keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Puoliksi poissa

Pidän kaikenlaisista romaaneista: lyhyistä, pitkistä, hauskoista, synkistä, surullisista, toiminnallisista, hempeistä, romanttisista. Viime aikoina olen kuitenkin koukuttunut kaikista tiukimmin fantasialla maustettuihin tarinoihin, joissa on menoa, meininkiä ja vaarallisia tilanteita sekä niin kutkuttava juoni, ettei kirjaa malta millään laskea käsistään.

Juuri sellaisten kirjojen nälkääni tyydyttää Sally Greenin Puoliksi poissa, joka on Puoliksi paha -trilogian (Half bad) päätösosa. Ensimmäinen ja toinen osa (Puoliksi paha ja Puoliksi Villi) olivat aivan yhtä viihdyttäviä kuin katraan kolmaskin. Trilogia kertoo Nathanista, noitapojasta joka elää maailmassa, missä mustat ja valkoiset noidat vihaavat toisiaan. Nathan itse on puoliksi musta, puoliksi valkoinen. Häntä pelätään ja vihataan eikä hän oikein sovi joukkoon. Kun mustien ja valkoisten noitien välille kehkeytyy sota, Nathan on avainasemassa, jotta rauha valkoisten ja mustien noitien välille saadaan palautettua.



Puoliksi paha -trilogia on kirjoitettu omintakeisella tyylillä, mikä ei ehkä ole aivan suosikkini, mutta sen tarina on vahva. Kantavana teemana koko trilogian takana on mielestäni suvaitsevaisuus, tasa-arvo ja erilaisuuden hyväksyminen. Tarina etenee nopeatempoisesti mikä pitää lukijan tiukasti otteessaan. Henkilöhahmot ovat kiinnostavia, vaikka täytyy myöntää, että useampi heistä on aiheuttanut minussa myös vahvoja ärtymyksen tunteita kirjoja lukiessani. Siinä ei tosin ole mitään pahaa, sillä tärkeintä onkin, että henkilöhahmot eivät ole turhanpäiväisiä vaan synnyttävät lukijassa tunteita. 

Puoliksi poissa on tiivistunnelmainen ja melko väkivaltainen päätösosa trilogialle. Valehtelematta voin todeta lukeneeni sen lähes yhdeltä istumalta, sillä palo saada tietää kuinka käy, oli niin suuri. En tietenkään aio paljastaa tässä kuinka Nathanin käy, mutta kannustan kaikkia jännitysfantasian ystäviä lukemaan tämän trilogian. Sähäkkä seikkailu odottaa!


Ja teille, joita kirjojen lukeminen ei nappaa, tiedoksi: Puoliksi pahasta on tekeillä myös elokuva!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti