keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Motivaatiopula opiskelun suhteen? Ei hätää!

Kärsiikö täällä joku muukin motivaatiopulasta mitä opiskeluun tulee? Minun motivaationi ei ollut järin korkealla koko syksynä, eikä se tuossa loman huvetessa sen enempää päätänsä nostanut. Pikemminkin tunnen oloni entistä vähemmän motivoituneeksi koulun suhteen ja tavattoman innostuneeksi kaikkea muuta elämistä kuten leipomista, liikkumista, ystävien tapaamista ja kaikenlaista harrastamisa kohtaan. Ei siis kovin hyvä yhtälö, kun pian olisi alkamassa kolme uutta kurssia + kandin etenemisen pitäisi olla mahdollisimman tehokasta tässä kuussa. Hngh, mikäs nyt neuvoksi?

 

Vaikka motivaation löytäminen voi olla joskus vaikeaa, sitä helpottamaan on onneksi luotu ihana sivusto nimeltä Pinterest! Olen kerännyt sinne motivaatiotaulua pahan päivän varalle. Taulussani on motivoivia kuvia ja ajatuksia paitsi opiskeluun myös esim. liikuntaan ja elämään ylipäänsä. Kaikkein harmaimpina hetkinä kun mieli tekisi lysähtää nojatuoliin tuijottamaan tv-sarjoja ja leffoja mutta opiskella täytyy, klikkaan itseni selailemaan motivaatiotauluani. Toimii, kunhan ei vain jämähdä tuntikausiksi selailemaan kaikkia mahdollisia muita kuvia siinä samalla!

Motivaatiopulaan auttaa myös se, että tekee opiskelusta astetta kivempaa. Keitä kahvia tai tee joku pieni herkkupala opiskelun oheen nautittavaksi. Mene kahvilaan lukemaan kirjaa tai kirjoittamaan esseetä. Joskus kotoa poistuminen on paras keino saada kouluhommat tehtyä, sillä kotoa löytyy aina jotain siivoiltavaa tms. tekemistä, mikä päihittää koulukirjat mennen tullen. Opiskelumotivaatiota voi myös kohottaa se, että sopii jotain kivaa menoa kaverin kanssa parin tunnin päähän, ja tee koulujuttuja siihen saakka. Muutoinkin itsensä palkitseminen toimii ainakin minulla: kun olen saanut tenttikirjat luettua annan itselleni luvan käydä ostamassa kaupasta jonkin kivan hömppälehden.




Omaan motivaatiopulaani auttaa myös se, että päätän opiskella hetken aikaa. En siis yritäkään pakottaa itseäni lukemaan kolmea tuntia putkeen tai kirjoittamaan kymmentä sivua yhdeltä istumalta. Etenkin aloittamista helpottaa se, että päättää työskentelevänsä ahkerasti vaikka puoli tuntia. Helposti sitä sitten huomaakin uppoutuneensa hommaan vähän pidemmäksikin aikaa, mutta pääasia onkin, ettei vaadi alunperin itseltään liikoja. Mieltä on helppo huijata pienillä nikseillä.

Oh well, pidemmittä puheitta taitaakin olla meikäläisen aika siirtyä jälleen opiskelumaailmaan. Sanottakoon vielä kuitenkin se, että mikäli yksikään näistä motivoimiskeinoista ei auta ja olet totaalisen jumissa omassa saamattomuudessasi, on vain pakotettava itsensä työhön. Joskus mikään muu ei auta. Käy pienellä happihypyllä ulkona, syö välipalaa ja sitten kun olo on virkeä ja kylläinen sano itsellesi varmalla ja vakuuttavalla äänellä: JUST DO IT.


 KUVAT: PINTEREST





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti