VUODEN JÄLKEEN

Miten vaikeaa onkaan palata blogin pariin pitkän ajan jälkeen. 

Sitä miettii pitäisikö kirjoittaa kaikesta siitä, mitä tauon aikana on tapahtunut.

Vai pitäisikö vain jatkaa kuin taukoa ei koskaan olisi ollutkaan?

Tuntuu, että viimeisen vuoden aikana minä itse ja minun elämäni ovat muuttuneet niin monilla tavoilla, etten edes itse pysty käsittämään saati sanoittamaan kokemuksiani ja tuntemuksiani. Olen kokenut valtavan syvää iloa mutta myös epätoivoisen syvää surua. On ollut paitsi valtavan innostavaa myös vähän karmivaa huomata muutoksia itsessään ja omassa ajattelussaan. Ehkä osin siksi myös tämä blogi on ollut tauolla. Minulla on ollut kiire yrittää pysyä omassa henkilökohtaisessa elämässäni mukana, tunnemyllerryksen kurimuksessa. 

Mutta tässä sitä ollaan. Elossa, elämästä hämmentyneenä ja silti suhteellisen hyvinvoivana ja kiitollisena, marraskuisen jään ja lumituiskeen keskellä. Tuntuu hyvältä kirjoittaa taas. Kirjoitusteni säännöllisyyttä en tule tälläkään kertaa lupaamaan. Elämästä kun ei koskaan tiedä, milloin mikäkin seikkailu kolkuttaa ovelle ja silloin on mentävä.

Mukavaa lauantaita ja levollista pyhäinpäivää. ♥

ELÄMÄN MULLISTUKSIA

Tuntuu, että muutaman kuukauden sisällä elämässäni on tapahtunut tai tulee tapahtumaan rutkasti isoja asioita, jotka mukiloivat arkeani monelta suunnalta pakottaen minut sopeutumaan parhaani mukaan.

Osa näistä elämän mullistuksista on ihania, jännittäviä, hengästyttäviä, onnellisia, surullisia, pelottavia, stressaavia, kauniita ja hermojaraastavia. Useimmat ovat kaikkea tätä yhtäaikaa.

Olen ehkä joskus kirjoittanut, kuinka muutokset eivät ole koskaan olleet minulle helppoja. Nyt muutoksia tapahtuu ja osaan niistä olen itse täysin syypää: olen tietoisesti asettanut itseni suurten muutosten ristipaineeseen.

Aloitetaan vähän kauempaa. Huhtikuussa jouduin käsittelemään läheisen kuoleman aiheuttamaa ikävää ja surua, mutta sain myös kokea suurta onnea: elämäni mies (ah niin kliseiseltä kuin se kuulostaakaan) kosi minua, joten nyt voin tyytyväisenä laulaa Lauri Tähkän kappaleesta hieman modifioitua versiota "kun tulevana kesänä mä olen sinun mooooooorsiaaaaan"!



Kesä- ja heinäkuu puolestaan olivat yhtä paperityötä kahden suuren suuren asian tiimoilta. Elokuun lopussa lähden työmatkalle kaukomaille, joka samaan aikaan kutkuttelee ihanasti mahanpohjassa mutta samalla pelottaa, koska en ole koskaan ollut niin kaukana maailmalla. Vain viikon päästä työmatkalta palattuani minun on puolestaan aika ottaa suuntima kohti vihreää saarta, koska lähden kolmeksi kuukaudeksi vaihtoon Pohjois-Irlantiin.

Vaihtoni on aiheuttanut eniten päänvaivaa. Se on pitkäaikainen unelmani, joten minulle on aina ollut selvää, että tulen haaveeni toteuttamaan. Kuitenkin huomaan pelkääväni tätä yksinolon pätkää paljon. Eniten minua hirvittää se, etten näe niin pitkään aikaan poikaystävääni ja muita perheenjäseniäni. Vaikka puoliso tuleekin käymään luonani syksyn aikana ainakin kerran, on kyseessä silti pisin aika erossa hänestä koskaan. Samoin muusta perheestäni en ole koskaan ollut erossa muutamaa viikkoa pidempää aikaa, joten 3 kuukautta tuntuu mahdottoman pitkältä ajalta!



Samalla tiedän, että vaihto on jotain, joka tulee varmasti olemaan uskomaton kokemus ja opettamaan minulle paljon. Uskon ensi syksyn tekevän minusta itsenäisemmän ja rohkeamman ja ehkä valaisemaan, mitä toivon tulevaisuudelta.

