torstai 28. kesäkuuta 2018

NE, JOTKA YMMÄRTÄVÄT KAUNEUTTA - JOJO MOYES


En ole koskaan kuulunut naistenviihdekirjallisuuden himokuluttajiin, mutta silloin tällöin luen niitä ikään kuin kevyinä makupaloina vähän enemmän ajattelua vaativien opuksien välissä. Tähän makupalagenreen sujahtavat oikein hyvin Jojo Moyesin kirjat, jotka ovat herättäneet minussa aika monenlaisia tunteita.

Viimeisimmäksi Moyesin teoksista luin Ne, jotka ymmärtävät kauneutta. Odotukseni olivat värittyneet suhteellisen myönteisillä kokemuksillani Kerro minulle jotain hyvää ja Jos olisit tässä kirjoista. Eivät nekään minun maailmaani mullistaneet, mutta voin kuitenkin sanoa pitäneeni niistä jossain määrin ja lukeneeni ne varsin nopealla tahdilla, joten viihdyttäviä ne nyt vähintäänkin olivat. 

(Tosin mainittakoon tässä välissä, että yllätyksenä itsellenikin elokuva voittaa kyllä kirjan Kerro minulle jotain hyvää tapauksessa. Yleensä kirjat ovat aina vain parempia, mutta tällä kertaa elokuva sykähdytti enemmän...)

Ne, jotka ymmärtävät kauneutta liikkuu kahdessa ajassa ja sillä on kaksi päähenkilöä: ensimmäisen maailmansodan Ranskassa asustava Sophie ja nykyajan Lontoossa leskeksi jäänyt Liv. Tarina pyörii Sophieta kuvaavan maalauksen ympärillä, jonka Sophien aviomies Edouard Lefevre on maalannut. Maalaus katoaa ensimmäisen maailmansodan aikana ja löytyy miltei sata vuotta sitten Livin omistuksesta hänen saatuaan se lahjaksi aviomieheltään. Mutta kuuluuko taulu oikeasti Liville vai pitäisikö se palauttaa oletetusti laillisille omistajilleen, Lefevren suvulle, joka väittää taulun joutuneen varastetuksi ensimmäisen maailmansodan kuohuissa?

Tämä on siis tarina lyhykäisyydessään. Kun vielä lisätään sekaan taulun palautuksesta vastaava mies nimeltä Paul, joka totta kai rakastuu Liviin, on tarina kutakuinkin paketissa. Vähän draamaa, vähän ihmissuhdekärhämöintiä ja aivan liian pitkä oikeudenkäynti siitä, pitäisikö taulu palauttaa vai ei, ja noh, siinäpä se sitten on.

Kirja oli minulle pettymys. Siinä on niin moni asia pielessä, että kirja jää varsin keskinkertaiseksi. Sophien näkökulmasta kerrottu ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuva osuus on vielä ihan mielenkiintoista luettavaa, mutta Liv jää henkilönä hyvin pintapuoliseksi aviomiestään surevaksi naiseksi. Henkilöhahmona Liv on myös mielestäni todella ärsyttävä, enkä kyllä pystynyt asettumaan hänen puolelleen koko kirjan aikana. Muut henkilöhahmot jäivät vähintään yhtä pinnallisesti kuvatuiksi kuin Liv, joten heistä ei ole paljoa sanottavaa jälkikäteen. 

Lisäksi taulusta kiisteleminen ei juonellisesti tuntunut minusta riittävältä. Olisin paljon mieluummin lukenut enemmän Sophiesta (vaikka koko kirjan verran) ja jättänyt taulujutun pois pitkitettyine oikeudenkäynteineen. Koko tauluasia alkoi kyllästyttää pahasti ja minulle oli loppupeleissä se ja sama kuka taulun lopulta itselleen saa: se ei tuntunut lainkaan merkitykselliseltä vaikka se oli koko kirjan ydin. Myöskään ihmissuhdedraamailu ei tuonut kirjaan oikeastaan mitään lisää, koska koko ajan oli selvää, että Livistä ja Paulista tulee lopulta pari.

