Alkusyksy on ehdottomasti yksi vuoden parhaista vaiheista. Tuskalliset helteet ovat toivottavasti jo takana ja saa vihdoin nauttia ihanasta viileydestä, tuulesta ja sateesta. On ihanaa päästä käyttämään syksyvaatteita jo tylsistymiseen asti kulutettujen kesärimpuloiden sijasta, litkiä litroittain teetä, liikkua luonnossa ja ihan vaan olla ja fiilistellä
Vaikka tänä syksynä fiilistelyä varjostaa, tai ainakin siihen oman teränsä luo se, että syksy tulee olemaan kaikkea muuta kuin tuttua ja turvallista kotihyggeilyä.
Syksy on monelle jollain tapaa kiireistä aikaa, vaikkei mitään sen suurempia elämänmuutoksia olisikaan luvassa: suurimmalta osalta on jo tähän mennessä kesälomat lusittu ja paluu arkeen voi olla rankka. Uudet projektit ja kurssit töissä ja opiskelujen parissa voivat lisätä kierroksia. Lisäksi olen huomannut ainakin omalla kohdallani, että syksyllä sosiaalisia rientoja on paljon enemmän, joten nekin syövät aikaa ja voimia.
Entäs jos tästä kaikesta tuleekin vähän ähky olo? Jos ei jaksaisikaan paahtaa menemään pysähtymättömän höyryjunan tavoin? Mutta kun erinäisille asioille EI:n sanominen synnyttää itsessä semmoisia tunteita kuin syyllisyys, saamattomuus ja mitä näitä nyt on. "No kun justhan sitä oli lomalla ja nyt pitäs sit jaksaa ja kun kaikki muutkin on menossa, niin pitäähän se minunkin..."
Nyt stop siihen paikkaan! Ei ole mitään syytä tuntea syyllisyyttä tai verrata itseä muihin. Ihmisillä on erilaiset voimavarat tehdä erilaisia asioita. Itse esimerkiksi koen isot sosiaaliset tapahtumat hyvin väsyttävinä, siispä osallistun niihin vain hyvin harvoin siitäkin huolimatta, että ystävät kyllä jaksavat juosta jokaiset pippalot läpi.
Minä liputan rentouden puolesta. Mikään ei ole tärkeämpää, kuin kuunnella itseään ja kehoaan: miltä minusta nyt tuntuu? Tuntuuko hikitreeni tähän saumaan oikealta vai venyttelisinkö sittenkin hyvän tv-ohjelman äärellä? Mitä jos tänään olisinkin ihan vaan kotona, kun ei oikeastaan huvittaisi lähteä pyörimään kaupungille ystävän kanssa? Mitä jos kutsuisin hänet sittenkin teelle ja ihan vaan oltaisiin? Mitä jos kieltäytyisin parista projektista ja keskittyisin tekemään huolellisesti ja kaikessa rauhassa kesken olevat työtehtävät?
Elämä jatkaa kyllä rullaamistaan, vaikka sinä hidastaisit välillä. Tänä syksynä, kun olen itse joutunut juoksemaan pää kolmantena jalkana ja repeämään joka suuntaan, hidastaminen tuntuu suorastaan elintärkeältä. Ja hitaissa, rauhallisissa hetkissä huomaan myös olevani kaikista onnellisimmillani: kullan kainalossa, maha täynnä hyvää ruokaa, eikä hoppua mihinkään suuntaan.
Joten annathan armoa itsellesi ja hidastat, jos arki tuntuu liian stressaavalta ja kiire painaa päälle? Ei ne asiat tekemällä lopu, mutta pieni ihminen voi hyvinkin kulua puhki, jos ei pysähdy kuuntelemaan itseään.
Rentouttavaa viikonalkua! ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti