BATAATTIPORKKANAKEITTO

Viime aikoina minusta on ollut hauskaa tehdä uusia aluevaltauksia mitä ruokiin ja keittiössäpuuhaamiseen tulee. En ole koskaan aikaisemmin ollut järin innostunut kasvissosekeitoista, sillä ne ovat aina aiheuttaneet minussa pahoja mielleyhtymiä vauvanruokaan. Vuosi 2017 on kuitenkin tuonut tullessaan sosekeitot minunkin lautaselleni ja voi sitä iloa, kun ensimmäistä kertaa elämässään onnistuu pyöräyttämään lautaselle herkullisen ja väriloistollaan sokaisevan annoksen! Siinä hetkessä on taikaa, joka nostattaa hymyn huulille.

Ajattelin siis jakaa tämän super helpon, herkullisen ja nopeatekoisen bataattiporkkanakeiton ohjeen. Tein koko keiton vähän summittaisilla aineksilla ilman reseptiä, joten määriä voi muokkailla itselleen sopivaksi. Näillä määrillä sain aikaiseksi noin 3-4 hyvän kokoista annosta. Kokeilkaa tai älkää, mutta suosittelen kuitenkin kokeilemaan! :)

Tarvitset:
- 1 bataatti
- 4 porkkanaa
- keitinvettä (niin että bataatti ja porkkanapalat juuri ja juuri peittyvät)
- loraus kevytmaitoa
- 1 kasvisfondue
- loraus soijakastiketta
- valkopippuria (+ hiven mustapippuria)
- valkosipulimaustetta
- sipulijauhetta
- suolaa
- kurpitsansiemeniä annoksen päälle ripoteltavaksi

1. Kuori, pese ja paloittele bataatti ja porkkanat ja keitä niitä kattilassa kunnes ne ovat pehmeitä. Mitä pienempiä paloja teet, sitä nopeammin ne kypsyvät ja pääset syömään.

2. Ota kattila pois liedeltä ja anna jäähtyä pieni hetki. Muussaa sitten bataatti ja porkkanat tehosekoittimella tasaiseksi mössöksi. Lisää maitoa sen verran, että keitto on mieleisesti paksuista.

3. Laita kattila takaisin liedelle, miedolle lämmölle. Keiton ei enää tarvitse kiehua mutta maidon lisäämisen jälkeen sitä voi olla tarpeen lämmittää. Seuraavaksi on maustamisen vuoro. En koskaan mittaa mausteita vaan viskon niitä ruokaan mututuntumalla. Muista maistella! Itse halusin keitosta talvisen lämmittävän herkun, joten lisäsin valkosipulia ja valkopippuria melko reilulla kädellä. Jos keitto maistuu maustamisesta huolimatta liian makealta, soijakastikkeella on helppo taittaa tätä makeutta suolaisempaan suuntaan.

4. Kun mausteet ovat mielestäsi kohdallaan, kata pöytä kauniisti ja tarjoile keitto silmää miellyttävistä astioista. Keiton päälle voi ripotella esimerkiksi kurpitsansiemeniä tuomaan rapeutta ja suutuntumaa.

5. HYVÄÄ RUOKAHALUA!

VINKKI: En käyttänyt tässä keitossa tuorejuustoa, mutta epäilemättä se kävisi tähänkin sosekeittoon vallanmainiosti, mikäli kaipaat hieman lisää kermaisuutta. Elä ujostele myöskään tehdä erilaisia maustekokeiluja, sillä ruoanlaiton kuuluu olla hauskaa ja innostavaa. Reseptejä voi ja kannattaakin soveltaa aina omaa makua miellyttäväksi! :)

TAMMIHULINAT

Olen aina, siis ihan aina, ollut kotihiiri.

Parasta on, kun koko perhe on koolla, teemme hyvää ruokaa ja vietämme aikaa yhdessä. Myös poikaystävän kanssa kahdestaan vietetyt päivät ja illat ihan vaan kotosalla leppoisasti toistemme seurasta nauttien kuuluvat tähän paras-tapa-vietää-päivä -kategoriaan.

En keksi mitään, mikä kotona olemisessa olisi kurjaa: saa hipsutella menemään pehmoisissa vaatteissa villasukat jalassa, ei ole mitään tarvetta harjata tukkaa tai huiskia naamaan meikkiä, ei tarvitse valvoa myöhään illalla jos ei huvita eikä herätä aamulla aikaisin jos väsyttää.

Näin siis, jos ei ole pakollisia menoja. Ja jos minulla on päiviä jolloin niitä ei ole, vietän ne yleensä juurikin näin, kaikessa rauhassa, kuulostellen.

