tiistai 9. lokakuuta 2018

ELÄMÄÄ POHJOIS-IRLANNISSA



Blogihiljaisuutta on nyt kestänyt riittämiin ja on aika palata sorvin ääreen! Mutta hiljaisuuteen on ollut kyllä hyvä syy: mennyt kuukausi on pitänyt sisällään niin paljon aitoa, upeaa, elämysrikasta elämää, että netti, blogi ja some eivät tosiaankaan ole olleet kiinnostuskohteita numero yksi.
Asustelen tämän syksyä siis Pohjois-Irlannissa vaihto-opiskelujen merkeissä. Nelisen viikkoa on nyt tullut kuulostelua haastavaa mutta ihanaa irlantilaista aksenttia, tutustuttua uuteen kotikaupunkiin ja tietenkin uusiin uskomattomiin ystäviin ympäri maailman. Tuntuu, että jo nyt olen ehtinyt luoda loppuelämän kestäviä ystävyyssuhteita ja kokea paljon paljon kauniita hetkiä.

Elämä täällä on asettunut mukaviin uomiin. Päivät kuluvat opiskellessa ja kavereiden kanssa hengaillessa. Suomeen verrattuna opiskelu on paljon intensiivisempää, luennoilla istutaan kuin tatit ellei poissaololle ole hyväksyttävää syytä ja oheisluettavaa on mielettömästi. Mutta oikeastaan työntäyteisyys ei haittaa minua lainkaan - ihanaa olla ihan vaan kokopäiväinen opiskelija edes tämän yhden syksyn ajan!

Olen aivan rakastunut uuteen kotikaupunkiini ja tällä hetkellä tuntuu, että voisin jäädä tänne vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Vielä kun omat rakkaat ihmiset koti-Suomesta saisi tänne, niin johan olisi kaikki mitä ihminen voi toivoa. Ainiin ja ruisleipä, se ois myös kiva lisä.

tiistai 21. elokuuta 2018

LUPA HIDASTAA


Alkusyksy on ehdottomasti yksi vuoden parhaista vaiheista. Tuskalliset helteet ovat toivottavasti jo takana ja saa vihdoin nauttia ihanasta viileydestä, tuulesta ja sateesta. On ihanaa päästä käyttämään syksyvaatteita jo tylsistymiseen asti kulutettujen kesärimpuloiden sijasta, litkiä litroittain teetä, liikkua luonnossa ja ihan vaan olla ja fiilistellä

Vaikka tänä syksynä fiilistelyä varjostaa, tai ainakin siihen oman teränsä luo se, että syksy tulee olemaan kaikkea muuta kuin tuttua ja turvallista kotihyggeilyä.

Syksy on monelle jollain tapaa kiireistä aikaa, vaikkei mitään sen suurempia elämänmuutoksia olisikaan luvassa: suurimmalta osalta on jo tähän mennessä kesälomat lusittu ja paluu arkeen voi olla rankka. Uudet projektit ja kurssit töissä ja opiskelujen parissa voivat lisätä kierroksia. Lisäksi olen huomannut ainakin omalla kohdallani, että syksyllä sosiaalisia rientoja on paljon enemmän, joten nekin syövät aikaa ja voimia.

Entäs jos tästä kaikesta tuleekin vähän ähky olo? Jos ei jaksaisikaan paahtaa menemään pysähtymättömän höyryjunan tavoin? Mutta kun erinäisille asioille EI:n sanominen synnyttää itsessä semmoisia tunteita kuin syyllisyys, saamattomuus ja mitä näitä nyt on. "No kun justhan sitä oli lomalla ja nyt pitäs sit jaksaa ja kun kaikki muutkin on menossa, niin pitäähän se minunkin..."


Nyt stop siihen paikkaan! Ei ole mitään syytä tuntea syyllisyyttä tai verrata itseä muihin. Ihmisillä on erilaiset voimavarat tehdä erilaisia asioita. Itse esimerkiksi koen isot sosiaaliset tapahtumat hyvin väsyttävinä, siispä osallistun niihin vain hyvin harvoin siitäkin huolimatta, että ystävät kyllä jaksavat juosta jokaiset pippalot läpi. 

Minä liputan rentouden puolesta. Mikään ei ole tärkeämpää, kuin kuunnella itseään ja kehoaan: miltä minusta nyt tuntuu? Tuntuuko hikitreeni tähän saumaan oikealta vai venyttelisinkö sittenkin hyvän tv-ohjelman äärellä? Mitä jos tänään olisinkin ihan vaan kotona, kun ei oikeastaan huvittaisi lähteä pyörimään kaupungille ystävän kanssa? Mitä jos kutsuisin hänet sittenkin teelle ja ihan vaan oltaisiin? Mitä jos kieltäytyisin parista projektista ja keskittyisin tekemään huolellisesti ja kaikessa rauhassa kesken olevat työtehtävät?


Elämä jatkaa kyllä rullaamistaan, vaikka sinä hidastaisit välillä. Tänä syksynä, kun olen itse joutunut juoksemaan pää kolmantena jalkana ja repeämään joka suuntaan, hidastaminen tuntuu suorastaan elintärkeältä. Ja hitaissa, rauhallisissa hetkissä huomaan myös olevani kaikista onnellisimmillani: kullan kainalossa, maha täynnä hyvää ruokaa, eikä hoppua mihinkään suuntaan.

