Pyhäinpäivästä sanottua

Tänään päivän avainsanoja ovat olleet rauha, lämpö, kynttilät ja rakkaus. Olen viettänyt pyhäinpäivää toisaalla kuin aiempina vuosina, mutta siitäkin huolimatta samojen asioiden ja ajatusten ympäröimänä. Olen onnekas voidessani viettää tätä päivää rakastamani ihmisen kanssa, hyvästä ruoasta ja elämästä kynttilän valossa nauttien ja samalla rakkaita, jo poismenneitä läheisiä muistellen. Tässä päivässä on aivan omanlaisensa tunnelma, jonka haluan vuodesta toiseen säilyttää. Pyhäinpäivä ei ole minulle vain arkea muiden päivien joukossa: sillä on aivan oma merkityksensä.

Rauhaisaa pyhäinpäiväniltaa kaikille ! ♥

Todella herkullinen amerikkalainen omenapiirakka

Lupasin jokin aika sitten jakavani kanssanne herrrrkullisen amerikkalaistyylisen omenapiirakkareseptin ja tänään olisikin sitten sen vuoro! Löysin alkuperäisen reseptin Unelmien talo&koti -lehdestä ja se on Kinuskikissan versio perinteisestä amerikkalaisesta apple piesta. Uskoisin reseptin löytyvän jossain muodossa myös Kinuskikissan nettisivuilta, jonne voit klikata itsesi TÄSTÄ.

Ja sitten siihen itse reseptiin! En ollut koskaan aikaisemmin tehnyt omenapiirakkaa tähän tyyliin, joten oli hauskaa kokeilla leipoa jotain uutta. Itse hivenen laiskana näpertäjänä en jaksanut punoa päälle tulevaa ristikkoa yhtä kauniisti kuin ohjeissa neuvottiin, vaan asettelin vain ensin taikinaliuskoja pystyyn ja sen jälkeen vaakaan ja hyvinhän se onnistui niinkin. Lisäksi muokkasin reseptiä hieman oman ruokakomeroni tarpeita paremmin vastaavaksi ja pudotin pois pari ainesosaa täytteestä.

 
Ohje on suunniteltu halkaisijaltaan 24cm piirakkavuoalle, joten mikäli sinulla on suurempi tai pienempi vuoka, voit mätsäillä ainesosien määrät sen mukaan sopivammiksi.

Tarvitset

Taikinaa varten
- 5 dl vehnäjauhoja
- 1 rkl sokeria
- ½ tl suolaa
- 175 g voita
- 3/4 dl vettä

Täyttettä varten
- n. 800 grammaa omenoita (itselläni täytteeseen sujahti mukavasti n. 7-8 melko pientä/keskikokoista kirpeähköä omenaa)
- 1½ dl fariinisokeria
- 1½ rkl maissitärkkelystä
- 2½ tl kanelia

 
1. Yhdistä pohjan kuivat aineet ja nypi ne sen jälkeen sekaisin voin kanssa. Lisää sitten vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Tämän jälkeen pyörittele taikinasta möykky, kääri kelmuun ja laita jääkaappiin noin tunniksi (itse pidin taikinaa jääkaapissa ajanpuutteen vuoksi n. 40min ja hyvä tuli niinkin!).

2. Sillä välin kun taikina on jääkaapissa, voit valmistaa täytteen. Kuori ja paloittele omenat haluamasi kokoisiksi viipaleiksi. Yhdistä fariinisokeri, maissitärkkelys ja kaneli ja sekoita seos sen jälkeen omenaviipaleiden joukkoon.

3. Erottele taikinasta 1/3 ja säästä se piirakan päälle tulevaa ristikkoa varten. Kauli loput taikinasta jauhoja apuna käyttäen (mikäli tarpeellista, itse en pahemmin jauhoja tässä vaiheessa tarvinnut) leivinpaperin päälle ympyräksi (saa olla melko ohut). Kippaa taikina vuokaan ja painele se tasaisesti pohjaan ja reunoja vasten. Tässä vaiheessa ylimääräinen taikina saa mennä vuoan reunojen yli. Levitä tämän jälkeen omenatäyte pohjan päälle. 

4. Kauli lopusta taikinasta levy ja leikkaa siitä n. 1,5cm leveitä suikaleita. Voit joko punoa suikaleet tai mikäli haluat päästä helpommalla asetella ne niin kuin minä: ensin kaikki pystysuikaleet ja sen jälkeen vaakasuikaleet pystysuikaleitten päälle. Tasoittele vuoan reunojen yli ulottuva taikina siistiksi.

5. Voitele taikinapinta kananmunalla ja paista 200 asteessa uunin alatasolla n. 50 minuuttia. Suojaa pinta foliolla sen jälkeen, kun se on saanut vähän väriä, jottei pinta pääse palamaan!

6. Tarjoile piirakka lämpimänä esimerkiksi kylmän jäätelön tai vaniljavaahdon kera. Nauti!

Mitä vahvuus oikeastaan on?

Olen pohtinut viime aikoina vahvuutta. Mitä oikeastaan on olla vahva? Onko vahvuus heikkouden vastakohta? Ainakaan niinä hetkinä, kun koko elämä tuntuu kaatuvan päälle ja lamaannun pelkästään ajatusteni painosta, olo ei tunnu kovin vahvalta. Olenko siis heikko sellaisina hetkinä, jolloin ainoa oikea tapa toimia, on käpertyä kippuraan peiton alle ja paeta koko maailmaa?

Pohdittuani asiaa olen päätynyt lopputulemaan, että vahvuus on oikeastaan aika monimutkainen juttu. Ja kaiken selvyyden vuoksi sanottakoon, että en nyt puhu fyysisestä vahvuudesta. Myönnän tosin, että toisille fyysinen vahvuus voi luoda vahvuuden ja pystyvyyden tuntemuksia monilla elämän osa-alueilla. En kuitenkaan halua nyt puhua sellaisesta vahvuudesta, vaan pikemminkin siitä, joka kumpuaa meidän sisältämme.

Vahvuutta voidaan katsoa olevan hyvin monenlaista. Halusin kuitenkin yrittää eritellä hieman omasta mielestäni vahvuuteen kuuluvia tekijöitä. Seuraavat kohdat ovat siis vain oman kokemukseni ja pohdintojeni tulosta siitä, millainen on mielestäni vahva ihminen, millaisia asioita vahvuuteen kuuluu. Voitte olla joko eri mieltä tai samaa mieltä, keskustelu aiheesta kuin aiheesta on aina tervetullutta!

Vahvuutta on ymmärtää elämän keskeneräisyys, epävarmuus ja epätäydellisyys niin muissa ihmisissä, itsessä, kuin maailmassa ylipäänsä, ja hyväksyä se. Maailma ei tule koskaan valmiiksi, emmekä me ihmisetkään tule. On vahvuutta ymmärtää, ettei kaikkia asioita voi muuttaa, ja toisaalta kykyä muuttaa niitä asioita, mitkä ovat muutettavissa, jos se tuottaa paremman lopputuloksen lähtötilanteeseen verrattuna.

Vahvuutta on hyväksyä ja näyttää tunteensa avoimesti. Se voi olla pelottavaa ja se voi olla vaikeaa. Mielestäni on kuitenkin ehdottomasti vahvuutta kyetä hyväksymään ja näyttämään tunteensa niiden pelottavuudesta huolimatta. On vahvuutta näyttää, ettei aina mene hyvin. On vahvuutta näyttää, että on joskus vähän rikkinäinen. Samalla on kuitenkin myös vahvuutta nähdä hyvää elämän vaikeissakin tilanteissa, eikä jäädä märehtimään kurjiin tunteisiin liian kauaksi aikaa.

Vahvuus on myötätuntoa ja kykyä empatiaan. Se on taitoa nähdä ja kohdata ihminen ihmisenä ja osoittaa toiselle ymmärrystä. Vahvuus on lähimmäisen rakkautta niin tuttuja kuin tuntemattomiakin kohtaan. Vahvuus on erilaisuuden hyväksymistä ja avointa, lämmintä kanssakäymistä toisten ihmisten kanssa.

Vahvuus on myös sitä, ettei vastaa pahaan pahalla, vaikka olisi kokenut vääryyttä. Vahvuus on kykyä olla katkeroitumatta ja antaa anteeksi, koska se on ainoa tapa lisätä hyvää. Kostaminen tai jatkuva vihanpito ja kaunankantaminen ei lisää elämään rakkautta ja hyvää, vaan ainoastaan pahaa oloa. On vahvuutta kyetä antamaan anteeksi. Tietenkin saa vihastua, saa tuntea kurjia tunteita ja olla äkäinen, mutta loppupeleissä anteeksianto on paljon suurempaa vahvuutta kuin ikuinen viha ja suru.

Vahvuus ei siis ole pelottomuutta. Vahvuus on kykyä elää ja kohdata muutoksia ja epävarmuuden hetkiä peloista ja epäilyksistä huolimatta. Vahvuus on luottoa elämään, itseen ja muihin. Vahvuutta ei ole virheettömyys tai täydellisyys tai se, että jaksaa aina päivästä toiseen murtumatta tai pahoittamatta mieltään. Vahvuutta on ymmärrys elämää kohtaan ja kaikkien elämän puolien hyväksyminen. Ja ennen kaikkea vahvuus on rakkautta, joka tekee kaikista ja kaikesta kauniimpaa ja voimakkaampaa.

Siinäpä hieman minun ajatuksiani vahvuudesta. Samaistuitteko, vai mietittekö, että en ole kyllä yhtään samoilla linjoilla? Olisi kiva kuulla ajatuksia vahvuudesta, millainen ihminen teidän mielestänne on vahva?

Ihanaa tiistaita ja alkanutta marraskuuta ! ♥

KOLME ASIAA

Ajattelin ottaa osaa kolme asiaa -haasteeseen, ei sillä, että minua olisi tähän kyllä haastettu, mutta siitä huolimatta: miksikäs ei! Olen pienestä asti tykännyt valtavasti kaikenmaailman ystäväkirjojen kysymyksiin vastaamisesta ja tällaisten kysymysten miettiminenhän on oikeastaan aika hyvää itsetutkiskelua.  Joten tässä tulevat minun vastaukseni, joihin vastaan siis just nyt tämän hetken fiiliksen mukaan, liikoja miettimättä, jotta homma ei menisi liian vaikeaksi ja vakavaksi :)

3 asiaa, joista pidän

Suomessa onneksi toteutuvista selkeistä vuodenajoista ja niiden erityispiirteistä. Tällä hetkellä olen aivan tohkeissani pimeydestä, kylmyydestä ja ajoittaisista lumisateista!

Perheen parissa vietetyistä leppoisista päivistä ja illoista, jolloin syödään hyvää ruokaa, katsotaan ehkä joku hyvä elokuva ja pelataan lautapelejä yhdessä.

Luovuuden purkamisesta kaikilla niillä tavoilla, jotka kussakin hetkessä tuntuvat oikeilta.


3 asiaa, joista en pidä

Vihamielisyys ja ilkeys toisia ihmisiä kohtaan

Asioista valittaminen ilman, että kuitenkaan pyrkisi tekemään mitään tai muuttamaan asioita paremmiksi

Liian lyhyeksi jäävät yöunet


3 asiaa, jotka tein viikonloppuna

Nukuin riittävästi (hehe, riittävä nukkuminen on selvästi ollut mielen päällä viime aikoina :D)

Vietin aikaani rakkaiden ihmisten kanssa

Tein joulukortteja (Kyllä vain. Lokakuussa. Joulukortteja. Yllätin itsenikin.)


3 asiaa, jotka osaan

Koulutehtävien ja tentteihin lukemisen vältteleminen mitä mielikuvituksellisimpien tekosyiden varjolla.

Itseni ilmaiseminen kirjallisesti.

Ilon löytäminen pienistäkin asioista.

3 asiaa, jotka haluaisin osata

Käsilläseisonta ja siltakaato käsilläseisonnasta

Koulujuttuihin ryhtyminen riittävän ajoissa, jotta välttäisin viimeinen-ilta-enkä-oo-lukenut-yhtään-tähän-tenttiin-stressaamisen.

Valintojen ja päätösten tekeminen suhteellisen kivuttomasti.



3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä

Kysellä kuulumisia useammaltakin kauempana asuvalta ystävältä.

Aloittaa kandikirjojen lukeminen todenteolla.

Värjätä hiukset.

3 asiaa, joita stressaan

Toisinaan koulu, kandi ja tentit, jotka väijyvät minua joka nurkan takana.

Päätösten tekeminen.

Jos en saa nukuttua riittävästi, enkä sitten sen johdosta jaksa töissä ja koulussa ja stressaannun entistä enemmän.



3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan

Läheisten kanssa vietetty aika ja hyvä ruoka sekä nauraminen yhdessä

Liikunta, etenkin tanssiminen

Luonnossa oloilu

3 asiaa, joista puhun usein

Työjutut ja opiskelu

Tv-sarjat, elokuvat, kirjat, musiikki...

Läheiset ihmiset


3 asiaa, jotka puen mielelläni päälleni

Verkkarit tai villahousut, joissa on mukava miettää löllöpäivää kotona.

Isän vanha, hänen nuoruutensa aikainen nahkatakki, jonka tätini on ommellut.

Keltainen kellohameeni. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä.

3 asiaa, joita en pue päälleni

Liian paljastavat vaatteet

Tekonahkashortsit. Kokeiltu on, kun heräteostoksena ostin, mutta voi luoja miten kuumat ja nahkeat housut ne onkaan!

Valkoiset housut. En vaan osaa kuvitella itselleni sellaisia.


3 asiaa, jotka haluaisin hankkia

Lentoliput jonnekin ulkomaille.

Keikkaliput Green Dayn konserttiin.

Joululahjoja muille. Alkaa olla aikamoinen hinku lahjaostoksille jo nyt!


3 asiaa, joista unelmoin

Elämänmittainen parisuhde ja muutama lapsi sitten joskus. Ainakin minun unelmalistalleni nämä asiat kuuluvat, ehdottomasti :)

Haluaisin uskaltaa asua ulkomailla edes jonkin aikaa elämäni varrella.

Että minulla olisi aina aikaa ja paljon mahdollisuuksia olla yhteydessä perheeseeni ja sisaruksiini.

3 asiaa, joita pelkään

Suuret muutokset. Tai en minä varsinaisesti ehkä niitä pelkää, mutta ahdistun niistä helposti.

Läheisten ihmisten menettäminen.

Toisinaan pelkään myös maailmalla tapahtuvien levottomuuksien määrän kasvua ja sitä, kuinka paha ihminen voi toiselle olla.


3 asiaa, joiden toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa

Tämän talven pysyvien lumien sataminen ja kunnon pakkaspäivät!

Elämäntilanteen hektisyyden väheneminen ja rauhallisempi arki. Vähän enemmän toimettomuutta kiitos.

Suunnitelmissa olevien muutaman reissun toteutuminen (ihan Suomen rajojen sisäpuolella, mutta reissu kuin reissu!)

 

Huuuuh, semmoista! Herättikö nämä kysymykset teissäkin itsetutkiskelun halun tai vastaamis-innon? Haastan kaikki asiasta intoutuneet vastailemaan näihin kysymyksiin.

Ihanaa huomenna alkavaa marraskuuta kaikille!

ps. ja hei, täytyy ihan erityismainintana sanoa, kiitos Annalle taannoisesta kommentista, olen pahoillani, että vastaaminen kesti, viestistäsi ei jostain syystä tullut minulle näkyvää ilmoitusta, joten huomasin sen vasta nyt. Mutta kuinka iloiseksi minut teitkään, kiitos!

Rauhaa ja hiljaisuutta luonnonhelmassa

Jokunen päivä sitten kävin retkellä perheeni kanssa. Luonnossa oli niin hiljaista, edes linnut eivät laulaneet syksyisessä metsässä eikä tuulikaan ulvonut puissa. Kuuntelin hiljaisuutta ja hengitin sisään rauhaa ja ulos kunnioitusta luontoa kohtaan.

Usein jään ihmettelemään, kuinka suuri merkitys luonnolla onkaan minulle. Se antaa minulle järjettömästi rauhallista voimaa jaksaa hektistä arkeani. Luonto palauttaa minut juurilleni, muistuttaa minua lempeästi elämän tärkeistä asioista. Metsä kertoo minulle, että kaikki on niin kuin kuuluukin. Luonnossa on oma järjestyksensä ja kun se saa olla sellainen kuin on, siellä vallitsee aina tasapaino. Elämä ja kuolema kulkevat ripirinnan, täysin sovussa.

Yritän muistaa viettää mahdollisimman paljon aikaa luonnon keskellä. Oli kyse sitten nopeasta piipahduksesta lähimetsään tai pitemmästä vaelluksesta lapin tuntureilla, tunnen aina oppivani jotain uutta luonnossa vietetyn hetken jälkeen. Aivoissa surisevat ajatukset hiljenevät ja mieleni täyttää harras tyhjä humina. Luonnosta nauttiminen ja metsissä samoilu on minulle ehdottomasti paljon parempi mielentyhjennyskeino kuin mikään meditaatio tai joogahetki.

Rauha ja hiljaisuus ovat asioita, joita kaipaan elämääni enemmän juuri tällä hetkellä. Onneksi tiedän, kuinka voin saada niitä lisää elämääni helposti. Ei tarvitse kuin laittaa vaelluskengät jalkaan, heittää tuulitakki niskaan ja ehkä joinain kertoina kameralaukku olalle. Sen jälkeen jalat tietävätkin jo minne mennä. Ne suuntaavat suoraan lähimpään metsään: toiseen kotiini.

Talven tuoksu

 

 Lukeudun heihin, jotka intoutuvat ensilumesta.

Joka vuosi, aina uudestaan ja uudestaan,

ikinä kyllästymättä,

koskaan lakkaamatta hämmästelemästä.

Siinä missä tuttavani eilen

puhisivat ärtymyksissään, 

kirosivat lumen ja rännän,

tuskailivat pyöriensä satuloissa,

liukastellen pitkin loskaksi muttuneita katuja.

Silloin minä hyrisin onnea,

en vahingoniloista heidän vuokseen

vaan puhtaasta raikkaasta ilosta.

Minä tanssin riemuntanssin olohuoneen lattialla,

kun näin hiutaleitten täyttävän taivaan.

Minä riemuitsin, minä iloitsin

kuin pieni lapsi, tänäkin vuonna.

Minä en aio päästää yhtä ainutta valitusta,

en yhtä ainutta talven kirousta suustani.

Pimeä saa tulla, 

ja lumi: tervetuloa!

Kohta sytytän kynttilät, kaadan teetä kuppiin.

Sitä ennen on kuitenkin vielä kerran

juostava ulos, napattava kylmä kostea hiutale kielelle.

Minä hengitän syvään ihanaa kylmää ilmaa

ja henkäisen ulos huurua:

täällä tuoksuu talvi.

Herkkuruokia Ehtassa

 

Heippa! Tähän väliin ajattelin jakaa ravintolavinkin. Vähän aikaa sitten vietimme poikaystäväni kanssa neljättä vuosipäiväämme, jonka kunniaksi suunnistimme ulos syömään. Ruokapaikaksi valikoitui Ehta, jossa olimme molemmat käyneet kerran aikaisemmin syömässä hamppareita (herkkua oli, nam!) minkä vuoksi tiesimme Ehtan miellyttäväksi paikaksi.

Ilta aikaan Ehtassa oli tunnelmallista: kynttilöitä pöydissä ja mukavan hämyisä tunnelma. Tuumaustuokion jälkeen päätimme tilata illan menun molemmille, ja se oli kyllä oikea päätös, voi pojat mitä ruokaa!  En ollut koskaan aikaisemmin tilannut ravintolassa alkuruokaa, pääruokaa ja jälkkäriäkin vielä. Ehkä pitäisi tehdä niin vähän useamminkin, koska kaikki mitä suuhunsa pisti oli puhdasta nautintoa ja tunnelma oli katossa koko illan. Henkilökunta kävi illan aikana useampaan kertaan kyselemässä mikä fiilis ja palvelu oli muutenkin kyllä tosi tosi ystävällistä.

 

Hämmästyin, kun tykkäsin alkupaloina tarjoillusta lammasrilletestä niinkin paljon, sillä olen yleensä melko tuttujen makujen ystävä ja lammasrillette oli jotain aivan uutta minulle. Se oli kuitenkin syntisen hyvää, poikaystäväni sanoikin, että olisi voinut syödä pelkästään noita koko illan!

Ainut miinus Ehtalle tulee musiikista. Illan aikana saimme kuulla Sannia ja JVG:tä useamman kappaleen verran: soittolistan laatija taisi olla fani :D Vaikka taustalla siis soi mikä soi, emme antaneet sen pilata tunnelmaamme. Ilta oli kaunis, maistuva ja romanttinen ja Ehtasta jäi hyvä mieli. Aitoa ruokaa suurella sydämellä ja kotiin mentiinkin sitten täysillä vatsoilla käytännössä katsoen vierimällä.