Tämä tammikuu on ollut kuitenkin vähän toisenlainen.

En tiedä missä on valtavan toimeliaisuuteni alkulähde, mutta minuun on nyt kuukauden päivät kummunnut jostakin niin paljon tarmoa, että pelkän kotoilun sijasta olen ehtinyt tehdä vaikka mitä.

Olen opiskellut, siis todella opiskellut ahkerasti. Kanditekstiä on suttaantunut jo vallan mukavasti ja muutkin opinnot etenevät hyvällä innolla. Olen jopa löytänyt tekniikoita, joiden avulla opiskelu on ollut mukavaa. Viimeisen vuoden aikaan se on ollut minulle melko vieras tunne, joten nyt olen toivottanut sen tervetulleeksi kuin vanhan ystävän.

Sosiaalinen elämäni on myös saanut piristeruiskeen tässä tammikuun aikana: olen käynyt kahviloissa, kyläillyt ystävien luona paljon tavallista enemmän, käynyt lounaalla kavereitten kanssa ja jopa iltaaistumassa isommalla porukalla(tämä on minulle melko harvinaista koska 1) olen armottoman iltauninen ihminen ja 2) minulla on usein iltavuoroja töissä, minkä jälkeen en jaksa enää lähteä minnekään).

Myös kulttuuria ja liikuntaa olen ehtinyt harrastaa aivan uudella innolla. Elokuvissa on tullut rullattua useammin kuin tavallisesti ja kävin myös pitkästä aikaa teatterissa. Lisäksi olen vihdoin löytänyt oman tapani harrastaa säännöllisesti liikuntaa, mikä on tuntunut tosi tosi hyvältä.

Osittain olen saanut lisätarmokkuutta liikunnasta mutta luulen että suurin syyllinen (tai pikemminkin kiitoksen ja ylistyksen kohde) on ollut se, että aktiivisuudestani huolimatta oloni on levännyt, pitkästä aikaa. Minulla ei ole ollut pakollisia menoja juurikaan koko kuussa, ja se on tuntunut tosi hyvältä. Olen pystynyt olemaan spontaani, keskittymään harrastuksiini ja opiskeluun. On ollut ihanaa voida elää hetki ilman jatkuvaa kalenterin tuijottelua ja sen varmistelua, että ehdin varmasti levätä riittävästi, jotta selviän taas seuraavasta viikosta.

Olen saanut ihan uutta puhtia mikä on purkautunut aktiivisuutena. Ja kaiken hyvän lisäksi olen myös ehtinyt kotoilla ja viettää aikaa läheisteni kanssa aivan riittävästi, vaikka välillä olenkin ollut muuallakin menossa. Oikeastaan juuri silloin perheen kanssa vietetty rauhaisa yhdessäolo tuntuu entistä paremmalta.

Toivon tämän ilon ja aktiivisuuden jatkuvan koko kevään ajan. Voi veljet, minulla on niin paljon ideoita ja inspiraatiota, että välillä en malta olla hymyilemättä. Elämä maistuu hyvältä!

Kuinka tehdä blogista erityinen?

Internet on pullollaan blogeja.

On pieniä blogeja ja suurempia blogeja, on ammattibloggaajia ja harrastelija kirjoittajia.

Blogeja kirjoitetaan musiikista, muodista, kirjoista, sisustamisesta, ruoasta, käsitöistä, askartelusta, meikeistä, hiuksista, parroista, kosmetiikasta ja niin edelleen ja niin edelleen. Toiset rajaavat bloginsa koskemaan tiukasti tiettyä aihepiiriä, toiset kirjoittavat hövelisti elämästään sen kummempia rajailematta.

Blogeja kirjoittavat monen ikäiset, miehet ja naiset, vaikkakin naiset taitavat olla vankassa enemmistössä.

Mutta mikä tekee blogista erityisen?

Tähän kysymykseen jokaisella on toki oma mielipiteensä, ihmiset kun tuppaavat viehättymään erilaisista asioista. Minulla on ainakin mielessäni selkeä joukko piirteitä, jotka aiheuttavat myönteisen päännyökytysrefleksin sekä sellaisia juttuja, jotka ovat ehdoton no-no. Ajattelinkin jakaa pari ajatusta siitä, millainen blogi on omasta mielestäni lukemisen arvoinen ja innostava.

Ensinnäkin kirjoitusasu. En oikeastaan pidä blogeista, joissa kirjoitetaan liian puhekielisesti. Neutraali kirjakieli yhdistettynä värikkäisiin ja kekseliäisiin ilmaisuihin on ehdoton lemppariyhdistelmäni blogeja lukiessa. Oikeastaan tämä sama pätee myös kirjoihin: jokin niissä "sit mä tein sitä ja sit mä tein tätä" - teksteissä niin kirjojen kuin blogienkin osalta vain tökkii ja pahasti!