Kaiken kaikkiaan voisin sanoa, että kirja ei mielestäni ollut järin viihdyttävä eikä mielenkiintoinen. En ymmärrä, miten teos on voinut saada sellaisia ihastelevia kommentteja kuten "Ne, jotka ymmärtävät kauneutta on vahva, provosoiva ja nautinnollinen romaani" (Washington Post). Omasta puolestani voin sen sijaan sanoa, että kirja oli hyvin kaukana siitä, mitä Jojo Moyes voi parhaimmillaan tarjota.

maanantai 25. kesäkuuta 2018

KASVISBOLOGNESE


Minä rakastan jauhelihakastiketta ja spagettia. Oikeasti. R-A-K-A-S-T-A-N.

Jos haluan tehdä samasta ruoasta kasvisversion, käytän yleensä nyhtökauraa. Eihän se samanmakuista ole kuin perinteinen jauhelihakastike, mutta erinomaista kuitenkin.

Yhtenä päivänä mieleni teki aivan mielettömästi kunnon tomaattista bolognesekastiketta, mutta minulla ei ollut jauhelihaa eikä sen puoleen nyhtökauraakaan. Siispä ajattelin kokeilla valmistaa kasvisbolognesen niistä aineista, joita minulla sattui kaapissa olemaan.

Lopputulos oli oikein hyvä! Siitäkin huolimatta, että resepti syntyi pääasiallisesti viskomalla joukkoon vähän sitä sun tätä ja maistelemalla ahkerasti. Tarkkoja määriä en ruokaa laittaessani pahemmin mittaile, mutta jos haluat kokeilla luovaa kokkausta suurpiirteisen reseptini turvin, katso ohje alta. :)

Kikhernebolognese

Tarvitset:

- Kikherneitä oman maun mukainen määrä
- Tomaattikastiketta, esim. Dolmion classico käy erinomaisesti. 
- Muutama porkkana hienoksi pilkottuna (tai miksei myös raasteena, itse halusin jättää vähän purutuntumaa)
- Punaisia linssejä
- Mausteita oman maun mukaan, esim. mustapippuri, valkosipuli, sipuli (voit pilkkoa sekaan myös tuoretta sipulia mausteen sijasta), grillimauste, soijakastike, kasvisliemikuutiot...
- Basilikaa joko koristeeksi tai kastikkeen sekaan
- Oliiviöljyä paistamiseen

Tee näin:

1. Huuhtele linssit hyvin ja keitä niitä paketissa olevan ohjeen mukaan erillisessä kattilassa. Määrän ei tarvitse olla suuren suuri: itse tein kastiketta ison paistinpannullisen verran ja laitoin siihen arviolta 1-2 dl linssejä.  

2. Paista hienonnettuja porkkanoita tovi pannulla oliiviöljyssä. Jos käytät tuoretta sipulia, kuullota myös se pannulla.

3. Lisää valutetut ja huuhdellut kikherneet pannulle, lisää mausteita ja paista hetki. Laitoin itse kikherneitä 400g, mutta vähän vähempikin olisi todennäköisesti riittänyt vallan hyvin.

4. Lisää tomaattikastike ja sekoittele seosta.

5. Lisää kypsennetyt linssit. Mikäli kastike ei vielä ole kovin kastikemaista, lisää myös vettä, jotta kastike saavuttaa mieleisesi paksuuden.

6. Maistele ja mausta mielesi mukaan. 

7. Tarjoile spagetin kanssa, koristele basilikan lehdillä ja nauti!

torstai 21. kesäkuuta 2018

EN OLE KOSKAAN...

Blogeissa on kiertänyt jonkin verran "En ole koskaan" postauksia, jotka perustuvat tunnettuun seurapeliin. Pelissähän on ideana yrittää keksiä itsestään asioita, joita ei ole koskaan tehnyt, mutta jotka muut (yleensä suhteellisen saman ikäiset kuin itse) ovat oletettavasti tehneet. Lueskellessani Aamukahvilla blogin Henriikan tekemää "En ole koskaan" -postausta jokunen aika sitten, aloin miettiä omaa vastaavaa listaani. Näiden keksiminen olikin varsin hupaisaa, joten päätinpä jakaa aikaansaannokseni tänne bloginkin puolelle!

En ole koskaan...

En ole koskaan uskonut joulupukkiin.

