RINNA SARAMÄKI - HYVÄN MIELEN VAATEKAAPPI

Vaatteet on mun aatteet. Tai niin pitäisi olla, monessakin mielessä. Haluaisin vaatekaapissani olevan vain sellaisia vaatteita, joista todella pidän, joita voin käyttää useissa erilaisissa tilanteissa, jotka ovat käytännöllisiä, laadukkaista materiaaleista valmistettuja ja joiden valmistaminen on ollut mahdollisimman ympäristöystävällistä ja eettistä. 

Millainen totuus vaatekaappiini sitten piiloutuu? Ainakin minulla on ihan liikaa vaatteita, joista isoa osaa käytän vain aniharvoin. Lisäksi kaapistani löytyy takuulla hyvälaatuisten vaatteiden lisäksi myös huonolaatuisia yksilöitä, enkä todellakaan ole perillä jokaisen vuosien varrella ostamani vaatteen tuotantoketjusta. Näin ollen olen myös hyvin mahdollisesti hankintojeni kautta ollut tukemassa epäeettistä tai epäympäristöystävällistä tuontantoa. 

Puolustuksekseni voin onneksi sanoa ainakin sen, että vaikka minulla on paljon vaatteita, selkeästi suurin osa niistä on ostettu kirppareilta käytettynä tai saatu tuttavilta käytettyinä. Ostan todella todella harvoin vaatteita uutena kaupasta. Lukuunottamatta nyt tietysti alusvaatteita, sukkia ja sen sellaisia.

Olen viime aikoina lueskellut Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappia, joka on kiinnostavalla tavalla kirjoitettu ja helposti lähestyttävä katsaus vaateteollisuuteen ja siihen, kuinka jokainen meistä voisi pyrkiä kohti eettisempää ja muillakin tavoin toimivampaa vaatekaappia. Teoksen ensimmäisessä osassa käsitellään vaatebisneksen ongelmakohtia kuten pikamuotia, halpatuotantoa, epäeettisiä työoloja sekä ympäristöä rasittavia toimintatapoja. Lisäksi lukija pääsee miettimään myös sitä, mitä minä itse kuluttajana voisin tehdä edistääkseni kestävää ja eettistä vaateteollisuutta. 

Hyvän mielen vaatekaapin sanoma on vahvasti se, että vaatteita tulisi ostaa harkiten vain tarpeeseen ja kuluttajan tulisi panostaa aina laatuun. Tämän olen ymmärtänyt viime vuosina myös itse, ja nykyään pyrin siihen, että ostaisin vain sellaisia vaatteita, joita oikeasti tarvitsen, ja jotka kestävät kulutusta. Lisäksi ostopäätöstä tehdessäni vaakakupissa painaa paljon myös tuotteen materiaali, joka antaa usein hyviä suuntaviivoja sen kestävyydestä. Vielä muutama vuosi sitten en syynännyt vaatteiden materiaaleja kovinkaan tarkkaan, nykyään se on ihan ehdoton juttu ennen ostopäätöksen tekemistä. Toisaalta mitä laatuun tulee, olen myös hyvin hintatietoinen ostaja, enkä maksa mielelläni maltaita vaatteista vaan pyrin tekemään löytöjä.

Haluan vaatteiden olevan pitkäikäisiä ja monikäyttöisiä, joten pyrin nykyään myös välttämään kovin outojen ja hulluttelevien vaatteiden ostamista. Näin varsinkin siksi, että uskon minulla olevan niitä jo yllinkyllin, enkä varmasti tarvitse enää yhtäkään överikuviollista kesämekkoa jo omistamieni rinnalle. Panostan nykyään enemmänkin laadukkaisiin perusvaatteisiin ja niidenkin kohdalla erityisen tärkeää on harkita, onko kyseinen hankinta todella tarpeellinen vai ei. Siinä missä ennen tuli helposti ostettua juuri lainkaan miettimättä uusia vaatteita "no kun tää on alennuksessa "-periaattella, nykyään pyrin välttämään tämänkaltaisia heräteostoksia. Halvan hinnan itsessään ei pitäisi koskaan olla tärkein syy ostaa vaate. 

Maailmassa on varmasti jo aivan riittävästi vaatteita ja niistä on ikävä kyllä tullut varsinaista kertakäyttötavaraa. Näyttääkin siltä, että vaatteita tuotetaan, ostetaan ja heitetään pois alati kiihtyvällä tahdilla. Siksi kannatan ehdottomasti kirppareita, mutta ei niistäkään toki kannata hamstrata vaatteita kotiin hullunlailla. Ihmisten pitäisi mielestäni ostaa vaatteita paljon suuremmalla harkinnalla ja ajatuksella ja aivan varmasti huomattavia määriä vähemmän. Yleisesti ottaenkin meistä suurimmalla osalla olisi varmasti paljon opittavaa vaateteollisuudesta ja siitä, millainen ostokäyttäytyminen on ympäristön, ihmiskunnan ja ihan meidän oman vaatekaapinkin kannalta järkevää.

Tähän tiedonpuutteeseen Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappi on oivallista luettavaa. Kansien välistä löytyy kiinnostavaa ja miellyttävästi kirjoitettua tekstiä helposti lähestyttävässä muodossa. Tämä kirja herätteli ainakin itseni miettimään moneksi päiväksi vaatteisiin liittyviä kulutustottumuksiani ja opin myös valtavan paljon uutta. Suosittelen siis lämpimästi! :)

Helmojen tuoma onni

Kehitykseni mekkotytöksi ei ole ollut mutkaton. Ennen lukiota käytin mekkoja hyvin harvoin, vain juhlissa tai muissa satunnaisissa tapahtumissa. Edes lapsuudessani rimpsut ja röyhelöt eivät puhutelleet minua vaan olin aina se poikatyttö joka viiletti pitkin maita ja mantuja sortseissa ja mieluiten ilman paitaa, koska niinhän pojatkin tekee. Lukion aikana ja yhä enenevissä määrin yliopistovuosinani olen päässyt sisään mekkojen ja hameiden ihmeelliseen maailmaan ja nykyään teen harva se viikko upeita kirppismekkolöytöjä.

Tänäkin kesänä olen varmaan joka toinen päivä viilettänyt menemään helmat hulmuten (joka toinen päivä onkin sitten ollut säästetty sortseille, joita niin kovin rakastan). Helmoissa on vain sitä jotain: helppouden ja tietyn idyllisyyden tuntua. Tuulen tarttuessa ohueen kankaaseen ja pistäessään sen liehumaan jalkojen ympärillä olo on kupliva ja kevyt. Aikaisempien vuosien liian lyhyet helmat ovat myös muuttuneet pitemmiksi, enemmän minulle sopiviksi ja mukavammiksi käyttää.

Joskus niinkin pienet asiat kuin vaikkapa mekon helmat virittävät mielen oikealle aaltopituudelle. Aina ei tarvita yhtään sen enempää. Yhä viileämpänä puhaltava syksyinen tuuli viettelee mieleni ja kääntää katseeni syysmekkoihin. Voin jo nähdä itseni pyöräilemässä värikkäitten lehtien laikuttamalla tiellä villapaitaan ja tummanpunakuvioiseen syysihanuuteen pukeutuneena. Tänään on kuitenkin vielä kesän vuoro, joten seilorihenkisessä raitakaverissa mennään tämä päivä.

Annetaan kankaan liehua ja lepattaa ja nautitaan tästä päivästä! <3