Ja toki miellyttävään kirjoitusasuun liittyy myös se, että oikeinkirjoitus on edes pääosin oikein.

Toisekseen mielestäni blogissa pitää olla ajatusta. Blogi, jossa kirjoitetaan postaus toisensa perään siitä, mitä kirjoittaja on kunakin päivänä tehnyt, ei vain ole järin kiinnostava. Tykkään kirjoituksista, joilla on väliä, joissa käsitellään tärkeitä aiheita ja jotka innostavat itseäni pohtimaan aihetta enemmänkin. Pidän siitä, että teksteistä näkyy niihin käytetty aika ja vaiva. Erilaiset vinkit, niksit, ohjeet ja arvostelut ovat myös blogeissa kiinnostavia, koska niistä on jotakin hyötyä lukijallekin.

On aina plussaa, jos blogi on inspiroiva, tai oikeastaan se on aika ehdoton juttu. Tämä voi näyttäytyä hyvinkin monella tavalla: kuvien, tekstien, tunnelman ym. kautta. Turha valittaminen (esimerkiksi näin talviaikaan monen bloggaajan harrastama kylmästä ja pimeästä ruikuttaminen) on ehdottoman epäinspiroivaa. Inspiroivuus liittyy vahvasti myös tuohon edelliseen kommenttiini siitä, että blogissa pitää olla ajatusta. Luen blogeja enimmäkseen juurikin saadakseni inspiraatiota ja intoa, joten tämä kohta on erityisen tärkeä.

Kauniit kuvat on silmänilo, mutta teksti on siltikin tärkeämpi juttu. En kauheasti välitä lukea blogeja, joissa on tonnikaupalla kuvia kirjoittajasta itsestään: enhän minä useimmiten ole kiinnostunut hänen ulkonäöstään vaan siitä, mitä sanottavaa hänellä on. Kuvat noin ylipäänsä ovat toki mainio juttu, ettei tekstistä tule liian raskas. Mielestäni kuvat eivät kuitenkaan ole pääasia, ja lukemattomat samaan postaukseen lisätyt kuvat itsestä samassa kuvaustilanteessa ovat aika joutavia. Minusta postaus ilman kuvia on myös tosi ookoo silloin tällöin!

Monesti sanotaan, että ripeä julkaisutahti on yksi reitti suosittuun blogiin. Olen kuitenkin todennut, että julkaisutahdilla ei ole kovin suurta merkitystä minulle, jos kirjoituksissa on muutoin kaikki kohdallaan. Hyvää ja ajatuksia herättävää postausta jaksaa kyllä odottaa vähän pidempäänkin. Sanoisin, että sopiva julkaisutahti on sellainen, että jokaiseen tekstiin riittää ajatusta ja sanottavaa. Vaikka julkaisisi uuden kirjoituksen joka päivä mutta sisältö on silkkaa huttua, niin eihän siitä mitään kovin hyvää voi seurata. Laatu korvaa määrän, tässäkin asiassa.

Aitous on totta kai myös tekijä, joka blogeissa viehättää. Samastuttava kirjoittaja on yleensä myös suuri syy siihen, miksi jatkan blogin lukemista. Jos minulla ei ole mitään muuta yhteistä kirjoittajan kanssa kuin samanlaiset housut, on hyvin epätodennäköistä, että jaksan lukea hänen juttujaan.

Siinäpä listattuna ainakin muutama juttu, jotka minua blogeissa innostavat ja toisaalta myös pari seikkaa, jotka saavat minut surffailemaan toisille sivustoille. Tällä hetkellä en tosin lue aktiivisesti kovinkaan montaa blogia. Ne harvat joita luen, ovat kuitenkin sitäkin parempia, ja auttavat minua innostumaan elämän pienistä asioista yhä uudelleen ja uudelleen.

Millaisista blogeista te tykkäätte? Entä mitä et missään nimessä halua blogissa nähdä/lukea?
 

Motivaatiopula opiskelun suhteen? Ei hätää!

Kärsiikö täällä joku muukin motivaatiopulasta mitä opiskeluun tulee? Minun motivaationi ei ollut järin korkealla koko syksynä, eikä se tuossa loman huvetessa sen enempää päätänsä nostanut. Pikemminkin tunnen oloni entistä vähemmän motivoituneeksi koulun suhteen ja tavattoman innostuneeksi kaikkea muuta elämistä kuten leipomista, liikkumista, ystävien tapaamista ja kaikenlaista harrastamisa kohtaan. Ei siis kovin hyvä yhtälö, kun pian olisi alkamassa kolme uutta kurssia + kandin etenemisen pitäisi olla mahdollisimman tehokasta tässä kuussa. Hngh, mikäs nyt neuvoksi?