Kaikille Kuopiossa asustelevilla tai vieraileville suosittelen Ehtaa oikein lämpimästi!

Puoliksi poissa

Pidän kaikenlaisista romaaneista: lyhyistä, pitkistä, hauskoista, synkistä, surullisista, toiminnallisista, hempeistä, romanttisista. Viime aikoina olen kuitenkin koukuttunut kaikista tiukimmin fantasialla maustettuihin tarinoihin, joissa on menoa, meininkiä ja vaarallisia tilanteita sekä niin kutkuttava juoni, ettei kirjaa malta millään laskea käsistään.

Juuri sellaisten kirjojen nälkääni tyydyttää Sally Greenin Puoliksi poissa, joka on Puoliksi paha -trilogian (Half bad) päätösosa. Ensimmäinen ja toinen osa (Puoliksi paha ja Puoliksi Villi) olivat aivan yhtä viihdyttäviä kuin katraan kolmaskin. Trilogia kertoo Nathanista, noitapojasta joka elää maailmassa, missä mustat ja valkoiset noidat vihaavat toisiaan. Nathan itse on puoliksi musta, puoliksi valkoinen. Häntä pelätään ja vihataan eikä hän oikein sovi joukkoon. Kun mustien ja valkoisten noitien välille kehkeytyy sota, Nathan on avainasemassa, jotta rauha valkoisten ja mustien noitien välille saadaan palautettua.

 

Puoliksi paha -trilogia on kirjoitettu omintakeisella tyylillä, mikä ei ehkä ole aivan suosikkini, mutta sen tarina on vahva. Kantavana teemana koko trilogian takana on mielestäni suvaitsevaisuus, tasa-arvo ja erilaisuuden hyväksyminen. Tarina etenee nopeatempoisesti mikä pitää lukijan tiukasti otteessaan. Henkilöhahmot ovat kiinnostavia, vaikka täytyy myöntää, että useampi heistä on aiheuttanut minussa myös vahvoja ärtymyksen tunteita kirjoja lukiessani. Siinä ei tosin ole mitään pahaa, sillä tärkeintä onkin, että henkilöhahmot eivät ole turhanpäiväisiä vaan synnyttävät lukijassa tunteita. 

Puoliksi poissa on tiivistunnelmainen ja melko väkivaltainen päätösosa trilogialle. Valehtelematta voin todeta lukeneeni sen lähes yhdeltä istumalta, sillä palo saada tietää kuinka käy, oli niin suuri. En tietenkään aio paljastaa tässä kuinka Nathanin käy, mutta kannustan kaikkia jännitysfantasian ystäviä lukemaan tämän trilogian. Sähäkkä seikkailu odottaa!

Ja teille, joita kirjojen lukeminen ei nappaa, tiedoksi: Puoliksi pahasta on tekeillä myös elokuva!

Aamu kahvilassa

En olisi uskonut torstaiaamun olevan näin täynnä vilinää ja herkkusuisia ihmisiä suunnatessani pyöräni kohti keskustaa ja sen kahviloita kello yhdeksän jälkeen. Hakeuduin kotoiseen pullantuoksuiseen kahvilaan, tilasin valkosuklaalatten (koska pitäähän sitä muistaa arkipäivien herkutteluhetketkin!) ja aloin etsiä vapaata loossia jonne istahtaa.

Semmoista ei vain tahtonut löytyä, niin täynnä olivat pöydät ihmisiä. Vanhoja ja nuoria iloisessa sekamelskassa, nauttimassa piirakoista, pullista ja kuumina höyryävistä juomista.

Seisoskeltuani hetken epätoivoisena näin vapautuvan pöydän, tein pari syöksähtävää liikettä ja valtasin paikan reppuineni ja latteineni. Iskin tietokoneen pöydälle ja tartuin päivän tavoitteeseeni: kotitentti pitäisi saada valmiiksi.

Kunnes tajusin, että niin täydelliseksi kuin aamuisen kahvilatenttihetkeni olin kuvitellutkin, jotain olennaista siitä kuitenkin puuttui. Kotitentti kun oli unohtunut muistitikulla työpöydälleni.

