torstai 16. elokuuta 2018

VALO JONKA KADOTIMME - JILL SANTOPOLO


Mikä siinä on, että kovin usein nämä paljon hekumoidut "kansainväliset menestyskirjat" ovat loppujen lopuksi melkoista huttua?

Valo jonka kadotimme (2018) kertoo Lucyn ja Gaben rakkaustarinan. Juoni menee jotensakin näin: Lucy ja Gabe ovat intohimoinen nuoripari kunnes Gabe päättää lähteä sotavalokuvaajaksi ulkomaille. Lucy puolestaan haluaa edistää omaa uraansa New Yorkissa, joten he eroavat. Vuosien varrella Lucy löytää toisen miehen, jonka kanssa perustaa perheen. Lucy ja Gabe tapaavat satunnaisesti ajan kuluessa ja tuntevat aina vain samaa palavaa rakkautta toisiaan kohtaan. Mutta kuinka heidän lopulta käy, saavatko he olla yhdessä vai puuttuuko kohtalo peliin? (Jep, huooooh.)

En ihan oikeasti ymmärrä, miksi tätä kirjaa hehkutetaan. Romaanissa on kivat kannet ja takakannen perusteella tarina vaikuttaa ihan kelvolliselta romanttiselta viihteeltä. Minusta kirja oli kuitenkin pettymys. Juoni on mielestäni ennalta arvattava eivätkä hahmot vakuuta yksiulotteisuudellaan. Tarinasta ja hahmoista puuttuu kaikki roso ja särmä sekä aidot tunteet!

Päähenkilö Lucy on mielestäni valittajapersoona, joka ei osaa olla elämäänsä tyytyväinen vaikka hänellä on hieno ura, kaunis ja rakastava perhe ja materiaalista vaurautta. Pääasiallisesti hänellä on kaikki hyvin, mutta hän haikailee vuosi toisensa jälkee ensirakkautensa perään. Lucyn elämä on lisäksi niin keskiluokkaista ja niin kovin amerikkalaista, ettei se innosta minua lukijana lainkaan. Lisäksi minä suorastaan inhoan tämänkaltaisten rakkausromaanien tapaa esittää pettäminen hyväksyttävänä ja romanttisena tekona.

Kielellisesti teos on mielestäni varsin yksinkertainen ja siinä toistetaan joutavanpäiväisiä ilmaisuja kuten "tämä-ja-tämä tapahtui viikko/kaksi/kuukausi/vuosi/mikä-hyvänsä-ajanmääre sen-ja-sen jälkeen". Ajankuvaaminen tällä tavoin alkoi ärsyttää, koska sitä käytettiin lähes joka luvussa ja koska se vain on kielellisesti niin...tökeröä. Myös rakkauden ja rakastamisen jatkuva toisteleminen oli hyvin ärsyttävää, eikä sanojen takaa välittynyt aito tunne.  

Valo jonka kadotimme on nopealukuinen, pieni tarina. Ei ollenkaan järisyttävä tai suurenmoinen, niin kuin kansiteksteissä mainostetaan. Romantiikan genrestä löytyy todella paljon laadukkaampia teoksia, joten suosittelen jättämään Valo jonka kadotimme hyllyyn ja lukemaan aidosti kauniita ja koskettavia tarinoita.

Jill Santopolo
Valo jonka kadotimme
suom. Inka Parpola
Otava 2018

tiistai 14. elokuuta 2018

ELÄMÄN MULLISTUKSIA



Tuntuu, että muutaman kuukauden sisällä elämässäni on tapahtunut tai tulee tapahtumaan rutkasti isoja asioita, jotka mukiloivat arkeani monelta suunnalta pakottaen minut sopeutumaan parhaani mukaan.

Osa näistä elämän mullistuksista on ihania, jännittäviä, hengästyttäviä, onnellisia, surullisia, pelottavia, stressaavia, kauniita ja hermojaraastavia. Useimmat ovat kaikkea tätä yhtäaikaa.

Olen ehkä joskus kirjoittanut, kuinka muutokset eivät ole koskaan olleet minulle helppoja. Nyt muutoksia tapahtuu ja osaan niistä olen itse täysin syypää: olen tietoisesti asettanut itseni suurten muutosten ristipaineeseen.

Aloitetaan vähän kauempaa. Huhtikuussa jouduin käsittelemään läheisen kuoleman aiheuttamaa ikävää ja surua, mutta sain myös kokea suurta onnea: elämäni mies (ah niin kliseiseltä kuin se kuulostaakaan) kosi minua, joten nyt voin tyytyväisenä laulaa Lauri Tähkän kappaleesta hieman modifioitua versiota "kun tulevana kesänä mä olen sinun mooooooorsiaaaaan"!