 

Vaikka motivaation löytäminen voi olla joskus vaikeaa, sitä helpottamaan on onneksi luotu ihana sivusto nimeltä Pinterest! Olen kerännyt sinne motivaatiotaulua pahan päivän varalle. Taulussani on motivoivia kuvia ja ajatuksia paitsi opiskeluun myös esim. liikuntaan ja elämään ylipäänsä. Kaikkein harmaimpina hetkinä kun mieli tekisi lysähtää nojatuoliin tuijottamaan tv-sarjoja ja leffoja mutta opiskella täytyy, klikkaan itseni selailemaan motivaatiotauluani. Toimii, kunhan ei vain jämähdä tuntikausiksi selailemaan kaikkia mahdollisia muita kuvia siinä samalla!

Motivaatiopulaan auttaa myös se, että tekee opiskelusta astetta kivempaa. Keitä kahvia tai tee joku pieni herkkupala opiskelun oheen nautittavaksi. Mene kahvilaan lukemaan kirjaa tai kirjoittamaan esseetä. Joskus kotoa poistuminen on paras keino saada kouluhommat tehtyä, sillä kotoa löytyy aina jotain siivoiltavaa tms. tekemistä, mikä päihittää koulukirjat mennen tullen. Opiskelumotivaatiota voi myös kohottaa se, että sopii jotain kivaa menoa kaverin kanssa parin tunnin päähän, ja tee koulujuttuja siihen saakka. Muutoinkin itsensä palkitseminen toimii ainakin minulla: kun olen saanut tenttikirjat luettua annan itselleni luvan käydä ostamassa kaupasta jonkin kivan hömppälehden.

Omaan motivaatiopulaani auttaa myös se, että päätän opiskella hetken aikaa. En siis yritäkään pakottaa itseäni lukemaan kolmea tuntia putkeen tai kirjoittamaan kymmentä sivua yhdeltä istumalta. Etenkin aloittamista helpottaa se, että päättää työskentelevänsä ahkerasti vaikka puoli tuntia. Helposti sitä sitten huomaakin uppoutuneensa hommaan vähän pidemmäksikin aikaa, mutta pääasia onkin, ettei vaadi alunperin itseltään liikoja. Mieltä on helppo huijata pienillä nikseillä.

Oh well, pidemmittä puheitta taitaakin olla meikäläisen aika siirtyä jälleen opiskelumaailmaan. Sanottakoon vielä kuitenkin se, että mikäli yksikään näistä motivoimiskeinoista ei auta ja olet totaalisen jumissa omassa saamattomuudessasi, on vain pakotettava itsensä työhön. Joskus mikään muu ei auta. Käy pienellä happihypyllä ulkona, syö välipalaa ja sitten kun olo on virkeä ja kylläinen sano itsellesi varmalla ja vakuuttavalla äänellä: JUST DO IT.

 KUVAT: PINTEREST

Porkkanakakkua ja kaunokirjallisuutta

Voi veljet, miten hyvää porkkanakakkua onnistuin leipomaan muutama päivä sitten! Vaikka kakku onkin sittemmin jo tuhottu (eikä siinä kovin kauaa kestänyt) hymy leviää huulilleni edelleen kun vain ajattelenkin sen suloista makua. En ollut aikaisemmin leiponut porkkanakakkua ja reseptissäkin jouduin tekemään aika paljon omaa muokkaamista kahden valmiin reseptin välillä, joten en oikein tiennyt mitä lopputulokselta odottaa. Se oli kuitenkin ihan täysi kymppi! Tätä kakkua teen varmasti toistekin!

Kakkupalanen maistui erityisen hyvältä paitsi kahvikupposen myös hyvän kirjan kera nautittuna. Sain joululahjaksi pari uutta romaania, joista toisen (Grace McCleenin Ihana maa) olen ehtinyt lukea jo lähes loppuun saakka, toinen (Sarah Blaken Jos saat tämän kirjeen) vielä odottelee vuoroaan. Ihana maa on ainakin tähän mennessä sykähdyttänyt minua kovasti kertomuksellaan 10-vuotiaasta kiusatusta tytöstä. Pidän kirjan kielestä, aitoudesta ja tunteista, joita se minussa herättää, ja pystyn samaistumaan kirjan henkilöihin erittäin hyvin.