En ole koskaan maistanut tupakkaa.

En ole koskaan syönyt raejuustoa.

En ole koskaan katsonut tai lukenut Tuntematonta sotilasta.

En ole koskaan ollut kaveriporukalla yötä mökillä.

En ole koskaan saanut jälki-istuntoa.



En ole koskaan katsonut Sinkkuelämää -tv-sarjaa tai elokuvia.

En ole koskaan juonut kotikaljaa.

En ole koskaan käynyt abiristeilyllä.

En ole koskaan ostanut tai ampunut ilotulitusraketteja.

En ole koskaan ollut häissä.

En ole koskaan käyttänyt itseruskettavaa.

En ole koskaan asunut yksin.

 

En ole koskaan ostanut vaatteita nettikaupasta.

En ole koskaan ollut vappupiknikillä.

En ole koskaan murtanut yhtäkään luuta itseltäni (siis vahingossa, tää nyt kuulosti vähän itsetuhoiselta :D)

En ole koskaan saanut nenäverenvuotoa.

En ole koskaan katsonut jaksoakaan Salattuja elämiä.

En ole koskaan pelannut korttia panoksilla.

En ole koskaan ollut näkemättä/erossa perheestäni yli kolmea viikkoa.

En ole koskaan tehnyt tiliä Instagramiin tai Snapchattiin. 

 

Tätä listaa tehdessä alkoi melkein harmittaa, miten monta hyvää En ole koskaan -juttua olenkaan tehnyt ihan tässä viime aikoina! Esimerkiksi "en ole koskaan juonut kokonaista olutta" ja "en ole koskaan grillannut" olisivat olleet oivallinen lisä listaan ja vielä vähän aikaa sitten ihan tosiasiakin!

Luulen että olisin kohtalaisen vahvoilla, jos pelaisin tätä peliä tuttavaporukassani. Muahah. Ja tässä nyt oli vain muutamat maistiaiset, olen varma, että keksisin vielä lisääkin tekemättömiä juttuja listan jatkoksi.

Mites siellä ruudun takana, mitkä on teidän parhaat "En ole koskaan" totuutenne?

torstai 14. kesäkuuta 2018

ZERO WASTE, JÄÄHYVÄISET JÄTTEELLE - OTSO SILLANAUKEE


Muutama vuosi sitten kiinnostuin kierrättämisestä ja ympäristöasioista. Kaikki kauhukuvat ilmastonmuutoksesta ja sen mukanaan tuomista ongelmista, meristä täynnä luontoon dumppattua muovia ja eläimistä kärsimässä ihmisten hedonistisuuden ja välinpitämättömyyden vuoksi saivat minut perehtymään ympäristöasioihin ja miettimään, mitä voisin tehdä omassa arjessani toisin, jotta ympäristötaakkani olisi mahdollisimman pieni.

Koska omien elämäntapojen ja tottumusten muuttaminen ei ole aina helppoa, olen edennyt rauhallisesti, yksi muutos kerrallaan. Muutosten tekeminen on mielestäni parasta aloittaa helpoimmasta päästä, jolloin niillä on paras mahdollisuus vakiintua osaksi jokapäiväistä elämää. Minulle helpoimpia askelia ympäristötaakan pienentämiseen olivat aluksi kierrättäminen sekä kestokahvimukin ja kestovesipullon käyttöönotto ja muovipusseista kieltäytyminen.

Vuosien varrella olen tehnyt enemmänkin muutoksia ympäristöystävällisempään suuntaan, mistä hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa lihankulutuksen vähentäminen. Matkustan vain hyvin harvoin lentokoneella ja pyrin hyödyntämään joukkoliikennettä ja pyöräilyä yksityisautoilun sijaan. Viimeisen vuoden aikana minusta on kuitenkin alkanut tuntua, että voisin tehdä enemmänkin. Olen alkanut ottaa selvää zero waste -elämäntavasta ja jätteiden vähentämisestä. Tietoa jätteettömästä elämästä löytyy paljon netistä, mutta nyt Nollahukka -blogin kirjoittaja Otso Sillanaukee on kirjoittanut aiheesta myös kirjan, Zero Waste - Jäähyväiset jätteille, joka on ehdottomasti lukemisen arvoinen!