Tässäpä sitä sitten onkin ollut kaikenlaista! Olen aloittanut omien häitteni suunnittelun samalla kun valmistaudun työmatkaan ja ulkomaille muuttamiseen. Samalla yritän ehtiä olla mahdollisimman paljon yhdessä läheisteni kanssa, tavata ystäviä, käydä töissä ja ihan yleisesti ottaen vain pysyä järjissäni muutosten keskellä. Kun elämässä tapahtuu mullistuksia, blogille ei ole jäänyt niin paljon aikaa, mutta toivottavasti teitä on siellä vielä ruudun toisella puolella, kyllä tämä tästä taas aktiivisemmaksi muuttuu! ;)

Ihanaa elokuista tiistaita kaikille!

EN OLE KOSKAAN...

Blogeissa on kiertänyt jonkin verran "En ole koskaan" postauksia, jotka perustuvat tunnettuun seurapeliin. Pelissähän on ideana yrittää keksiä itsestään asioita, joita ei ole koskaan tehnyt, mutta jotka muut (yleensä suhteellisen saman ikäiset kuin itse) ovat oletettavasti tehneet. Lueskellessani Aamukahvilla blogin Henriikan tekemää "En ole koskaan" -postausta jokunen aika sitten, aloin miettiä omaa vastaavaa listaani. Näiden keksiminen olikin varsin hupaisaa, joten päätinpä jakaa aikaansaannokseni tänne bloginkin puolelle!

En ole koskaan...

En ole koskaan uskonut joulupukkiin.

En ole koskaan maistanut tupakkaa.

En ole koskaan syönyt raejuustoa.

En ole koskaan katsonut tai lukenut Tuntematonta sotilasta.

En ole koskaan ollut kaveriporukalla yötä mökillä.

En ole koskaan saanut jälki-istuntoa.

En ole koskaan katsonut Sinkkuelämää -tv-sarjaa tai elokuvia.

En ole koskaan juonut kotikaljaa.

En ole koskaan käynyt abiristeilyllä.

En ole koskaan ostanut tai ampunut ilotulitusraketteja.

En ole koskaan ollut häissä.

En ole koskaan käyttänyt itseruskettavaa.

En ole koskaan asunut yksin.

 

En ole koskaan ostanut vaatteita nettikaupasta.

En ole koskaan ollut vappupiknikillä.

En ole koskaan murtanut yhtäkään luuta itseltäni (siis vahingossa, tää nyt kuulosti vähän itsetuhoiselta :D)

En ole koskaan saanut nenäverenvuotoa.

En ole koskaan katsonut jaksoakaan Salattuja elämiä.

En ole koskaan pelannut korttia panoksilla.

En ole koskaan ollut näkemättä/erossa perheestäni yli kolmea viikkoa.

En ole koskaan tehnyt tiliä Instagramiin tai Snapchattiin. 

 

Tätä listaa tehdessä alkoi melkein harmittaa, miten monta hyvää En ole koskaan -juttua olenkaan tehnyt ihan tässä viime aikoina! Esimerkiksi "en ole koskaan juonut kokonaista olutta" ja "en ole koskaan grillannut" olisivat olleet oivallinen lisä listaan ja vielä vähän aikaa sitten ihan tosiasiakin!

Luulen että olisin kohtalaisen vahvoilla, jos pelaisin tätä peliä tuttavaporukassani. Muahah. Ja tässä nyt oli vain muutamat maistiaiset, olen varma, että keksisin vielä lisääkin tekemättömiä juttuja listan jatkoksi.

Mites siellä ruudun takana, mitkä on teidän parhaat "En ole koskaan" totuutenne?

LOMATUNNELMISSA

Kesälomaani on viikko takana ja vielä pari viikkoa edessä. Kulunut viikko on tuntunut tosi pitkältä mutta toisaalta aika on kyllä myös viilettänyt, kun on ollut kivaa.

 Viikon aikana olen muun muuassa...

...käynyt kolmessa kaupungissa.

...syönyt montamonituista jäätelöä, niin tuutteja kuin tikkujakin. Tällä hetkellä vahva ehdokas kesän ykkösjätskiksi on Omar -jäätelötikku!