 

Tänä vuonna aion ehdottomasti pyrkiä lukemaan enemmän kaunokirjallisuutta kuin viime vuonna! Vuonna 2016 minua nimittäin harmitti useammin kuin muutaman kerran se tosiasia, että kun joutuu lukemaan joukoittain tieteellistä tekstiä, intoa kaunokirjallisuudelle ei jää juuri nimeksikään. Silmät ja aivot kun tuntuvat kaipaavan ihan jotain muuta kuin lukemista kaikkien niiden raskaiden koulukirjojen vastapainoksi. Se on surullista, ja haluaisin tehdä tässä asiassa muutoksen tänä vuonna. Miten olisi "vähemmän koulukirjoja, enemmän romaaneja" -metodi? Kuulostaa hyvältä minusta.

Jonossa minulla onkin jo melkoinen ryhmä kirjaehdokkaita, jotka kaikki haluasivat kertoa tarinansa minulle. Olen haalinut hyllyyni omia lemppareitani takavuosilta, joita olisi ihana lukea uudestaan. Olen ostanut myös pari klassikkoa, jotka minun on pitänyt lukea jo kauan aikaa. Myös toiselle puoliskolleni lahjaksi ostamissa romaaneissa on monta helmeä, jotka houkuttelevat minuakin puoleensa. Kirjat eivät vähällä lukulistaltani lopu, kun vain aikaa olisi riittämiin niihin kaikkiin paneutumiselle.

Tänään suosittelen kaikkia tarttumaan johonkin romaaniin. Keitä kuppi teetä tai kahvia, tai piipahda vaikka kahvilaan opus mukanasi. Jos sinun on mahdollista napata vierelle pala kakkua, sitä parempi. Ota hyvä asento, lykkää lusikallinen kakkua suuhusi, mutustele onnellisena ja anna katseesi ahmia tekstiä. Uppoudu vieraisiin maailmoihin ja antaudu seikkailulle.

Onnellisia lukuhetkiä! ♥

Tammikuu on toivoa täynnä

Oi joulukuu ja itse joulu! Olit minulle jälleen niin hyvä, täytit mieleni ja sieluni rauhalla ja rakkaudella. Joulukuusi meillä kotikotona on vielä voimissaan, joten en aio sanoa joulun täysin vielä loppuneen (eihän ihan vielä ole loppiainenkaan!), mutta pikkuhiljaa on aika siirtää katse tammikuun puoleen.

Olen aina pitänyt tammikuusta. Lapsena tällä viehtymyksellä oli varmasti jotain tekemistä sen kanssa, että syntymäpäiväni sattuu napottamaan keskellä kyseistä kuukautta, mutta olen huomannut, että tammikuussa on hyvin paljon sellaista, mikä saa sydämmeni läikähtelemään. Kylmyys ja pimeys eivät ole koskaan minua vaivanneet, joten en oikeastaan osaa nostaa yhtäkään ikävää asiaa esiin koko kuukaudesta.

Lumi ja pakkanen ovat aina olleet minulle sydäntä lähellä. Kirjoittaessani tätä ulkona rapsahtelee 20 asteen pakkanen, auton ikkunat ovat umpijäässä ja ulos mennessä poskia alkaa nipistellä muutamassa minuutissa. Taivas on kirkas. Aurinko kurkottaa säteillään läheisten kerrostalojen ylimpiä kerroksia kohti. Olisinpa siellä, missä aamuaurinko paistaa. Täyttäisipä kylmä mutta samalla lämpöinen valo minunkin keittiöni.

Kun tammikuuta 2017 on nyt eletty jo pari päivää, olen havainnoinut olevani aivan uudella tavalla toivoa täynnä. Tunnen oloni tavoitteelliseksi, ainakin enemmässä määrin kuin syksyllä. Minulla on energiaa liikkua, halua kokeilla valmistaa uusia ruokia, toteuttaa itseäni. Ehkä kaikki tämä johtuu siitä, että nyt minulla on enemmän aikaa, vaikka kandin kirjoittaminen tosin syökin tästä aikakakusta melko suuren palan. Minulla ei myöskään ole pakotteita olla tietyssä paikassa tiettynä aikana, vaan voin itse laatia omat aikatauluni. Se tuntuu ihanalta, ja aion ottaa siitä kaiken irti nyt tämän yhden kuukauden verran, kun se on mahdollista.

Joskus vielä haluan elämääni enemmän tätä: vapautta ja aikaa. En haluaisi olla liian sidottu aikatauluihin tai paikkoihin. Haluaisin voida tehdä vapaasti töitä. Nykyisen kaltainen elämäntilanteeni (tätä kuukautta lukuunottamatta) ei kuitenkaan ole omiaan mahdollistamaan tällaista elämää. Mutta se onkin haave. Pitäähän ihmisellä unelmia olla.