Kirjassa Sillanaukee kertoo omasta taipaleestaan kohti jätteetöntä elämää. Lukijan on pakko nostaa hattua: kirjoittaja on onnistunut minimoimaan tuottamansa jätteen määrän uskomattoman hyvin! Kirjassa Sillanaukee jakaa vinkkejä siihen, miten kodin eri huoneista voi luoda mahdollisimman jätteettömät. Luvut sisältävät runsaasti helppoja, keskivaikeita ja edistyneille tarkoitettuja vinkkejä, joiden avulla omaa jätemääräänsä voi näppärästi lähteä vähentämään. Kirjoittajan tarina innostaa, koska hän on kuin kuka tahansa meistä: hän ei ole ollut aina yhtä ympäristötietoinen kuin nyt, vaan on lähtenyt toteuttamaan muutoksia elämässään vasta muutama vuosi sitten. Hänen tarinansa inspiroi sanomallaan: kuka tahansa voi elää zero waste -elämää.

 

Sillanaukeen teksti on erittäin miellyttävää ja helposti lähestyttävää. Kirjassa esitellyt toimintatavat ja vinkit eivät oikeastaan ole millään tavalla uusia vaan niiden avulla voi palata perusasioiden äärelle: vain tarpeeseen ostaminen, mahdollisimman kestävien luonnonmateriaalien suosiminen, ruoan itse kasvattaminen ja kertakäyttötuotteista kieltäytyminen ovat yleishyödyllisiä toimintatapoja, jotka vain ovat päässeet unohtumaan kuluttamiseen turtuneelta nykyihmiseltä.

Kertakäyttöisyyteen perustuva kulttuurimme on alkanut vähän ällöttää minua. Miten paljon tuotteita valmistetaankaan vain heitettäväksi roskiin! Pikamuoti on kehnolaatuista höttöä ja vaatteita ostetaan ja viskataan pois valtavalla vauhdilla (huom, kaikkia tekstiilijätteen aiheuttamia ongelmia ei pelasta vaatteiden eteenpäin myyminen tai hyväntekeväisyyteen lahjoittaminen!). Elektroniikkalaitteista ei enää edes yritetä tehdä vuosikausia kestäviä vaan ne suunnitellaan kestämään vain muutaman vuoden, jotta kuluttaja joutuu ostamaan jälleen uuden laitteen. Länsimaissa ruokaa heitetään roskiin aivan valtavia määriä samalla kun monissa maissa nälänhätä on suuri. Kertakäyttömuovia on pian merissä enemmän kuin kalaa ja monet merieläimet kuolevat muovin aiheuttamiin ongelmiin.

Tämän kaiken lisäksi on tietysti vielä tavaroiden tuotannon ja kuljetuksen aikana syntyvät päästöt ja ongelmat. Nykyisenlainen kulutus tuhoaa maapallomme. Kaikesta tästä huolimatta monet ihmiset eivät ole valmiita tekemään muutoksia omassa elämässään. Ajatellaan, ettei yhden ihmisen tekemisillä ole väliä tai että jossain muussa maassa ympäristön tuhoaminen on vielä paljon suurempaa kuin meillä Suomessa, joten miksi laittaa tikkua ristiin, meillähän on asiat kuitenkin suhteellisen ok ja luonto voi hyvin. Tällainen ajattelu ärsyttää minua suunnattoman paljon. Meillä on yksi yhteinen maapallo, jonka ongelmat on meidän kaikkien yhteisiä. Mielestäni kukaan ei voi pestä käsiään ja sanoa että eipä tässä nyt mitään voida tehdä. Ei meillä ole sellaiseen varaa.

 

On kuitenkin tärkeää, että ympäristöasioista ja ihmisten elintapojen muutoksista puhutaan "lempeällä otteella". Tarkoitan tällä sitä, että yksilöitä on vaikeaa saada muuttamaan toimintatapojaan, jos heidän käsketään mullistaa elämänsä kerta heitolla ja keskittyä pelkästään maailman pelastamiseen. Monista tuntuu, ettei heillä ole aikaa tai jaksamista miettiä ympäristöä, kun on työt ja opiskelut ja perhe ja harrastukset ja kaikki omat murheet ja huolet. Se on täysin ymmärrettävää, mutta ei silti syy toimia vastuuttomasti ympäristömme kannalta.