Joten annathan armoa itsellesi ja hidastat, jos arki tuntuu liian stressaavalta ja kiire painaa päälle? Ei ne asiat tekemällä lopu, mutta pieni ihminen voi hyvinkin kulua puhki, jos ei pysähdy kuuntelemaan itseään. 

Rentouttavaa viikonalkua! 

torstai 16. elokuuta 2018

VALO JONKA KADOTIMME - JILL SANTOPOLO


Mikä siinä on, että kovin usein nämä paljon hekumoidut "kansainväliset menestyskirjat" ovat loppujen lopuksi melkoista huttua?

Valo jonka kadotimme (2018) kertoo Lucyn ja Gaben rakkaustarinan. Juoni menee jotensakin näin: Lucy ja Gabe ovat intohimoinen nuoripari kunnes Gabe päättää lähteä sotavalokuvaajaksi ulkomaille. Lucy puolestaan haluaa edistää omaa uraansa New Yorkissa, joten he eroavat. Vuosien varrella Lucy löytää toisen miehen, jonka kanssa perustaa perheen. Lucy ja Gabe tapaavat satunnaisesti ajan kuluessa ja tuntevat aina vain samaa palavaa rakkautta toisiaan kohtaan. Mutta kuinka heidän lopulta käy, saavatko he olla yhdessä vai puuttuuko kohtalo peliin? (Jep, huooooh.)

En ihan oikeasti ymmärrä, miksi tätä kirjaa hehkutetaan. Romaanissa on kivat kannet ja takakannen perusteella tarina vaikuttaa ihan kelvolliselta romanttiselta viihteeltä. Minusta kirja oli kuitenkin pettymys. Juoni on mielestäni ennalta arvattava eivätkä hahmot vakuuta yksiulotteisuudellaan. Tarinasta ja hahmoista puuttuu kaikki roso ja särmä sekä aidot tunteet!

Päähenkilö Lucy on mielestäni valittajapersoona, joka ei osaa olla elämäänsä tyytyväinen vaikka hänellä on hieno ura, kaunis ja rakastava perhe ja materiaalista vaurautta. Pääasiallisesti hänellä on kaikki hyvin, mutta hän haikailee vuosi toisensa jälkee ensirakkautensa perään. Lucyn elämä on lisäksi niin keskiluokkaista ja niin kovin amerikkalaista, ettei se innosta minua lukijana lainkaan. Lisäksi minä suorastaan inhoan tämänkaltaisten rakkausromaanien tapaa esittää pettäminen hyväksyttävänä ja romanttisena tekona.

Kielellisesti teos on mielestäni varsin yksinkertainen ja siinä toistetaan joutavanpäiväisiä ilmaisuja kuten "tämä-ja-tämä tapahtui viikko/kaksi/kuukausi/vuosi/mikä-hyvänsä-ajanmääre sen-ja-sen jälkeen". Ajankuvaaminen tällä tavoin alkoi ärsyttää, koska sitä käytettiin lähes joka luvussa ja koska se vain on kielellisesti niin...tökeröä. Myös rakkauden ja rakastamisen jatkuva toisteleminen oli hyvin ärsyttävää, eikä sanojen takaa välittynyt aito tunne.  

Valo jonka kadotimme on nopealukuinen, pieni tarina. Ei ollenkaan järisyttävä tai suurenmoinen, niin kuin kansiteksteissä mainostetaan. Romantiikan genrestä löytyy todella paljon laadukkaampia teoksia, joten suosittelen jättämään Valo jonka kadotimme hyllyyn ja lukemaan aidosti kauniita ja koskettavia tarinoita.

Jill Santopolo
Valo jonka kadotimme
suom. Inka Parpola
Otava 2018

tiistai 14. elokuuta 2018

ELÄMÄN MULLISTUKSIA



Tuntuu, että muutaman kuukauden sisällä elämässäni on tapahtunut tai tulee tapahtumaan rutkasti isoja asioita, jotka mukiloivat arkeani monelta suunnalta pakottaen minut sopeutumaan parhaani mukaan.

Osa näistä elämän mullistuksista on ihania, jännittäviä, hengästyttäviä, onnellisia, surullisia, pelottavia, stressaavia, kauniita ja hermojaraastavia. Useimmat ovat kaikkea tätä yhtäaikaa.

Olen ehkä joskus kirjoittanut, kuinka muutokset eivät ole koskaan olleet minulle helppoja. Nyt muutoksia tapahtuu ja osaan niistä olen itse täysin syypää: olen tietoisesti asettanut itseni suurten muutosten ristipaineeseen.

Aloitetaan vähän kauempaa. Huhtikuussa jouduin käsittelemään läheisen kuoleman aiheuttamaa ikävää ja surua, mutta sain myös kokea suurta onnea: elämäni mies (ah niin kliseiseltä kuin se kuulostaakaan) kosi minua, joten nyt voin tyytyväisenä laulaa Lauri Tähkän kappaleesta hieman modifioitua versiota "kun tulevana kesänä mä olen sinun mooooooorsiaaaaan"!



Kesä- ja heinäkuu puolestaan olivat yhtä paperityötä kahden suuren suuren asian tiimoilta. Elokuun lopussa lähden työmatkalle kaukomaille, joka samaan aikaan kutkuttelee ihanasti mahanpohjassa mutta samalla pelottaa, koska en ole koskaan ollut niin kaukana maailmalla. Vain viikon päästä työmatkalta palattuani minun on puolestaan aika ottaa suuntima kohti vihreää saarta, koska lähden kolmeksi kuukaudeksi vaihtoon Pohjois-Irlantiin.