...katsonut lukuisia jaksoja Gilmoren tyttöjä. Ja 13 syytä sarjan kakkoskausi on myös viimeistä jaksoa myöten tuijoteltu.


...ollut huomattavan vähän tietokoneella arkeen verrattuna. Myös joutavanpäiväinen fb:n selaaminen sai lopun kun poistin sovelluksen kännykästä. Mahdollisimman paljon mahdollisimman somevapaata aikaa minun kesääni kiitooos!

...käynyt nepalilaisessa ravintolassa ja todennut jälleen kerran että nepalilainen ruoka on vaan ihan törkeän hyvää!

...startannut kesän juoksulenkit. Tavoitteena olisi harjoittaa juoksukestävyyttä vähän pidemmillä matkoilla, mikä onkin minulle hyvä haaste, koska pisin tähän asti juoksemani lenkki on ollut varmaan noin 5 km. Onnistuiskohan kymppi kesän lopulla?

...nauttinut auringosta olemalla mahdollisimman paljon ulkosalla.

...pyörinyt kirppareilla ja kaupoilla melko paljon. Olen kuitenkin ollut mahdottoman tyytyväinen siihen, etten ole tästä huolimatta ostanut oikein mitään.

...viettänyt hotelliloman puolison kanssa ja yökyläviikonlopun pikkusiskon kanssa.

Viikkooni on siis mahtunut aivan ihana kattaus sekä joutenoloa, että aktiivisempaa lomailua. En voi uskoa, miten paljon viikossa oikeastaan kerkeääkään tekemään, kun ei tarvitse miettiä töitä ja opiskelua. Ja miten käsittämättömän ihanaa on, että lomaa on jäljellä vielä pari viikkoa!

Tänään myös koululaisilla on alkaneet kesälomat ja ylioppilaat ovat saaneet lakit päähänsä. Minua kyllä vähän harmittaa se, etten tänä vuonna päässyt kuulemaan enkä laulamaan suvivirttä kesän aloitukseksi. Se jos mikä on takuu varma kesän alkamisen merkki. Samoin kuin se hitusen sulahtanut jäätelötuutti, jonka sai aina todistustenjaon yhteydessä.

Voi tätä nostalgiaa, jonka todistustenjakopäivä minussa aina nostaa pintaan. Jo neljä vuotta kulunut omista ylppäreistänikin. Taidanpa lähteä ostamaan sen kesänaloitustuutin ihan itse itselleni. Ehkä lurittelen matkalla myös suvivirren linnut taustalaulajinani.

On se elämä vaan niin hyvää just nyt.

KEVYEMPI TUKKA, KEVYEMPI MIELI

Kevään kunniaksi pätkäisin tällä viikolla tukastani suurin piirtein puolet pois. Ehkä vähän myös sen kunniaksi, että viimeisimmästä kampaamokäynnistä oli kulunut liki kaksi vuotta.

Tuntui aikamoiselta luksukselta makoilla silmät kiinni ja ihan vaan nautiskella, kun joku toinen pesi hiukset ja hieroi päänahkaa. Tulinpahan siinä euforisessa tilassa miettineeksi, että jos minua olisi siunattu yltäkylläisellä maallisella rikkaudella, niin kävisin aina pesetyttämässä hiukseni kampaamossa. Hehe, no en ehkä kuitenkaan, mutta niin mukavalta se tuntui!

Tiedättekö muuten sen hurjan tunteen, kun on käynyt samalla kampaajalla yli kymmenen vuotta ja päätyy sitten varaamaan leikkelyajan ihan uudelle ihmiselle? Se tuntuu aika jännältä, kun tietää, että sillä vakkarikampaajalla on  kuitenkin jo vuosien kokemus omasta kuontalostani, hiusteni laadusta ja käyttäytymisestä ja uudella tyypillä taas ei ole vielä lainkaan historiaa hiusteni kanssa. Vähänhän se kutkutti, että mitä tästä nyt tulee, ja pitäiskö kuitenkin perua tämä aika ja mennä taas vakkarille

Mutta vakiokampaajani kun sijaitsee parin tunnin ajomatkan päässä. En perunut aikaa ja hyvä niin, koska kaikki pelkoni olivat tällä kertaa turhia. Ihanan pirtsakka kampaaja teki tosi hyvää työtä ja lettini on nyt raikas, terveen näköinen (ja tuntuinen!) ja ennen kaikkea kevyt ja helppohoitoinen.



Aina kampaajalla (tai tuttavan käsittelyssä) istuessani mietin omaa hiusmenneisyyttäni. Olen kokeillut hiuksissani suurin piirtein kaiken mahdollisen niin värien kuin mallien puolesta. On kuulkaas ollut superlyhyttä, tosi pitkää, polkkaa, olkapääpituista, undercut, ananas, irokeesi, suoraa otsatukkaa, vinoa otsatukkaa, rikottua mallia, tasapituista, mustaa, vaaleaa, kirkkaan punaista, oranssia, vihreää ja varmaan kaikkia mahdollisia ruskean sävyjä. Että juu, alkaa toisinaan olla jo vähän vaikeaa miettiä, että mitäs sitä nyt kokeilisi, kun hiukseni on nähneet jo niin paljon. Mutta tällä kertaa lyhyt sharppi polkka ilman otsista tuntuu just hyvältä! Seuraavalla kerralla himottaisi kyllä permanentti... ;)

Vuosien varrella olen kyllä todennut, että hiukset on minulle tapa uudistua, luoda nahkani ja löytää uusia puolia itsestäni. Hiukset on myös ehdottoman tärkeä itseilmaisun keino minulle. Hiuksilla voin kertoa kuka minä olen juuri kyseisellä hetkellä. Hiuksissa parasta onkin se, että ne on ehtymätön luonnonvara, jolla voi leikitellä ja kokeilla kaikkia villejäkin juttuja. Koskaan en ole katunut esimerkiksi pitkän tukan leikkaamista ihan lyhyeksi, koska takaisinhan se kasvaa, eikä mikään muutos ole lopullinen. Kun kampaus muuttuu, tuntuu aina, että osa koko minuudestani muuttuu jollain lailla. Tuntuu heti freesimmältä. Tuntuu uudelta alulta. En voisi kuvitellakaan jämähtäväni kovin pitkäksi aikaa yhteen ja samaan hiusmalliin, hiusten suhteen minulla on ikuinen tarve uudistua. En voi kuvitella elämää ilman sitä tunnetta, kun tavallaan hirvittää luopua viimeisimmästä hiusmallista tai väristä mutta samalla tietää, että uusiutuminen on ainoa oikea tapa just minulle.
 

 

Millainen tukkahistoria teillä siellä ruudun takana on? Pitäydyttekö hyväksi todetussa, vai löytyykö muita tukka-seikkailijoita? :)

KUN SURU SAAPUU TALOON

Olin jo ehtinyt unohtaa miltä se tuntuu, kun menettää jonkun omaan lähipiiriin kuuluvan henkilön. Enkä nyt puhu erilleen kasvamisesta, kauas muuttamisesta tai muunlaisesta etääntymisestä. Puhun nyt siitä, kun kuolema korjaa ihmisen tästä maailmasta ja hänen läheisensä päätyvät keskelle surun kuplaa miettimään, miten tästä eteenpäin jatketaan.

Suru on erikoinen tunne ja sitä on niin montaa sorttia. Läheisen kuolemaan liittyvä suru on musertavaa, mutta vanhan ja sairaan ihmisen kohdalla se on myös tietyllä tapaa hyväksyvää surua. Sitä ymmärtää, että kuolema kuuluu elämään ja että jokaisen meistä aika tulee lopulta.

Vaikka tilanteen hyväksyy ja ymmärtää, että näin asioiden tällä kertaa kuului mennä, suru ei ole kuitenkaan yhtään sen vähäisempää. Suru-uutisen kuultuaan huomaa kenties elävänsä keskellä harmaata ankeutta. Surun koittaessa myös väsymys on aivan silmitön, keho tuntuu raskaalta ja mieli on vaan ihan kaikkeen uupunut. Suru nostattaa ainakin minussa niin valtavan väsymyksen, että tuntuu ettei sitä kestä. Hymy ei tosiaan ole herkässä ja itkemisestä turvoksissa olevat silmäluomet ovat niin raskaat, niin raskaat.

Hyväksyvä suru ja "vanhuuteen" kuolleen henkilön menetys on kuitenkin siitä armollinen, että kaikista painavin ja uuvuttavin surun vaihe ei kestä loputtoman kauaa. Suru ei poistu, mutta sitä alkaa jälleen kestää. Hymy alkaa palailla, joskus jopa naurattaa. Elämä tuntuu hyvältä, vaikka samalla ikävä ja kaipaus on aivan hirvittävä, eikä menetystä tahdo uskoa todeksi.

Viime päivät olen elänyt keskellä suruani. Tänään on ensimmäinen päivä kun sydäntä puristava rautakahle ei tunnu enää niin ahdistavalta. Minä tiedän, että kuolema kuuluu elämään ja menetyksistä selviää, jäähän rakkaista aina muistot. Uskon myös, että juuri kuolema tekee tästä kaikesta arvokkaampaa ja elämisen arvoista.

ONNEA ON...

 ... kun luulee edessä olevan hillittömän pitkä päivä alkaen kello kahdeksan tentillä ja jatkuen aina iltayhdeksään sakka, kunnes tajuat että ehei aikataulumuutoksista johtuen puolet päivän luento-ohjelmasta onkin peruttu ja yhtäkkiä päivään, jonka piti olla aivan kammottavan pitkä ja raskas, onkin ilmestynyt 6 tuntia silkkaa vapaa-aikaa. (!)

... suunnitella tulevaisuuden mahdollisia matkoja ja lueskella matkablogeista vinkkejä erinäisiin roadtrippeihin, vaellusreissuihin ja sen sellaisiin. Matkakuume tekee jälleen erittäin vahvasti tuloaan.

... muistaa yllättäen, että jääkaapissa on vielä jäljellä muutama päivä sitten tehtyä omenapiirakkaa, jonka olemassaolon oli unohtanut pariksi päiväksi. Mumsmums, onko parempaa kuin omppupiirakka oijoi!

... vaniljamaito, joka maistuu sulaneelta vaniljajäätelöltä. Ja sen omenapiirakan kanssa aika passeli muutes!

... tentaattori, joka tarkistaa sähköiset tentit noin tunnin sisällä tentin lähettämisestä. Kyllä se mieltä virkistää saada heti tietää, jos tentti on ollut nappisuoritus!

... aurinko. Oi aurinko, et kaipaa muita selittelyjä.

... tuulettaa villavaatteita parvekkeella. Oikeesti, onkohan minussa jotain vialla kun saan jotain outoa riemua tällaisista pienistä askareista :D Mutta tulleehan niistä vaan raikkaita ja ihania tuolla pakkasessa!

... Gilmoren tytöt ja kahvi. Lyömätön parivaljakko.

NIIN PALJON KIIRETTÄ

Aamulla kun heräsin oli taas sellainen olo niin kuin niin monena muuna päivänä viime aikoina. Tunne siitä, että nouseminen on aivan mahdotonta, edessä oleva päivä kuin ylitsekiipeämätön vuori ja tekemistä niin paljon, että pelkkä ajatuskin saa sydämen käpertymään pieneksi tiukaksi ahdistuspalloksi.

Olen nimennyt tämän vuoden marraskuun uudestaan. Sen nimi on Hirviömarraskuu.

Vaikka olen kokenut stressiä opiskelun, töiden ja muun elämän yhteensovittamisesta ennenkin, tämä marraskuu vetää kyllä pisimmän tikun ihan kepeästi. Minulla on NIIN paljon opiskelua, NIIN paljon töitä eikä juuri yhtään vapaa-aikaa. En ehdi keskittyä mihinkään niin suurella tarmolla kuin haluaisin, mutta mitään en voi jättää poiskaan.

Odotan jo joulukuun puoliväliä, jolloin alkaa loma yliopistosta. Työt jatkuvat vielä siitä eteenpäin, mutta ainakin olen saanut kaikki esseeni ja luentopäiväkirjani palautettua.

Niin siis jos selviän tästä marraskuusta hengissä.

Jotenkin kummassa elämä meni niin, että lähestulkoon kaikki tälle lukuvuodelle kaavailemani kurssit sijoittuivat syksypuolelle, ja niiden kaikkien opintosuorituksien deadlinet marraskuulle. Lisäksi kävi niin, että marraskuulle sijoittui myös aimo annos projektiluonteista ylimääräistä työtä, joten teen varmaan tuplasti sen mitä normaalisti.

Pää ei tunnu nollautuvan millään. Yleensä tykkään marraskuusta, eikä minua ole koskaan häirinnyt pimeä ja kaamos ja kaikki se mistä niin monet jaksavat vuodesta toiseen valittaa. Tämä työmäärä vain on uuvuttanut minut.

Jaksan kuitenkin yrittää: juon päivittäin hirmuisia määriä teetä. Ulkoilen loskassa ja pidän minitaukoja opiskelusta. Tulin kotikotiin, missä minun ei tarvitse huolehtia kaupassakäynneistä, siivoamisesta ja ruoanlaitosta. Töistä vapaita iltojani en edelleenkään suostu uhraamaan opiskelulle, vaan keskityn katsomaan Peaky Blindersia, Olipa Kerran:ia tai Breaking Badia tai vaihtoehtoisesti luen romaaneja, ainakin sen muutaman sivun ennen kuin nukahdan silkasta uupumuksesta syyyyvään uneen.

Kyllä se tästä. Onneksi minulla on ihana perhe, joka jaksaa kannustaa jaksamaan raskaidenkin viikkojen läpi.

Mites teidän marraskuu? :)

ON IHAN OOKOO...

... nukkua arkipäivänä puolille päivin, jos luennot alkavat vasta yhdeltä. 

... lämmittää aamukahvi mikrossa kolme kertaa, kun se nyt vaan aina pääsee jäähtymään, ennen viimeisiä kulauksia.

... vältellä siivoamista, jos sohvalla loikoilu houkuttaa enemmän.

 ... Katsoa koko aamupäivä lempisarjojen näyttelijöiden haastatteluja youtubesta.

... Herätä keskellä yötä ja tuntea tarvetta nousta ylös kirjoittamaan runoja. Ja toteuttaa tämä mieliteko.

... Olla menemättä kuntosalille, vaikka on maksanut kalliista salijäsenyydestä, jos ei kerta kaikkiaan huvita liikkua.

... Kirjoittaa blogiteksti ja unohtaa julkaista se.

... Ostaa pussi sipsejä. Ja maistettuaan pari sipsiä, mennä samantien takaisin samaan kauppaan, saman myyjän kassalle ja ostaa vielä pari pussia lisää noita kyseisiä sipsejä, koska ne on niin hyviä.

... Joogata olohuoneen lattialla opiskelun sijasta.

NIRSOSTA SEIKKAILIJAKSI

Olin nuorempana melko nirso mitä ruokaan tulee. Lapsena kouluruoista varmaan puolet kuului inhokkilistalleni ja Kreikan matkalla muistan syöneeni ravintoloissa lähes pelkästään ranskalaisiaperunoita. Kuten monelle lapselle, minun oli vaikeaa pitää muusta kuin tutusta kotiruoasta. Onneksi meillä kotona on sentään aina syöty monipuolista ja herkullista ruokaa, joten en minä yksitoikkoista ruokaa ole joutunut syömään. Vieraat maut olivat kuitenkin aina kovin vaikeita.

Jäänteenä lapsuuden nirsoudesta olen ollut toisinaan vähän huono maistelemaan uusia makuja ja ruokalajeja. Jokunen vuosi sitten päätin, että maailmassa on aivan liian paljon upeita ruoka-aineita, kuinka voisinkaan pitäytyä aina vain vanhoissa tutuissa. Siitä lähtien olen testaillut uusia juttuja paljon aiempaa enemmän. Ja millaisia makujen maailmoja minulle onkaan paljastunut!

Toki olen maisteluissani törmännyt myös sellaisiin juttuihin, joita en ole voinut sietää. Lisäksi minulla on edelleen inhokkilistallani aineita, joita en ole edelleenkään oppinut syömään. Arkkiviholliseni juusto (siis kaikissa muodoissaan. Myös feta. Ja raejuusto. Tiedän, pidätte minua hulluna) saa luvan pysytellä kaukana minun lautasestani. Toisten ruokien kanssa käyn edelleen kamppailua, jotta vielä jonain päivänä voisin syödä niitä ilolla. Juuri niin puurot, tämä oli teille. 

Kesällä toteuttamani Riikan reissu oli minulle oikea makujen tutkimusmatka. Päätin heti matkan alussa, että nyt haluan kokeilla mahdollisimman paljon uusia ruokia. Ja minähän kokeilin! Söin ensimmäistä kertaa elämässäni katkarapuja, quacamolea, lehtikaalia, simpukoita ja kuvassakin näkyvää mustekalaa. Täytyy sanoa, että simpukat olivat hyviä, mustekalat eivät niinkään... En vaan päässyt millään yli siitä miten säälittävältä tuo pieni kokonainen mustekala näytti lautasellani, senhän olisi pitänyt uiskennella meren syvyyksissä! 