Niin, sitä se elämä on. Vaikka kuinka suunnittelee, niin ei ne asiat mene sillä tavalla. Mutta sehän tästä kaikesta niin hienoa tekeekin. Sen sijaan, että olisin pakertanut ahkerasti kouluhommien parissa, olenkin käyttänyt kahvihetkeni ihmisten tarkkailuun:

Viereiseen pöytään istahti ryhmä mummoja baskereissaan. Heillä on hymyilevät kasvot ja tarjottimilla marjapiirakkaa ja kahvia.

Tuolla istuu teinityttö, räplää kännykkää pää painuksissa. Pelkään pahoin, että hänen niskansa kipeytyy moisesta asennosta.

Parin pöydän päässä istuu kaksi vanhempaa setää. He lukevat lehteä ja keskustelevat uutisista, mihinkään ei ole hoppu.


Ja tuossa istuu nuori mies, tietokoneen ääressä kuten minäkin, vieressä kuppi kahvia. Hän näyttää samaan aikaan kiireiseltä ja levolliselta, työhönsä uppoutuneelta. Pian hän nousee, pakkaa koneensa laukkuun ja lähtee ripein askelin, minne ikinä hän suuntaakin.

Minulla on ollut antoisa aamu. Ehkä ostan vielä toisen kahvin.

MUSIC TO ME IS THE AIR THAT I BREATHE

Mietin pitkään mitä haluaisin suhteestani musiikkiin sanoa. Kirjoitin tekstin, pyyhin kaiken pois. Kirjoitin kaiken uudestaan, eivätkä sanat vieläkään asettuneet tahtomallani tavalla, eivät tuoneet oikeutta tunteilleni hyvää musiikkia ja soittamisen ja laulamisen riemua kohtaan.

Lopulta ajattelin että jaa, ei tämä nyt oikein lähde, sana ei ole tänään hallussa. Päätin heittää rukkaset tiskiin ja pistää sen sijaan stereot laulamaan. Ilmoille särähti Green Dayn uusi albumi Revolution Radio, jonka kävin lunastamassa itselleni pari päivää sitten (kyllä, minä ostan etenkin kaikista tärkeimmät albumit konkreettisina levyinä. Se on vähän sama asia kuin se, että tykkään lukea kirjat mieluummin oikeina kirjoina kuin sähköisinä läppäriltä tai tabletilta). Ja tiedättekö, silloin minä tajusin, miten asia todella on ja minun oli pakko aloittaa kirjoittaminen jälleen kerran alusta alkaen, puhtaalta pöydältä:

Musiikki on minulle puhdasta tunnetta. Se on iloa ja onnea, se on surua ja vihaa, se on turhautumista, epävarmuutta ja itsevarmuutta, se on itseilmaisua, se on hunajaa korville, se saa minut itkemään, nauramaan, tanssimaan ja makaamaan lamaantuneena lattialla. Musiikki voimaannuttaa minua tavoilla, joilla en voi monen muun asian sanoa voimaannuttavan. Musiikki puhaltaa minuun elämää, se saa aistit terävöitymään ja sydämen hakkaamaan. Musiikki saa mielikuvitukseni lentämään, se vie minut toisiin maailmoihin, toisiin tarinoihin ja elämiin, se saa minut unelmoimaan kovemmin ja kaipaamaan enemmän, mutta se saa minut myös tosi tosi tyytyväiseksi siihen mitä on nyt.

 

Kuten innoittajani Billie Joe Armstrongkin sanoo: "music to me is the air that i breathe, it's the blood that pumps through my veins that keeps me alive". Se jos mikä on hyvin sanottu.

Mitä musiikki teille merkitsee?

Haaveilua ja syksyn inspiroivimpia juttuja

  

Viime päivinä mieleeni on syöpynyt valloittava mielikuva, enkä millään malttaisi päästä toteuttamaan sitä. Mielikuvassani talvi on tuloillaan: ulkona on kirpeän kylmä, pakkasta useampia asteita kuin yksi tai kaksi. Lunta on maassa tai ainakin ensi hiutaleet satelevat hiljalleen maahan, pyörteilevät vienossa tuulessa. Olen pukeutunut vihreään parkatakkiini, siihen, jonka lämpimiin syövereihin on ihana upota. Suuntaa askeleni poskia nipistelevästä raikkaasta ulkoilmasta lämpimillä väreillä sisustettuun kahvilaan, tilaan kahvin tai ehkä herkullisen teen tai kuuman kaakaon. Istahdan pöytään lämpöisen juomani kanssa, otan kirjan laukustani. Katselen ympärilläni olevia ihmisiä ja tunnen suurta onnea tuosta hetkestä.