Kirkasta ja kaunista tammikuun alkua kaikille!  ♥

Minun joulukuuni

Joulukuu on ollut toimintaa täynnä.

Olen tehnyt töitä ja koulutöitä. 

Olen lukenut tieteellistä tekstiä aivan riittämiin, kaunokirjallisuutta liian vähän.

Autolla hurruuteltuja kilometrejä on kertynyt useampia satoja.

Liukkaat ovat olleet tiet, mutta luonto niin kaunis niin kaunis.

Adventit ovat viilettäneet ohi vauhdilla, nyt ovat takana jo kaikki neljä.

Olen ollut kiireinen, mutta myös onnellinen.

Olen tavannut sukulaisia, juhlinut 80-vuotista.

Syönyt mahani äärimmilleen useammin kuin kerran, eikä vielä ole edes aatto.

Joulutorttuja ja pipareita olen leiponut, hymyillyt paljon niistä nauttiessani.

Jouluradio on ollut kuuntelussa hyvin paljon.

Ja vastapainoksi toki vähän punkkia ja rokkiakin.

Olen viettänyt aikaa läheisteni kanssa, rakastanut jokaista lämmintä, yhdessä vietettyä hetkeä.

Olen kertonut ystävilleni välittäväni, muistanut joulukortilla, soitolla tai vierailulla. 

Olen ostanut ja valmistanut lahjoja rakkaudella, miettinyt ja punninnut tarkkaan.

Olen ollut läsnä.

En ehkä internetissä tai sosiaalisessa mediassa,

mutta siinä oikeassa elämässä.

Ja vain sillähän on oikeasti merkitystä.

Kun maailman kauneus varasti huomioni

Niin siinä vain kävi, että vaikka minulla marraskuun lopussa oli pää kukkuroilleen täynnä ideoita, joista olisin voinut tänne raapustaa, en sitten ole toteuttanut yhtäkään. Sanotaanko vaikka niin, että tuli pari muuttujaa.

Yksi sellainen muuttuja on ollut ihan vaan yksinkertaisesti elämä. Oikeassa elämässä, joka ei koostu tietokoneen ruudusta ja virtuaalitodellisuudessa seikkailevista ihmisistä, on vaan ollut aika täyttä viime aikoina.

Hyvällä tavalla täyttä. Kaunista. Upeaa. Uskomattoman tunnelmallista.

(Okei, myönnetään, myös kouluhommat ja työt ovat toki syöneet osan ajastani. Mutta eivät nekään huonoja asioita ole olleet.)

Talvi on ollut tähän saakka niin valtaisan inspiroiva. Olen yrittänyt ulkoilla joka päivä, myös sellaisina, joina töihin mennessä ja sieltä lähtiessä on jo aivan pimeää.

Yhtenä päivänä ihastelin Kallaveden rannalla auringonnousua kylmillä rantakivillä istuen. Kylmyys ei haitannut, kun olin vuorautunut toppavaatteilla päästä varpaisiin. Toisena iltana tuijotin haltioituneena lähes täyttä kuuta, joka loisti niin kirkkaana. Pilvet lipuivat valtavana möllöttävän palleron ohi mahdottomalla nopeudella. Ilma oli raikasta hengittää, ajatukset selkeitä.

Tänään olen herännyt varhain, paljon tavallista aikaisemmin. Ulkona on vielä ihan pimeää, tulee olemaan vielä varmaan ainakin tunnin. Ajattelin lämmitellä aamuglögit ja syödä pari piparia. Ehkä luen hetken hyvää kirjaa. Ehkä olen vain hiljaa ja kuuntelen aamun rauhaa. Ehkä myös vähän Tom Odellia.

On tuntunut hyvältä olla kirjoittamatta hetkeen.

Samoin tuntuu hyvältä kirjoittaa tätä nyt.

Tuntuu hyvältä olla elossa ja lipua kohti joulua. Tai no, minun jouluni on ollut käynnissä jo tovin joululahjojen hankkimisen/tekemisen, joulukorttien, piparien, torttujen ja glögin muodossa.

Rauhallista joulukuun kahdettatoista kaikille. Muistakaa välillä pysähtyä ihmettelemään elämää ♥



     

Helsinki-räpsyt

Viikko takaperin olin viikonloppu vierailulla Helsingissä. Reisuun lähdettäessä minulla oli suuret suunnitelmat: ottaisin mahdollisimman paljon kivoja kuvia kun nyt kerrankin olisin jossain muualla kuin kotikulmilla. Muutamat asukuvat olisi kiva räpsäistä ja sitten vielä parit yhteiskuvat tuttujen kanssa. Mahdollisimman monta onnistunutta kuvaa, joita sitten voisi ehkä hyödyntää täällä bloginkin puolella, joojoojoo!