 

Ruokakokeilut ovat oivallinen tapa kokea maailma, etenkin reissuilla uusien juttujen kokeileminen on helppoa ja hauskaa! Aina annosvalinta ei ehkä osu nappiin, mutta kokemus on varmasti vähintäänkin mielenkiintoinen. Itse aion jatkaa seikkailuani ruoan parissa ja oppia laittamaan vielä aiempaakin monipuolisempaa ruokaa, hyödyntämään raaka-aineita mahdollisimman monin tavoin ja laajasti. Tänäänkin kokeilin itseasiassa jotakin itselleni uutta, kun tein fajitaskukkakaalipaistosta. Tällä kertaa kokeilu osui nappiin.

Mites siellä ruudun toisella puolella, tykkäättekö te kokeilla uusia juttuja, vai pitäydyttekö mieluummin tutuiksi todetuissa mauissa? :) Mikä on viimeisin uusi ruokalaji tai -aine, jota olette kokeilleet?

YHÄ HENGISSÄ

Hiljaiseloa. Sitä olen elänyt viimeiset pari viikkoa.

Kävi nimittäin niin kurjasti, että sairastuin sitkeään kesäflunssaan. Eikä riittänyt tällä kertaa pelkkä nuhakuume, vaan seurakseni sain myös ärhäkän korvatulehduksen, jota ei edes viikonmittainen antibioottikuuri saanut taltutettua. Uutta kuuria putkeen ja takaisin sohvalle peiton alle mötköttämään!

Joten täältä sohvanpohjalta moi. Päiväni koostuvat tällä hetkellä lähinnä tabujen syömisestä, monen tunnin yhtäjaksoisista Gilmoren tytöt maratoneista, nukkumisesta ja teen litkimisestä. Tänään on vähän helpompaa sairastaa, kun ei tarvitse haikailla hellekelien ajamana rantaan kirmaamista - tänään sataa vettä.

Minulla oli paljon suunnitelmia, jotka menivät sairastamisen takia myttyyn. Olo on ollut niin voimaton ja kipuinen, etten ole jaksanut tehdä yhtään mitään. Tervemenoa ompeluinspiraatio, kahviloissa notkuminen, opintojen edistäminen ja torilta ruokaostosten tekeminen!

Vaan on tässä sairastamisessa jotain hyvääkin: voin hyvällä omalla tunnolla siirtää siivoamisen, tiskaamisen ja kaupassa käymisen hamaan tulevaisuuteen. 

Elossa ollaan kuitenkin edelleen, taudista huolimatta. Enkä anna tämän itseäni lannistaa, jospa huomenna olo olisi jo vähän virkeämpi ja jaksaisin vaikka lukea kirjaa... :D

Hei ja elokuukin hiipi luoksemme ihan huomaamatta! Tietyllä tapaa olenkin jo alkanut kaivata syksyn tunnelmaa... Vaikka ei minua haittaisi vielä jonkin aikaa jatkuvat kesäsäät, kunhan tästä paranisin ja pääsisin niistä nauttimaankin.

Nyt teetä kitusiin. Kivaa tiistaita tyypit!

YSTÄVÄKIRJA

Useammassakin blogissa on viime aikoina ilmaantunut tällainen "aikuisten ystäväkirja" postaus. Koska olen lapsesta saakka ollut vannoutunut ystäväkirjojen rakastaja (saatoin kirjoittaa omaan ystäväkirjaani useita kertoja vuoden sisällä, mikäli kavereitten ystäväkirjoihin oli jo omat tiedot rustailtu) joten päätin ottaa osaa tähän ystäväkirjajuttuun myös täällä blogin puolella. Onhan ystäväkirja myös kiva tapa saada tietää uudesta ihmisestä vähän enemmän, joskaan kysymykset eivät  välttämättä suoranaisesti vaadikaan kovinkaan syvällistä vastaamista...

Anyways, tässäpä minun ystäväkirjani, olkaa hyvät!

Olen syntynyt: Tammikuussa pakkaspäivänä. Ehkä sen vuoksi rakastan talvea.

Kolme parasta piirrettä minussa: poikaystäväni sanoi tässä yksi päivä jotenkin tosi kauniisti, että minussa parasta on se miten välitän niin suurella intensiteetillä monista asioista. Joten sanotaan siis, että minussa parasta on se, kuinka välitän ja huolehdin ihmisistä, luonnosta, maailmasta... Minulla on myös aika vinkeä huumorintaju ja olen taitava jouten olemisessa ;)

Täydellinen puoliso: on hellä, kiltti, luotettava ja aina tukena kun tukea tarvitaan.