Vaihtoni on aiheuttanut eniten päänvaivaa. Se on pitkäaikainen unelmani, joten minulle on aina ollut selvää, että tulen haaveeni toteuttamaan. Kuitenkin huomaan pelkääväni tätä yksinolon pätkää paljon. Eniten minua hirvittää se, etten näe niin pitkään aikaan poikaystävääni ja muita perheenjäseniäni. Vaikka puoliso tuleekin käymään luonani syksyn aikana ainakin kerran, on kyseessä silti pisin aika erossa hänestä koskaan. Samoin muusta perheestäni en ole koskaan ollut erossa muutamaa viikkoa pidempää aikaa, joten 3 kuukautta tuntuu mahdottoman pitkältä ajalta!



Samalla tiedän, että vaihto on jotain, joka tulee varmasti olemaan uskomaton kokemus ja opettamaan minulle paljon. Uskon ensi syksyn tekevän minusta itsenäisemmän ja rohkeamman ja ehkä valaisemaan, mitä toivon tulevaisuudelta.

Tässäpä sitä sitten onkin ollut kaikenlaista! Olen aloittanut omien häitteni suunnittelun samalla kun valmistaudun työmatkaan ja ulkomaille muuttamiseen. Samalla yritän ehtiä olla mahdollisimman paljon yhdessä läheisteni kanssa, tavata ystäviä, käydä töissä ja ihan yleisesti ottaen vain pysyä järjissäni muutosten keskellä. Kun elämässä tapahtuu mullistuksia, blogille ei ole jäänyt niin paljon aikaa, mutta toivottavasti teitä on siellä vielä ruudun toisella puolella, kyllä tämä tästä taas aktiivisemmaksi muuttuu! ;)

Ihanaa elokuista tiistaita kaikille!

perjantai 27. heinäkuuta 2018

MAUSTEINEN SIENICOUSCOUS



Muistan syöneeni couscousia ensimmäisen kerran ala-asteen ensimmäisellä luokalla, kun koulussamme vietettiin Afrikka -viikkoa. Tuon viikon osalta ruokalista oli laitettu uuteen uskoon ja se sisälsi toinen toistaan erikoisempia afrikkalaisia tai afrikkalaishenkisiä ruokalajeja, joihin lukeutui myös couscous. 

Seitsemänvuotiaalle ruokanirsoilijalle ruoat olivat vähän liikaa ja couscousin rakenne ja suutuntuma aiheuttivat pienimuotoisen trauman. Seuraavan kerran päädyin kyseistä ryyniä maistelemaan vasta muutama kuukausi sitten, jolloin tulin taas miettineeksi että hohhoijaa, kylläpä piti pitkään odottaa ennen kuin älysin, ettei se couscous ole yhtään hassumpaa!

Haluaisinkin jakaa kanssanne helpon arkiruoan, jonka pyöräyttää noin puolessa tunnissa. Sieniä, maissia ja couscousia nam. 

Tarvitset

- Tuoreita herkkusieniä
- 2 dl couscousia
- 300g purkillinen maissia
- 1 iso sipuli
- Currymaustetta, mustapippuria, suolaa, tandoori chicken mausteseosta, soijakastiketta
- Oliiviöljyä paistamiseen

Tee näin

1. Silppua sipuli ja kuullota oliiviöljyssä paistinpannulla

2. Pilko tällä välin pestyt herkkusienet haluamasi kokoisiksi paloiksi. Kun sipulit ovat saaneet väriä, lisää sienet pannulle

3. Laita couscousit valmistumaan erilliseen kulhoon. Mittaa n. 2dl couscousia kulhoon ja kaada päälle hieman tätä enemmän kiehuvaa vettä. Peitä kulho esim. lautasella ja anna tekeytyä noin. 5-8min. 

4. Samalla kun couscous tekeytyy kulhossa, voit lisätä maissit paistinpannulle kun sienet ovat hieman kypsyneet. Mausta sieni-maissi-sipuli seosta esimerkiksi currymausteella ja mustapippurilla

5. Kun couscous on kypsää, lisää siihen hieman suolaa, sekoita. Lisää couscousit tämän jälkeen paistinpannulle kaiken muun sekaan ja mausta vielä seosta soijakastikkeella ja tandoori -mausteseoksella tai muulla vastaavalla. Mausteita saa olla reilusti, koska ainekset ovat itsessään hyvin mietoja.

(6. Mikäli haluat, voit lisätä joukkoon vielä hieman vettä, jos haluat ruoasta hieman kosteampaa)

Kun maut ovat kohdillaan, ruoka on valmista! Ja sitten vaan syömään ! 

perjantai 20. heinäkuuta 2018

PALUU LOMALTA ARKEEN


Loma on ihanaa. 


Saa huoletta unohtaa mikä viikonpäivä on, mennä ja tulla mielitekojen mukaan. On aikaa käydä reissaamassa, nähdä ystäviä ja perhettä, hölläillä ja tuulettaa aivoja oikein kunnolla. Jos vapaita on kestänyt riittävän pitkään, on yleensä oikeasti virkistynyt, stressitasot on laskeneet normaaleiksi ja virtaa riittää.

Tai niin sitä ainakin luulisi, että nyt sitä virtaa riittää.

