä aika, ehkä kolmisen viikkoa, mutta sekin on aivan liian pitkä tauko. Luonto ja etenkin metsät ovat järjettömän hyvä ja helppo tapa lieventää stressiä, oli sen aiheuttaja sitten mikä hyvänsä. Kaupungeissakin asuvien ihmisten kannattaisi suunnata askeleensa puistojen sijasta kunnon puitten keskelle, sillä puistot, niin kivoja kuin toki ovatkin, eivät tarjoa samoja terveys- ja hyvinvointietuja kuin metsät.

 

 

Tästä lähtien aion muistaa käydä metsässä aina kun se on mahdollista, sillä jo pienikin reippailu mättäillä kaikkien sienten ja sammalten keskellä piristää kummasti mieltä. Lisäksi viileässä syyssäässä samoilusta saa vielä kauniin punaiset posketkin ja ulkoilun jälkeen on entistä ihanampaa tulla takaisin sisälle lämpimään, keittää kuppi kahvia tai kuumaa kaakaota ja uppoutua hyvään kirjaan (tällä hetkellä vuorossa Hobitti, mitä sinä luet juuri nyt?).

Joten mars luontoon kaikki stressistä kärsiväiset, sillä parempaa lääkettä ei moiseen riesaan ole!