Inhoan: Epäoikeudenmukaisuutta ja ihmisiä, jotka vihaavat muita  ihmisiä ilman vihaan oikeuttavaa syytä.

Kolme asiaa, joita ilman et voi elää (perheenjäseniä ei saa mainita): Kirjat, musiikki ja liike. Siinäpä ne tärkeimmät perheeni (okei laskin perheenjäseniksi myös tärkeimmät ystäväni) lisäksi.

Lapsuutesi paras muisto: Yhtä parasta voi tuskin kovin moni nimetä. Yksi parhaita muistojani ovat kuitenkin ne lukuisat asuntoautolla tehdyt kesälomareissut, niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Olen saanut lapsesta saakka nähdä maailmaa, mikä on ollut aivan huippu juttu.

Takana on kauhea päivä, miten rentoudut: Pyydän kauniisti poikaystävää tekemään minulle spagettia ja jauhelihakastiketta minkä syömisen jälkeen kierin sohvalle ja katselen loppuillan hyviä ohjelmia tai vaihtoehtoisesti luen jotain herkullista kirjaa.

Jos sinun pitäisi syödä vain yhtä herkkua loppuelämäsi, mikä se olisi: Itseleivotut munkit. Ah ja nam.

Kuinka monessa paikassa/kodissa olet asunut: Kolmessa. Olen aina vihannut muuttoa, joten muutan vain pakon edessä.

Haaveita, joiden toivot toteutuvan lähitulevaisuudessa: vaellusreissu Skotlannin ylämaille ja kandin saaminen valmiiksi.

Suosikkeja:


Lomakohde: Oijoi näitä on niin monia, niin Suomessa kuin ulkomaillakin! Olen valehtelematta tykännyt kaikista paikoista, joissa olen elämäni aikana ehtinyt reissata. Suomen lappi on aivan uskomaton. Saksasta olen aina pitänyt valtavasti, samoin Kreikka, Unkari ja Hollanti ovat sydäntä lähellä. Tulevaisuuden haaveissa olisi ainakin Skotlanti ja Englanti, eikä joku aurinkolomakaan olisi hullumpi!

Ravintola: Hmm, en osaa nimetä yhtä suosikkiravintolaani, mutta yleisesti ottaen sanoisin ravintolassa pitäväni vähän hämyisästä tunnelmasta, rauhallisesta musiikista ja totta kai ruuan pitää olla herkullista. Mitään liian hienostelevaa ei meiningin tarvitse olla.

Juoma: Rasvaton maito ja vesi ne vaan jyrää kaikki muut.

Tv-sarja: Näitäkin on niin monta! Lapsesta asti seuraamani Selviytyjät on ihan ikisuosikki, samoin kuin Frendit. Viime aikoina katsomani Outlander on myös oivallinen, samoin kuin Shameless. Rikossarjoihin en taida edes mennä, koska niistäkin löytyisi ihan lukuisia huippuhyviä sarjoja!

Kirja: Lienee selvää, että minun on mahdotonta mainita yhtä suosikkikirjaa. Luen laidasta laitaan monenlaista kirjallisuutta, mutta erityisesti puree tiivistunnelmaiset seikkailu/fantasia/historialliset tarinat, joissa on myös aavistus romantiikkaa.

Sovellus: En pahemmin käytä mitään kännykkäsovelluksia. BookBeat on ollut jees samoin kuin Polarin urheilukellon kanssa käytettävä sovellus.

Vielä pari sekalaista: 


Paras tapa tuhlata 50e: Riippuu hetkestä. Hyvään ruokaan satsaaminen on harvoin huono valinta.

Viimeisin sisustusostoksesi: Pari kaunista postikorttia, jotka aion kehystää ja ripustaa työpistettäni koristamaan.

Salainen paheeni: Ei minulla varmaan ole mitään salaisia paheita. Paheita varmasti kylläkin, mutta en minä mitään taida salailla :D

Mottoni: Tyytyväisyys on viisasten kivi, joka muuttaa kullaksi kaiken mihin se koskettaa. Köyhälle se tuo rikkautta, rikas on köyhä ilman sitä.