Zero Waste - Jäähyväiset jätteelle onkin siitä erinomainen kirja, että se antaa oikeasti toteuttamiskelpoisia vinkkejä ihan jokaiselle. Lukija pääsee tutustumaan moniin mielenkiintoisiin faktoihin ihmisen aiheuttaman jätteen määrästä ja vaikutuksista, sekä seuraamaan yhden miehen tarinaa ihan tavallisesta länsimaisesta kuluttajasta kohti zero waste -eläjää. Teos herättelee lukijoita jämäkällä ja asiapitoisella, mutta kuitenkin sydämellisellä ja lempeällä tavalla katsomaan omia kotejaan ja elämäänsä ja miettimään: mistä aloittaisin? Mitä juuri minä voisin tehdä maapallomme hyväksi? 

Ja se onkin se kaikkein tärkein kysymys.

lauantai 2. kesäkuuta 2018

LOMATUNNELMISSA


Kesälomaani on viikko takana ja vielä pari viikkoa edessä. Kulunut viikko on tuntunut tosi pitkältä mutta toisaalta aika on kyllä myös viilettänyt, kun on ollut kivaa.

 Viikon aikana olen muun muuassa...

...käynyt kolmessa kaupungissa.

...syönyt montamonituista jäätelöä, niin tuutteja kuin tikkujakin. Tällä hetkellä vahva ehdokas kesän ykkösjätskiksi on Omar -jäätelötikku!

...katsonut lukuisia jaksoja Gilmoren tyttöjä. Ja 13 syytä sarjan kakkoskausi on myös viimeistä jaksoa myöten tuijoteltu.


...ollut huomattavan vähän tietokoneella arkeen verrattuna. Myös joutavanpäiväinen fb:n selaaminen sai lopun kun poistin sovelluksen kännykästä. Mahdollisimman paljon mahdollisimman somevapaata aikaa minun kesääni kiitooos!

...käynyt nepalilaisessa ravintolassa ja todennut jälleen kerran että nepalilainen ruoka on vaan ihan törkeän hyvää!

...startannut kesän juoksulenkit. Tavoitteena olisi harjoittaa juoksukestävyyttä vähän pidemmillä matkoilla, mikä onkin minulle hyvä haaste, koska pisin tähän asti juoksemani lenkki on ollut varmaan noin 5 km. Onnistuiskohan kymppi kesän lopulla?

...nauttinut auringosta olemalla mahdollisimman paljon ulkosalla.

...pyörinyt kirppareilla ja kaupoilla melko paljon. Olen kuitenkin ollut mahdottoman tyytyväinen siihen, etten ole tästä huolimatta ostanut oikein mitään.

...viettänyt hotelliloman puolison kanssa ja yökyläviikonlopun pikkusiskon kanssa.

Viikkooni on siis mahtunut aivan ihana kattaus sekä joutenoloa, että aktiivisempaa lomailua. En voi uskoa, miten paljon viikossa oikeastaan kerkeääkään tekemään, kun ei tarvitse miettiä töitä ja opiskelua. Ja miten käsittämättömän ihanaa on, että lomaa on jäljellä vielä pari viikkoa!

Tänään myös koululaisilla on alkaneet kesälomat ja ylioppilaat ovat saaneet lakit päähänsä. Minua kyllä vähän harmittaa se, etten tänä vuonna päässyt kuulemaan enkä laulamaan suvivirttä kesän aloitukseksi. Se jos mikä on takuu varma kesän alkamisen merkki. Samoin kuin se hitusen sulahtanut jäätelötuutti, jonka sai aina todistustenjaon yhteydessä.

Voi tätä nostalgiaa, jonka todistustenjakopäivä minussa aina nostaa pintaan. Jo neljä vuotta kulunut omista ylppäreistänikin. Taidanpa lähteä ostamaan sen kesänaloitustuutin ihan itse itselleni. Ehkä lurittelen matkalla myös suvivirren linnut taustalaulajinani.

On se elämä vaan niin hyvää just nyt.