Totuus oli vähän toinen, mikä on oikeastaan vain ja ainoastaan positiivista. Koko reissun ajan oli nimittäin niin paljon tekemistä ja kokemista ja niin kivaa, etten vain kerennyt tai muistanut kaivaa kameraa laukusta esiin. Vaikka muistikortille tallentuneet kuvat muodostavatkin vain sekalaisen ja resuisen joukon räpsyjä, päähäni on tallentunut senkin edestä hauskoja kokemuksia, keskusteluja ja paljon naurua ja iloisia kasvoja. Ei lainkaan huono lopputulos, jos minulta kysytään.

Minulla oli reissulle vain kaksi must-do-juttua. Halusin ehdottomasti käydä Konepajan Brunossa kirpparilla ja juomassa kahvit useampienkin bloggaajien ylistämässä Pauligin kulmassa. Molemmat toiveeni toteutuivat eikä kumpikaan ollut pettymys! Kirpparilta löysin aivan uskomattoman ihanan mekon, jota käytinkin heti samana iltana hyvän ystäväni tupareissa liehuen onnellisena menemään. Pauligin kulmassa taas söin herkullisen mango-lohi-voileivän ja totesin, että hitsi, tämmöisiä leipiä pitää alkaa tehtailla kotonakin. Myös kahvi oli herrrrkullista ja ulkoiset puitteet tosi kivat.

Vaikka Helsingissä oli mukavaa käydä, sain sieltä kotiinviemisiksi kurjan flunssan. Liekkö ollut se kylmä mereltä puhaltava tuuli, joka päätti tehdä tuhojaan elimistössäni ja hämäytti myös vastustuskykyni. Ei sillä, vastustuskykyni on ollut heikonlainen jo pidemmän aikaa, nimimerkillä ehdin olla noin kuukauden terveenä edellisen kaksi kuukautta kestäneen flunssan jäljiltä... oh well, tällaista tämä elämä välillä on.

Näin flunssan kourissa villapaitaan ja villasukkiin pukeutuneena (ja vielä lisäksi mahdollisimman suuren huovan sisään kääriytyneenä) olikin siis hyvä palata niihin pariin hassuun kuvaan, jotka reissullani otin!

 

Kävin myös Ateneumissa ensimmäistä kertaa!

Huom huom taustalla näkyvät pojat orkesterisoittimineen. Ihanaa katusoitantaa, pysähdyttiin pitemmäksikin aikaa kuuntelemaan :)

Elämän pieniä saavutuksia

Listasin eilen päivän saavutuksia ja kiitollisuuden aiheita. Se tuntuu joskus kirkastavan mieltä ihan kummasti, että antaa itselleen hetken aikaa palata niihin hyviin juttuihin, joita päivän aikana on tapahtunut. Eikä niiden asioiden tarvitse olla mitenkään suureellisia tai ihmeellisiä. Ihan tavallisia juttuja vain.

Minun saavutuksieni ja kiitollisuuden kohteideni listalle kuuluivat eilen mm. pitkät ja sikeästi nukutut yöunet, koulujuttujen saaminen valmiiksi ja palauttaminen ajoissa, HIIT-treeneissä käyminen (liikkuminen noin niinkuin ylipäänsä) pitkästä aikaa sekä ruokaostosten tekeminen treenin jälkeen vaikka olin aivan poikki ja olisin vain halunnut lysähtää sohvalle. Myös kuuma suihku, iso mukillinen hedelmäteetä ja poikaystävän kanssa katsottu Napapiirin sankarit oli huippujuttuja eilisessä.

Ei elämän tarvitse olla sen kummempaa. Olin viikonlopun Helsingissä reissun päällä, joten nyt tavallinen perusarki maistuu taas varsin makoisalta. Tänään teen vähän koulutöitä, laitan hyvää ruokaa ja selvittelen työkuvioita. Ehkä katson myös pari(tai ehkä enemmän) jaksoa Frendejä (monettakohan kertaa...) ja teen herkkukaakaota. Arki on aika kivaa, vaikka ulkona onkin harmaampaa kuin osasin aavistaakaan kun aamulla heräsin. Ei se mitään. Sisällä loistavat kynttilät ja tunnelmavalot.