Sellaisesta olen haaveillut tämän viikkoa. Mutta vielä ei ole juurikaan pakkasia ollut, mitä nyt parina viime yönä pari hassua astetta miinusta. Ensilumesta ei ole vielä tietoa, suurimmassa osassa puistakin on vielä osa lehdistä tallella. Mutta ei se mitään, syksyssä on taikaa, ja vaikka en malttaisikaan odottaa talvea, nautin täysillä myös syksystä, kuten useammistakin viime kirjoituksista on voinut päätellä (sanokaa vaan jos alkaa tämä syksyhehkutus kyllästyttää;D)

Ajattelin jakaa tänään haaveilujeni lisäksi muutamat kuvat tämän hetken parhaista jutuista, olkaa hyvät!

 

Ostin parveketta koristamaan pallokrysanteemini rinnalle vähän callunoita! Ihastuin niihin jotenkin ihan valtavasti, kauniit värit ja voi mikä syksyn tuntu näissä onkaan. Lisäksi sopivan helppohoitoisia, ei tarvitse koko ajan olla huolehtimassa kuoleeko nämä kaverit parvekkeella vaikka kastelu unohtuisikin välillä.

Syksyn bucket listilläni on kohta: leivo mahdollisimman paljon omenaherkkuja. Ja niitä olen todella leiponut! Olen tehnyt omenavoileipiä, omenanyyttejä voitaikinasta sekä tätä herkullista omenapiirakkaa, jonka reseptin ajattelin jakaa ihan omana postauksenaan tässä lähiaikoina, joten kannattaa pysytellä linjoilla!

  

 

Ehkä parasta: ihanat kiiltäväpintaiset uuden uutukaiset lehdet. Niin siis ja vaahteranlehdet myös! Niitä tuli keräiltyä maasta oikein urakalla kun pikkusiskoni oli kyläilemässä luonani, niin kauniita värejä (jotka tosin valitettavasti aina vähän kulahtavat kuivatuksen jälkeen). Unelmien talo & koti kahvin kera nautittuna herätteli kyllä taas sisustusinnon ja aloin jo kuumeisesti miettiä mitä uutta tällä kertaa kotiini keksisin. Tänä syksynä olen tosin jo ehtinyt ainakin pari uutta sisustuselementtiä hankkia, esimerkiksi ihanat valko-harmaa-mustat valopallot sängynpäätyäni koristamaan. Mikä olisikaan sen ihanampi tapa sisustaa syksyisin kuin valaistukseen panostaminen?!

Katsokaa nyt tuota väriloistoa! Ihan uskomatonta. Mie olen tänä syksynä jotenkin vielä tavallista enemmän kiinnittänyt huomiota siihen, miten tavattoman kaunista Suomessa syksyisin onkaan. Ehkä se johtuu siitä, että nykyään tulee valokuvattua niin paljon enemmän kuin ennen, niin siinä sitä oikeastaan sitten koko ajan katselee ympärilleen etsien potentiaalisia kuvauskohteita. Kiinnitän valtavan paljon enemmän huomiota pieniin yksityiskohtiin, väreihin ja valoihin kuin ennen, mikä on upea juttu, koska sillä tavalla löydän aina ulos lähtiessäni mielinmäärin ihasteltavaa ja asioita joista haltioitua.

Melkoinen kuvapläjäyshän tästä kirjoituksesta tulikin! Huomasin muuten juuri, että kaikki kuvat (lukuunottamatta alimmaista, johon lisäsin ihan vähän kirkkautta) ovat myös muokkaamattomia, mikä on ainakin omasta mielestäni aina plussaa, sillä silloin asiat näyttäytyvät juuri sellaisina kuin ne ovat, kaikessa kauneudessaan ilman turhaa manipulointia.

Viettäkäähän ihana lokakuinen viikonloppu, koska tänäänhän on perjantai! ♥