Tosiasia ainakin omalla kohdallani on kuitenkin se, että arkeen palaaminen pitkän ihanan hitaan loman jälkeen on aina enemmän tai vähemmän tuskallinen prosessi. Aamulla aikaisin herääminen on vaikeaa, vaikken olisi edes sotkenut unirytmiäni valvomalla kaikkia lomaöitä ja nukkumalla sitten iltapäivään. Kahdeksan tunnin työpäivät (okei okei, jopa sitä lyhyemmät) tuntuvat kropassa ja pääkopassa ja uni tulee illalla nukutusnuijan tavoin. 

Paluu arkeen on raju ja uuvuttava, siitäkin huolimatta, etten edes käy kokopäivätöissä! 20-30 tuntia töitä viikossa tuntuu kuitenkin melko raskaalta, varsinkin kun töissäkäyvän arkeni on sellaista, että vapaat on miten sattuu, päivä siellä päivä täällä. Työn luonteen vuoksi arkeni on katkonaista, eikä minulla ole selkeitä viikonloppuja, koska usein lauantait ja sunnuntait kuluvat töissä. Lisää soppaan vielä vuorotyön muut ilot kuten aamu- ja iltavuorojen vaihteleminen, niin voit kuvitella että arkeen on monesti ihan mahdotonta löytää minkäänlaista rytmiä, joka auttaisi jaksamaan.

Voisin kuvitella, että lomalta paluu on monille hankalaa. Ja ihan yleisestikin vaikkei lomasta olisi tietoakaan, kesäaikana työnteko muiden lomaillessa voi joskus olla nihkeää. Vai onko siellä semmoisia, jotka rientää innolla töihin suoraan kesälaitumilta? Ihanaa, jos sellaisiakin on! Voisin kuvitella, että jotta lomalta töihin palaaminen olisi oikeasti semmoinen jeejee-juttu, pitää työn olla melkoinen unelmaduuni. Ehkä vielä itsekin olen joskus sellaisessa tilanteessa, että työ ja arki tuntuu yhtä kivalta kuin loma. Tällä hetkellä yritän tehdä parhaani, jotta arki tuntuisi mahdollisimman lomaisalta.

Mitä keinoja minulla sitten on lomatunnelmien luomiseen, kun kesäpäivistä iso osa kuluu töissä? 



Priorisoi lähimmäisten kanssa vietetty aika


Tämä on minulle tosi tärkeä juttu, koska sillä välin kun minä olen töissä, suurin osa lähimmäisistäni viettää lomaa. Kun siis vapaa-aikanani olen heidän kanssaan mahdollisimman paljon, tuntuu melkein kuin olisi itsekin lomalla, kun muut ovat kesätunnelmissa.

Ripottele kivoja juttuja myös työpäiviin


Jos työvuoroni alkaa vasta iltapäivällä, en useinkaan anna itseni nukkua pitkään vaan nousen hyvissä ajoin aamulla. Teen näin, koska aamuntunteihin on ihanaa sijoittaa kivoja lomajuttuja. Miten olisi aamupala parvekkeella tai ehkä lähtisin puistoon loikoilemaan hyvän kirjan tai lehtikasan kera? Sadepäivinä voi viettää työvuorosta riippuen joko elokuva-aamua tai -iltaa. Tärkeintä on se, että järjestää päiviin kivoja, rentouttavia hetkiä, jolloin voi huijata aivoja lomafiiliksiin. Silloin työkään ei tunnu niin raskaalta, kun päivän aikana on ehtinyt tehdä jotain muutakin.

Tee jotain erityistä vapaapäivinä tai viikonloppuina


Jos minulla on yksi päivä vapaata työpäivien välissä, lähden usein viettämään kesäpäivää kaupungille. Minusta on ihanaa käydä kirjastossa, istua terassilla kahvilla, kirjoittaa ja kierrellä torilla. Kesäpäiville sijoittuu usein myös erilaisia päivätapahtumia, puistojumppia ynnä muuta mukavaa, joihin osallistuminen on hyvä tapa rikkoa arkea.

Jos onni potkaisee ja työpäivien väliin jää vaikkapa kolmen päivän vapaita, ovat ne jo vallan mainioita pienten kotimaanreissujen toteuttamiseen. Tällaisille vapaapätkille yritän järjestää esimerkiksi reissun ystävän luokse toiselle puolen Suomea, retkeilyä, ehkä festarointia tai vaikka pienen mökkireissun (vaikken kovin kova mökkeilijä olekaan). Kolmen vuorokauden irtiottokin tuntuu jo lomalta, jos sen aikana tekee jotain muutakin kuin siivoaa kotia.



Panosta hyvään ruokaan


Arjen ei tarvitse tarkoittaa kesäherkuista luopumista. Vaikka töiden jälkeen usein väsyttää, eikä ruoanlaitto ole ehkä kaikille se innostavin vaihtoehto, kannattaa kuitenkin panostaa hyvään ruokaan. Herkulliset ateriat auttavat luomaan myönteistä tunnelmaa ja takaavat leveän hymyn. Ja jos ei ruokaa jaksa laittaa itse, aina voi lähteä myös ravintolaan syömään tai vaikka tilata ruokaa kotiin Woltin kautta. Kannattaa myös muistaa, että myös arkipäivät ovat oivallisia ravintolapäiviä, kaikkea kivaa ei tarvitse säästää viikonloppuun ;)

Liiku ulkosalla aina kun voit


Ulkoilu on minulle ihan ykkösjuttuja kesällä. Olipa kyse kävelylenkistä, rullaluistelusta, pyöräilystä, frisbeegolffista tai mistä tahansa ulkoliikunnasta, saan siitä aina kesäisen olon. Mikäli työmatka ei ole yltiöpitkä, kannattaa harkita vaikka pyöräilemistä töihin. Hyvänmielenmusiikki tai kiinnostava podcast soimaan ja eikun baanalle! Kivan liikuntahetken päätteeksi työkin saattaa maistua paremmin.

Muista jättää kalenteriin myös ihan vaan tyhjää tilaa


Vaikka erilaisten loma-aktiviteettien ripotteleminen vapaapäiville auttaakin pitämään lomatunnelmia yllä myös arjessa, kannattaa muistaa myös lepo. Töissä jaksamisen edellytys on se, että mieli ja kroppa saavat välillä ihan vaan olla, tekemättä mitään sen kummempaa. Muista siis panostaa hyviin yöuniin ja siihen, ettei kalenteria ole buukattu täyteen vaan se sisältää myös suunnittelematonta vapaata.  

torstai 28. kesäkuuta 2018

NE, JOTKA YMMÄRTÄVÄT KAUNEUTTA - JOJO MOYES


En ole koskaan kuulunut naistenviihdekirjallisuuden himokuluttajiin, mutta silloin tällöin luen niitä ikään kuin kevyinä makupaloina vähän enemmän ajattelua vaativien opuksien välissä. Tähän makupalagenreen sujahtavat oikein hyvin Jojo Moyesin kirjat, jotka ovat herättäneet minussa aika monenlaisia tunteita.

Viimeisimmäksi Moyesin teoksista luin Ne, jotka ymmärtävät kauneutta. Odotukseni olivat värittyneet suhteellisen myönteisillä kokemuksillani Kerro minulle jotain hyvää ja Jos olisit tässä kirjoista. Eivät nekään minun maailmaani mullistaneet, mutta voin kuitenkin sanoa pitäneeni niistä jossain määrin ja lukeneeni ne varsin nopealla tahdilla, joten viihdyttäviä ne nyt vähintäänkin olivat. 

(Tosin mainittakoon tässä välissä, että yllätyksenä itsellenikin elokuva voittaa kyllä kirjan Kerro minulle jotain hyvää tapauksessa. Yleensä kirjat ovat aina vain parempia, mutta tällä kertaa elokuva sykähdytti enemmän...)

Ne, jotka ymmärtävät kauneutta liikkuu kahdessa ajassa ja sillä on kaksi päähenkilöä: ensimmäisen maailmansodan Ranskassa asustava Sophie ja nykyajan Lontoossa leskeksi jäänyt Liv. Tarina pyörii Sophieta kuvaavan maalauksen ympärillä, jonka Sophien aviomies Edouard Lefevre on maalannut. Maalaus katoaa ensimmäisen maailmansodan aikana ja löytyy miltei sata vuotta sitten Livin omistuksesta hänen saatuaan se lahjaksi aviomieheltään. Mutta kuuluuko taulu oikeasti Liville vai pitäisikö se palauttaa oletetusti laillisille omistajilleen, Lefevren suvulle, joka väittää taulun joutuneen varastetuksi ensimmäisen maailmansodan kuohuissa?

Tämä on siis tarina lyhykäisyydessään. Kun vielä lisätään sekaan taulun palautuksesta vastaava mies nimeltä Paul, joka totta kai rakastuu Liviin, on tarina kutakuinkin paketissa. Vähän draamaa, vähän ihmissuhdekärhämöintiä ja aivan liian pitkä oikeudenkäynti siitä, pitäisikö taulu palauttaa vai ei, ja noh, siinäpä se sitten on.

Kirja oli minulle pettymys. Siinä on niin moni asia pielessä, että kirja jää varsin keskinkertaiseksi. Sophien näkökulmasta kerrottu ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuva osuus on vielä ihan mielenkiintoista luettavaa, mutta Liv jää henkilönä hyvin pintapuoliseksi aviomiestään surevaksi naiseksi. Henkilöhahmona Liv on myös mielestäni todella ärsyttävä, enkä kyllä pystynyt asettumaan hänen puolelleen koko kirjan aikana. Muut henkilöhahmot jäivät vähintään yhtä pinnallisesti kuvatuiksi kuin Liv, joten heistä ei ole paljoa sanottavaa jälkikäteen. 

Lisäksi taulusta kiisteleminen ei juonellisesti tuntunut minusta riittävältä. Olisin paljon mieluummin lukenut enemmän Sophiesta (vaikka koko kirjan verran) ja jättänyt taulujutun pois pitkitettyine oikeudenkäynteineen. Koko tauluasia alkoi kyllästyttää pahasti ja minulle oli loppupeleissä se ja sama kuka taulun lopulta itselleen saa: se ei tuntunut lainkaan merkitykselliseltä vaikka se oli koko kirjan ydin. Myöskään ihmissuhdedraamailu ei tuonut kirjaan oikeastaan mitään lisää, koska koko ajan oli selvää, että Livistä ja Paulista tulee lopulta pari.

Kaiken kaikkiaan voisin sanoa, että kirja ei mielestäni ollut järin viihdyttävä eikä mielenkiintoinen. En ymmärrä, miten teos on voinut saada sellaisia ihastelevia kommentteja kuten "Ne, jotka ymmärtävät kauneutta on vahva, provosoiva ja nautinnollinen romaani" (Washington Post). Omasta puolestani voin sen sijaan sanoa, että kirja oli hyvin kaukana siitä, mitä Jojo Moyes voi parhaimmillaan tarjota.

maanantai 25. kesäkuuta 2018

KASVISBOLOGNESE


Minä rakastan jauhelihakastiketta ja spagettia. Oikeasti. R-A-K-A-S-T-A-N.

