perjantai 27. tammikuuta 2017

BATAATTIPORKKANAKEITTO


Viime aikoina minusta on ollut hauskaa tehdä uusia aluevaltauksia mitä ruokiin ja keittiössäpuuhaamiseen tulee. En ole koskaan aikaisemmin ollut järin innostunut kasvissosekeitoista, sillä ne ovat aina aiheuttaneet minussa pahoja mielleyhtymiä vauvanruokaan. Vuosi 2017 on kuitenkin tuonut tullessaan sosekeitot minunkin lautaselleni ja voi sitä iloa, kun ensimmäistä kertaa elämässään onnistuu pyöräyttämään lautaselle herkullisen ja väriloistollaan sokaisevan annoksen! Siinä hetkessä on taikaa, joka nostattaa hymyn huulille.

Ajattelin siis jakaa tämän super helpon, herkullisen ja nopeatekoisen bataattiporkkanakeiton ohjeen. Tein koko keiton vähän summittaisilla aineksilla ilman reseptiä, joten määriä voi muokkailla itselleen sopivaksi. Näillä määrillä sain aikaiseksi noin 3-4 hyvän kokoista annosta. Kokeilkaa tai älkää, mutta suosittelen kuitenkin kokeilemaan! :)

Tarvitset:
- 1 bataatti
- 4 porkkanaa
- keitinvettä (niin että bataatti ja porkkanapalat juuri ja juuri peittyvät)
- loraus kevytmaitoa
- 1 kasvisfondue
- loraus soijakastiketta
- valkopippuria (+ hiven mustapippuria)
- valkosipulimaustetta
- sipulijauhetta
- suolaa
- kurpitsansiemeniä annoksen päälle ripoteltavaksi

1. Kuori, pese ja paloittele bataatti ja porkkanat ja keitä niitä kattilassa kunnes ne ovat pehmeitä. Mitä pienempiä paloja teet, sitä nopeammin ne kypsyvät ja pääset syömään.

2. Ota kattila pois liedeltä ja anna jäähtyä pieni hetki. Muussaa sitten bataatti ja porkkanat tehosekoittimella tasaiseksi mössöksi. Lisää maitoa sen verran, että keitto on mieleisesti paksuista.

3. Laita kattila takaisin liedelle, miedolle lämmölle. Keiton ei enää tarvitse kiehua mutta maidon lisäämisen jälkeen sitä voi olla tarpeen lämmittää. Seuraavaksi on maustamisen vuoro. En koskaan mittaa mausteita vaan viskon niitä ruokaan mututuntumalla. Muista maistella! Itse halusin keitosta talvisen lämmittävän herkun, joten lisäsin valkosipulia ja valkopippuria melko reilulla kädellä. Jos keitto maistuu maustamisesta huolimatta liian makealta, soijakastikkeella on helppo taittaa tätä makeutta suolaisempaan suuntaan.

4. Kun mausteet ovat mielestäsi kohdallaan, kata pöytä kauniisti ja tarjoile keitto silmää miellyttävistä astioista. Keiton päälle voi ripotella esimerkiksi kurpitsansiemeniä tuomaan rapeutta ja suutuntumaa.

5. HYVÄÄ RUOKAHALUA!

VINKKI: En käyttänyt tässä keitossa tuorejuustoa, mutta epäilemättä se kävisi tähänkin sosekeittoon vallanmainiosti, mikäli kaipaat hieman lisää kermaisuutta. Elä ujostele myöskään tehdä erilaisia maustekokeiluja, sillä ruoanlaiton kuuluu olla hauskaa ja innostavaa. Reseptejä voi ja kannattaakin soveltaa aina omaa makua miellyttäväksi! :)



2 kommenttia:

  1. Kuule Saara! Vesi herahti kielelle bataattiporkkanakeiton ohjeista. Aion kokeilla! Sanoit, että heittelet joukkoon mausteita mutu-tuntumalla. Sama täällä - erityisesti intialaiset mausteet antavat mojakan sivumaun. Laitahan tulemaan lisää reseptejä, jotka poropeukalo ukkelikin voi kokeilla. Lehtien reseptit ovat niin monimutkaisia, että into lopahtaa herkästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu täällä, monimutkaiset ohjeet saa kyllä ehdottomasti innon lopahtamaan, samoin kuin se jos ohjeessa on liikaa outoja raaka-aineita. Mielelläni laitan lisää reseptejä jakoon, kiva että näille on tilausta! :)

      Poista