Kesä- ja heinäkuu puolestaan olivat yhtä paperityötä kahden suuren suuren asian tiimoilta. Elokuun lopussa lähden työmatkalle kaukomaille, joka samaan aikaan kutkuttelee ihanasti mahanpohjassa mutta samalla pelottaa, koska en ole koskaan ollut niin kaukana maailmalla. Vain viikon päästä työmatkalta palattuani minun on puolestaan aika ottaa suuntima kohti vihreää saarta, koska lähden kolmeksi kuukaudeksi vaihtoon Pohjois-Irlantiin.

Vaihtoni on aiheuttanut eniten päänvaivaa. Se on pitkäaikainen unelmani, joten minulle on aina ollut selvää, että tulen haaveeni toteuttamaan. Kuitenkin huomaan pelkääväni tätä yksinolon pätkää paljon. Eniten minua hirvittää se, etten näe niin pitkään aikaan poikaystävääni ja muita perheenjäseniäni. Vaikka puoliso tuleekin käymään luonani syksyn aikana ainakin kerran, on kyseessä silti pisin aika erossa hänestä koskaan. Samoin muusta perheestäni en ole koskaan ollut erossa muutamaa viikkoa pidempää aikaa, joten 3 kuukautta tuntuu mahdottoman pitkältä ajalta!



Samalla tiedän, että vaihto on jotain, joka tulee varmasti olemaan uskomaton kokemus ja opettamaan minulle paljon. Uskon ensi syksyn tekevän minusta itsenäisemmän ja rohkeamman ja ehkä valaisemaan, mitä toivon tulevaisuudelta.

Tässäpä sitä sitten onkin ollut kaikenlaista! Olen aloittanut omien häitteni suunnittelun samalla kun valmistaudun työmatkaan ja ulkomaille muuttamiseen. Samalla yritän ehtiä olla mahdollisimman paljon yhdessä läheisteni kanssa, tavata ystäviä, käydä töissä ja ihan yleisesti ottaen vain pysyä järjissäni muutosten keskellä. Kun elämässä tapahtuu mullistuksia, blogille ei ole jäänyt niin paljon aikaa, mutta toivottavasti teitä on siellä vielä ruudun toisella puolella, kyllä tämä tästä taas aktiivisemmaksi muuttuu! ;)

Ihanaa elokuista tiistaita kaikille!

perjantai 27. heinäkuuta 2018

MAUSTEINEN SIENICOUSCOUS



Muistan syöneeni couscousia ensimmäisen kerran ala-asteen ensimmäisellä luokalla, kun koulussamme vietettiin Afrikka -viikkoa. Tuon viikon osalta ruokalista oli laitettu uuteen uskoon ja se sisälsi toinen toistaan erikoisempia afrikkalaisia tai afrikkalaishenkisiä ruokalajeja, joihin lukeutui myös couscous. 

Seitsemänvuotiaalle ruokanirsoilijalle ruoat olivat vähän liikaa ja couscousin rakenne ja suutuntuma aiheuttivat pienimuotoisen trauman. Seuraavan kerran päädyin kyseistä ryyniä maistelemaan vasta muutama kuukausi sitten, jolloin tulin taas miettineeksi että hohhoijaa, kylläpä piti pitkään odottaa ennen kuin älysin, ettei se couscous ole yhtään hassumpaa!

Haluaisinkin jakaa kanssanne helpon arkiruoan, jonka pyöräyttää noin puolessa tunnissa. Sieniä, maissia ja couscousia nam. 

Tarvitset

- Tuoreita herkkusieniä
- 2 dl couscousia
- 300g purkillinen maissia
- 1 iso sipuli
- Currymaustetta, mustapippuria, suolaa, tandoori chicken mausteseosta, soijakastiketta
- Oliiviöljyä paistamiseen

Tee näin

1. Silppua sipuli ja kuullota oliiviöljyssä paistinpannulla

2. Pilko tällä välin pestyt herkkusienet haluamasi kokoisiksi paloiksi. Kun sipulit ovat saaneet väriä, lisää sienet pannulle

3. Laita couscousit valmistumaan erilliseen kulhoon. Mittaa n. 2dl couscousia kulhoon ja kaada päälle hieman tätä enemmän kiehuvaa vettä. Peitä kulho esim. lautasella ja anna tekeytyä noin. 5-8min. 

4. Samalla kun couscous tekeytyy kulhossa, voit lisätä maissit paistinpannulle kun sienet ovat hieman kypsyneet. Mausta sieni-maissi-sipuli seosta esimerkiksi currymausteella ja mustapippurilla

5. Kun couscous on kypsää, lisää siihen hieman suolaa, sekoita. Lisää couscousit tämän jälkeen paistinpannulle kaiken muun sekaan ja mausta vielä seosta soijakastikkeella ja tandoori -mausteseoksella tai muulla vastaavalla. Mausteita saa olla reilusti, koska ainekset ovat itsessään hyvin mietoja.

(6. Mikäli haluat, voit lisätä joukkoon vielä hieman vettä, jos haluat ruoasta hieman kosteampaa)

Kun maut ovat kohdillaan, ruoka on valmista! Ja sitten vaan syömään !