Jos haluan tehdä samasta ruoasta kasvisversion, käytän yleensä nyhtökauraa. Eihän se samanmakuista ole kuin perinteinen jauhelihakastike, mutta erinomaista kuitenkin.

Yhtenä päivänä mieleni teki aivan mielettömästi kunnon tomaattista bolognesekastiketta, mutta minulla ei ollut jauhelihaa eikä sen puoleen nyhtökauraakaan. Siispä ajattelin kokeilla valmistaa kasvisbolognesen niistä aineista, joita minulla sattui kaapissa olemaan.

Lopputulos oli oikein hyvä! Siitäkin huolimatta, että resepti syntyi pääasiallisesti viskomalla joukkoon vähän sitä sun tätä ja maistelemalla ahkerasti. Tarkkoja määriä en ruokaa laittaessani pahemmin mittaile, mutta jos haluat kokeilla luovaa kokkausta suurpiirteisen reseptini turvin, katso ohje alta. :)

Kikhernebolognese

Tarvitset:

- Kikherneitä oman maun mukainen määrä
- Tomaattikastiketta, esim. Dolmion classico käy erinomaisesti. 
- Muutama porkkana hienoksi pilkottuna (tai miksei myös raasteena, itse halusin jättää vähän purutuntumaa)
- Punaisia linssejä
- Mausteita oman maun mukaan, esim. mustapippuri, valkosipuli, sipuli (voit pilkkoa sekaan myös tuoretta sipulia mausteen sijasta), grillimauste, soijakastike, kasvisliemikuutiot...
- Basilikaa joko koristeeksi tai kastikkeen sekaan
- Oliiviöljyä paistamiseen

Tee näin:

1. Huuhtele linssit hyvin ja keitä niitä paketissa olevan ohjeen mukaan erillisessä kattilassa. Määrän ei tarvitse olla suuren suuri: itse tein kastiketta ison paistinpannullisen verran ja laitoin siihen arviolta 1-2 dl linssejä.  

2. Paista hienonnettuja porkkanoita tovi pannulla oliiviöljyssä. Jos käytät tuoretta sipulia, kuullota myös se pannulla.

3. Lisää valutetut ja huuhdellut kikherneet pannulle, lisää mausteita ja paista hetki. Laitoin itse kikherneitä 400g, mutta vähän vähempikin olisi todennäköisesti riittänyt vallan hyvin.

4. Lisää tomaattikastike ja sekoittele seosta.

5. Lisää kypsennetyt linssit. Mikäli kastike ei vielä ole kovin kastikemaista, lisää myös vettä, jotta kastike saavuttaa mieleisesi paksuuden.

6. Maistele ja mausta mielesi mukaan. 

7. Tarjoile spagetin kanssa, koristele basilikan lehdillä ja nauti!

torstai 21. kesäkuuta 2018

EN OLE KOSKAAN...

Blogeissa on kiertänyt jonkin verran "En ole koskaan" postauksia, jotka perustuvat tunnettuun seurapeliin. Pelissähän on ideana yrittää keksiä itsestään asioita, joita ei ole koskaan tehnyt, mutta jotka muut (yleensä suhteellisen saman ikäiset kuin itse) ovat oletettavasti tehneet. Lueskellessani Aamukahvilla blogin Henriikan tekemää "En ole koskaan" -postausta jokunen aika sitten, aloin miettiä omaa vastaavaa listaani. Näiden keksiminen olikin varsin hupaisaa, joten päätinpä jakaa aikaansaannokseni tänne bloginkin puolelle!

En ole koskaan...

En ole koskaan uskonut joulupukkiin.

En ole koskaan maistanut tupakkaa.

En ole koskaan syönyt raejuustoa.

En ole koskaan katsonut tai lukenut Tuntematonta sotilasta.

En ole koskaan ollut kaveriporukalla yötä mökillä.

En ole koskaan saanut jälki-istuntoa.



En ole koskaan katsonut Sinkkuelämää -tv-sarjaa tai elokuvia.

En ole koskaan juonut kotikaljaa.

En ole koskaan käynyt abiristeilyllä.

En ole koskaan ostanut tai ampunut ilotulitusraketteja.

En ole koskaan ollut häissä.

En ole koskaan käyttänyt itseruskettavaa.

En ole koskaan asunut yksin.

 

En ole koskaan ostanut vaatteita nettikaupasta.

En ole koskaan ollut vappupiknikillä.

En ole koskaan murtanut yhtäkään luuta itseltäni (siis vahingossa, tää nyt kuulosti vähän itsetuhoiselta :D)

En ole koskaan saanut nenäverenvuotoa.

En ole koskaan katsonut jaksoakaan Salattuja elämiä.

En ole koskaan pelannut korttia panoksilla.

En ole koskaan ollut näkemättä/erossa perheestäni yli kolmea viikkoa.

En ole koskaan tehnyt tiliä Instagramiin tai Snapchattiin. 

 

Tätä listaa tehdessä alkoi melkein harmittaa, miten monta hyvää En ole koskaan -juttua olenkaan tehnyt ihan tässä viime aikoina! Esimerkiksi "en ole koskaan juonut kokonaista olutta" ja "en ole koskaan grillannut" olisivat olleet oivallinen lisä listaan ja vielä vähän aikaa sitten ihan tosiasiakin!

Luulen että olisin kohtalaisen vahvoilla, jos pelaisin tätä peliä tuttavaporukassani. Muahah. Ja tässä nyt oli vain muutamat maistiaiset, olen varma, että keksisin vielä lisääkin tekemättömiä juttuja listan jatkoksi.

Mites siellä ruudun takana, mitkä on teidän parhaat "En ole koskaan" totuutenne?

torstai 14. kesäkuuta 2018

ZERO WASTE, JÄÄHYVÄISET JÄTTEELLE - OTSO SILLANAUKEE


Muutama vuosi sitten kiinnostuin kierrättämisestä ja ympäristöasioista. Kaikki kauhukuvat ilmastonmuutoksesta ja sen mukanaan tuomista ongelmista, meristä täynnä luontoon dumppattua muovia ja eläimistä kärsimässä ihmisten hedonistisuuden ja välinpitämättömyyden vuoksi saivat minut perehtymään ympäristöasioihin ja miettimään, mitä voisin tehdä omassa arjessani toisin, jotta ympäristötaakkani olisi mahdollisimman pieni.

Koska omien elämäntapojen ja tottumusten muuttaminen ei ole aina helppoa, olen edennyt rauhallisesti, yksi muutos kerrallaan. Muutosten tekeminen on mielestäni parasta aloittaa helpoimmasta päästä, jolloin niillä on paras mahdollisuus vakiintua osaksi jokapäiväistä elämää. Minulle helpoimpia askelia ympäristötaakan pienentämiseen olivat aluksi kierrättäminen sekä kestokahvimukin ja kestovesipullon käyttöönotto ja muovipusseista kieltäytyminen.

Vuosien varrella olen tehnyt enemmänkin muutoksia ympäristöystävällisempään suuntaan, mistä hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa lihankulutuksen vähentäminen. Matkustan vain hyvin harvoin lentokoneella ja pyrin hyödyntämään joukkoliikennettä ja pyöräilyä yksityisautoilun sijaan. Viimeisen vuoden aikana minusta on kuitenkin alkanut tuntua, että voisin tehdä enemmänkin. Olen alkanut ottaa selvää zero waste -elämäntavasta ja jätteiden vähentämisestä. Tietoa jätteettömästä elämästä löytyy paljon netistä, mutta nyt Nollahukka -blogin kirjoittaja Otso Sillanaukee on kirjoittanut aiheesta myös kirjan, Zero Waste - Jäähyväiset jätteille, joka on ehdottomasti lukemisen arvoinen!

Kirjassa Sillanaukee kertoo omasta taipaleestaan kohti jätteetöntä elämää. Lukijan on pakko nostaa hattua: kirjoittaja on onnistunut minimoimaan tuottamansa jätteen määrän uskomattoman hyvin! Kirjassa Sillanaukee jakaa vinkkejä siihen, miten kodin eri huoneista voi luoda mahdollisimman jätteettömät. Luvut sisältävät runsaasti helppoja, keskivaikeita ja edistyneille tarkoitettuja vinkkejä, joiden avulla omaa jätemääräänsä voi näppärästi lähteä vähentämään. Kirjoittajan tarina innostaa, koska hän on kuin kuka tahansa meistä: hän ei ole ollut aina yhtä ympäristötietoinen kuin nyt, vaan on lähtenyt toteuttamaan muutoksia elämässään vasta muutama vuosi sitten. Hänen tarinansa inspiroi sanomallaan: kuka tahansa voi elää zero waste -elämää.

 

Sillanaukeen teksti on erittäin miellyttävää ja helposti lähestyttävää. Kirjassa esitellyt toimintatavat ja vinkit eivät oikeastaan ole millään tavalla uusia vaan niiden avulla voi palata perusasioiden äärelle: vain tarpeeseen ostaminen, mahdollisimman kestävien luonnonmateriaalien suosiminen, ruoan itse kasvattaminen ja kertakäyttötuotteista kieltäytyminen ovat yleishyödyllisiä toimintatapoja, jotka vain ovat päässeet unohtumaan kuluttamiseen turtuneelta nykyihmiseltä.

Kertakäyttöisyyteen perustuva kulttuurimme on alkanut vähän ällöttää minua. Miten paljon tuotteita valmistetaankaan vain heitettäväksi roskiin! Pikamuoti on kehnolaatuista höttöä ja vaatteita ostetaan ja viskataan pois valtavalla vauhdilla (huom, kaikkia tekstiilijätteen aiheuttamia ongelmia ei pelasta vaatteiden eteenpäin myyminen tai hyväntekeväisyyteen lahjoittaminen!). Elektroniikkalaitteista ei enää edes yritetä tehdä vuosikausia kestäviä vaan ne suunnitellaan kestämään vain muutaman vuoden, jotta kuluttaja joutuu ostamaan jälleen uuden laitteen. Länsimaissa ruokaa heitetään roskiin aivan valtavia määriä samalla kun monissa maissa nälänhätä on suuri. Kertakäyttömuovia on pian merissä enemmän kuin kalaa ja monet merieläimet kuolevat muovin aiheuttamiin ongelmiin.