Ihanaa ihan tavallsta tiistaita kaikille !  ♥

Kateudesta

Kateus on inhottava tunne. Se poistaa kaikki pastelliset ja räiskähtelevät värit maailmasta muuttaen kaiken mustaksi ja valkoiseksi. Se jäytää mieltä, valvottaa yöllä ja latistaa kaiken tekemisen ja hyvät asiat mitättömiksi pikku murusiksi. Se tuottaa ajatuksen, että mikään ei ole hyvin vaikka kaikki olisi hyvin.

Vaikka olen yleisesti ottaen tyytyväinen elämääni, joskus kateus iskee ja kovaa. Sinälläänhän se on ihan okei, kaikki ihmiset tuntevat kateutta joskus, näin ainakin uskon. Kateus on sosiaalinen tunne, ja ellet sitten elä erakkona metsän keskellä tapaamatta ikinä yhtäkään toista ihmistä tai olematta millään tavoin yhteydessä muuhun maailmaan, veikkaan että tiedät kyllä miltä kateus tuntuu.

Ja pahaltahan se tuntuu.

Viime aikoina huomasin kateuden nostavan kurjaa päätään. Tunnistin sen heti. Yritin välittömästi myös tarkastella tätä havaittua tuntemusta: yritin pähkäillä miksi tunnen näin, johtuuko se jostain tapahtumasta menneisyydessäni, pitäisikö minun antaa vain tunteen olla ja laantua vai yrittää edistää sen häviämistä jotenkin.

Mitenpä tahansa asiaa sitten pyörittelinkin, en päässyt puusta pitkälle. Kateus syövytti ajatuksiani ja sai oloni tuntumaan riittämättömältä ja päämäärättömältä.

Minussa kateus herää silloin, kun joku muu saavuttaa jotakin, jonka minä tiedän, että minäkin olisin voinut saavuttaa JOS olisin ollut rohkeampi, itsevarmempi tai tehnyt enemmän töitä asian eteen. Sellaisissa tilanteissa usein huomaan, että olen mennyt sieltä mistä aita on matalin, epäillyt omaa osaamistani ja sen vuoksi jättänyt jotain tekemättä tai ajatellut että en jostain syystä voi toimia jollain tavalla. Kateus muuttuukin ärtymykseksi itseäni kohtaan ja alan soimata itseäni.

Mitäpä siinä voi sitten tehdä? Kun järkipuhe tai asiasta valittaminen poikaystävällekään ei auta. Kun levyllinen lempparisuklaata vie ajatukset oikeille raiteille vain hetkeksi. Kun palaan jatkuvasti piehtaroimaan kurjissa tunteissa ja moittimaan itseäni siitä, että olisin voinut tehdä paremmin ja että minäkin voisin olla nyt elämässäni siinä ja siinä pisteessä.

Mutta kun ei, minä en ole, ja se siitä. En ole vielä siellä, missä joku muu ehkä on. En ole varma tulevaisuudestani tai siitä, millaista työtä haluan elämässäni tehdä. En ole löytänyt unelmieni paikkaa missä haluaisin asua. En ole edennyt töissä yhtä nopeasti, kuin joku toinen. Vaikka välillä tuntuu, että jumitan elämässäni saavuttamatta yhtään mitään (ja tästä voin syyttää vain itseäni ja omia valintojani tai valitsemattomuuksiani) asia ei ainakaan paremmaksi märehtimällä muutu.

Joten miksen voisi vain antaa asian olla. Tiedän kyllä, etteivät muiden saavutukset ja onni ole minulta pois. Ne eivät kertakaikkiaan liity minuun. Oman navan tuijottelu tässä asiassa ei varmasti ole kovinkaan hedelmällinen ongelmanratkaisukeino.

Ennen kaikkea pitäisi muistaa, että on ihan okei olla joskus kateudesta vihreä ja sääliä itseään. On ihan fine, ettei tiedä mitä elämällään tekisi ja ettei kaikki muumit ole aina laaksossa. Joskus pitää saada vollottaa ääneen kuinka epäreilua ja tyhmää elämä on ja miten mikään kiva ei ikinä osu minun kohdalleni.Tärkeintä on kuitenkin nousta sieltä kuopasta ja alkaa taas keskittyä hyvään. Negativiisessa kieriskely harvoin on pidemmän päälle kovinkaan rakentavaa toimintaa.

Ja aina on hyvä muistaa, että kaikesta oppii, myös kateudentunteista. Ehkä seuraavan kerran en epäile kykyjäni ja kerään kaiken rohkeuteni tehdäkseni elämässäni siirron, joka antaisi sysäyksen haluamaani suuntaan. Ehkä seuraavalla kerralla kun minun on mahdollisuus muuttaa asioita, en enää pelkää.