MUSIC TO ME IS THE AIR THAT I BREATHE

Mietin pitkään mitä haluaisin suhteestani musiikkiin sanoa. Kirjoitin tekstin, pyyhin kaiken pois. Kirjoitin kaiken uudestaan, eivätkä sanat vieläkään asettuneet tahtomallani tavalla, eivät tuoneet oikeutta tunteilleni hyvää musiikkia ja soittamisen ja laulamisen riemua kohtaan.

Lopulta ajattelin että jaa, ei tämä nyt oikein lähde, sana ei ole tänään hallussa. Päätin heittää rukkaset tiskiin ja pistää sen sijaan stereot laulamaan. Ilmoille särähti Green Dayn uusi albumi Revolution Radio, jonka kävin lunastamassa itselleni pari päivää sitten (kyllä, minä ostan etenkin kaikista tärkeimmät albumit konkreettisina levyinä. Se on vähän sama asia kuin se, että tykkään lukea kirjat mieluummin oikeina kirjoina kuin sähköisinä läppäriltä tai tabletilta). Ja tiedättekö, silloin minä tajusin, miten asia todella on ja minun oli pakko aloittaa kirjoittaminen jälleen kerran alusta alkaen, puhtaalta pöydältä:

Musiikki on minulle puhdasta tunnetta. Se on iloa ja onnea, se on surua ja vihaa, se on turhautumista, epävarmuutta ja itsevarmuutta, se on itseilmaisua, se on hunajaa korville, se saa minut itkemään, nauramaan, tanssimaan ja makaamaan lamaantuneena lattialla. Musiikki voimaannuttaa minua tavoilla, joilla en voi monen muun asian sanoa voimaannuttavan. Musiikki puhaltaa minuun elämää, se saa aistit terävöitymään ja sydämen hakkaamaan. Musiikki saa mielikuvitukseni lentämään, se vie minut toisiin maailmoihin, toisiin tarinoihin ja elämiin, se saa minut unelmoimaan kovemmin ja kaipaamaan enemmän, mutta se saa minut myös tosi tosi tyytyväiseksi siihen mitä on nyt.

 

Kuten innoittajani Billie Joe Armstrongkin sanoo: "music to me is the air that i breathe, it's the blood that pumps through my veins that keeps me alive". Se jos mikä on hyvin sanottu.

Mitä musiikki teille merkitsee?

Ja niin saapui syyskuun ensimmäinen...

...ja kuinka hurmaava syyskuun ensimmäinen se onkaan ollut! Syyssäätkin ovat olleet kohdillaan: aamupäivällä, kun surruuttelin pyörällä keskustan Coffee Houseen lukemaan tenttikirjaa, taivas oli harmaa ja alkoi sadella vettä, mikä oli omiaan nostattamaan idyllisyyden tuntua. Istua nyt kahvikupposen äärellä kahvilassa lukemassa kirjaa sateen läiskähdellessä kävelykatua vasten. Kun sitten sain tarpeekseni lukemisesta ja pyöräilin ystävääni tapaamaan, aurinko alkoi pikkuhiljaa pilkahdella yhä enemmän ja enemmän ja nyt sää on kaunis, kirkas ja lämminkin vielä! Voi onnea, etten sanoisi!

Ystäväni luona oli myös onnea: maukasta kaneli-inkivääriteetä, kynsien lakkaamista pastellisateenkaariväreillä, kuulumisten vaihtoa, vaatteitten sovittelua ja yhdessä piirtämistä. Niin, yhdessä on yllättävän mukavaa piirtää! Siinä me istuimmekin värikyninemme ja mietimme kuinka kivaa olisi pistää pystyyn taiteilu"kerho" paremman sanan puutteessa. Kuinka mukavaa olisi koota piirtämisestä innostuneet ihmiset yhteen luonnostelemaan, värittämään ja intoilemaan valmistuvista taideteoksista. Tämä idea täytyisi ehdottomasti viedä ajatuksen tasolta toiminnaksi!

Päivä on ollut täynnä intoa ja ideoita, mikä näkyy tässäkin kirjoituksessa huutomerkkien hövelinä käyttönä. Tänään minulla olisi ollut lukuisia asioita, joita olisin voinut innolla valokuvata, mutta pahus kun kamera ei tällä kertaa sattunut mukaan. Toisaalta se on hyväkin, sillä on tärkeää muistaa elää ja katsella elämää ympärillä ilman välissä äköttävää linssiä.

Mutta nyt ihmiset, nyt haluan tortilloja! Aktiivisuus ja paikasta toiseen hyppääminen aiheuttavat nälkää, joka tällä erää tuntuu taittuvan pelkästään tortilloilla. Illalla vielä ystäviä, uuden lukuvuoden alun ihmettelyä porukalla, ehkä lasi viiniä, tai ehkä ei. Ehkä myös raapustan pari runoa ja piirrän vielä vähän lisää, nyt kun pääsin jälleen värikynien makuun. Ei minulla näköjään tällä kertaa ollut elämää suurempaa sanottavaa, eikä edes kuvia jaettavana. Mutta ei se haittaa, sillä kaikki on mallillaan juuri nyt.