Tämän kaiken lisäksi on tietysti vielä tavaroiden tuotannon ja kuljetuksen aikana syntyvät päästöt ja ongelmat. Nykyisenlainen kulutus tuhoaa maapallomme. Kaikesta tästä huolimatta monet ihmiset eivät ole valmiita tekemään muutoksia omassa elämässään. Ajatellaan, ettei yhden ihmisen tekemisillä ole väliä tai että jossain muussa maassa ympäristön tuhoaminen on vielä paljon suurempaa kuin meillä Suomessa, joten miksi laittaa tikkua ristiin, meillähän on asiat kuitenkin suhteellisen ok ja luonto voi hyvin. Tällainen ajattelu ärsyttää minua suunnattoman paljon. Meillä on yksi yhteinen maapallo, jonka ongelmat on meidän kaikkien yhteisiä. Mielestäni kukaan ei voi pestä käsiään ja sanoa että eipä tässä nyt mitään voida tehdä. Ei meillä ole sellaiseen varaa.

 

On kuitenkin tärkeää, että ympäristöasioista ja ihmisten elintapojen muutoksista puhutaan "lempeällä otteella". Tarkoitan tällä sitä, että yksilöitä on vaikeaa saada muuttamaan toimintatapojaan, jos heidän käsketään mullistaa elämänsä kerta heitolla ja keskittyä pelkästään maailman pelastamiseen. Monista tuntuu, ettei heillä ole aikaa tai jaksamista miettiä ympäristöä, kun on työt ja opiskelut ja perhe ja harrastukset ja kaikki omat murheet ja huolet. Se on täysin ymmärrettävää, mutta ei silti syy toimia vastuuttomasti ympäristömme kannalta.

Zero Waste - Jäähyväiset jätteelle onkin siitä erinomainen kirja, että se antaa oikeasti toteuttamiskelpoisia vinkkejä ihan jokaiselle. Lukija pääsee tutustumaan moniin mielenkiintoisiin faktoihin ihmisen aiheuttaman jätteen määrästä ja vaikutuksista, sekä seuraamaan yhden miehen tarinaa ihan tavallisesta länsimaisesta kuluttajasta kohti zero waste -eläjää. Teos herättelee lukijoita jämäkällä ja asiapitoisella, mutta kuitenkin sydämellisellä ja lempeällä tavalla katsomaan omia kotejaan ja elämäänsä ja miettimään: mistä aloittaisin? Mitä juuri minä voisin tehdä maapallomme hyväksi? 

Ja se onkin se kaikkein tärkein kysymys.

lauantai 2. kesäkuuta 2018

LOMATUNNELMISSA


Kesälomaani on viikko takana ja vielä pari viikkoa edessä. Kulunut viikko on tuntunut tosi pitkältä mutta toisaalta aika on kyllä myös viilettänyt, kun on ollut kivaa.

 Viikon aikana olen muun muuassa...

...käynyt kolmessa kaupungissa.

...syönyt montamonituista jäätelöä, niin tuutteja kuin tikkujakin. Tällä hetkellä vahva ehdokas kesän ykkösjätskiksi on Omar -jäätelötikku!

...katsonut lukuisia jaksoja Gilmoren tyttöjä. Ja 13 syytä sarjan kakkoskausi on myös viimeistä jaksoa myöten tuijoteltu.


...ollut huomattavan vähän tietokoneella arkeen verrattuna. Myös joutavanpäiväinen fb:n selaaminen sai lopun kun poistin sovelluksen kännykästä. Mahdollisimman paljon mahdollisimman somevapaata aikaa minun kesääni kiitooos!

...käynyt nepalilaisessa ravintolassa ja todennut jälleen kerran että nepalilainen ruoka on vaan ihan törkeän hyvää!

...startannut kesän juoksulenkit. Tavoitteena olisi harjoittaa juoksukestävyyttä vähän pidemmillä matkoilla, mikä onkin minulle hyvä haaste, koska pisin tähän asti juoksemani lenkki on ollut varmaan noin 5 km. Onnistuiskohan kymppi kesän lopulla?

...nauttinut auringosta olemalla mahdollisimman paljon ulkosalla.

...pyörinyt kirppareilla ja kaupoilla melko paljon. Olen kuitenkin ollut mahdottoman tyytyväinen siihen, etten ole tästä huolimatta ostanut oikein mitään.

...viettänyt hotelliloman puolison kanssa ja yökyläviikonlopun pikkusiskon kanssa.

Viikkooni on siis mahtunut aivan ihana kattaus sekä joutenoloa, että aktiivisempaa lomailua. En voi uskoa, miten paljon viikossa oikeastaan kerkeääkään tekemään, kun ei tarvitse miettiä töitä ja opiskelua. Ja miten käsittämättömän ihanaa on, että lomaa on jäljellä vielä pari viikkoa!

Tänään myös koululaisilla on alkaneet kesälomat ja ylioppilaat ovat saaneet lakit päähänsä. Minua kyllä vähän harmittaa se, etten tänä vuonna päässyt kuulemaan enkä laulamaan suvivirttä kesän aloitukseksi. Se jos mikä on takuu varma kesän alkamisen merkki. Samoin kuin se hitusen sulahtanut jäätelötuutti, jonka sai aina todistustenjaon yhteydessä.

Voi tätä nostalgiaa, jonka todistustenjakopäivä minussa aina nostaa pintaan. Jo neljä vuotta kulunut omista ylppäreistänikin. Taidanpa lähteä ostamaan sen kesänaloitustuutin ihan itse itselleni. Ehkä lurittelen matkalla myös suvivirren linnut taustalaulajinani.

On se elämä vaan niin hyvää just nyt.