Kevään kunniaksi pätkäisin tällä viikolla tukastani suurin piirtein puolet pois. Ehkä vähän myös sen kunniaksi, että viimeisimmästä kampaamokäynnistä oli kulunut liki kaksi vuotta.
Tuntui aikamoiselta luksukselta makoilla silmät kiinni ja ihan vaan nautiskella, kun joku toinen pesi hiukset ja hieroi päänahkaa. Tulinpahan siinä euforisessa tilassa miettineeksi, että jos minua olisi siunattu yltäkylläisellä maallisella rikkaudella, niin kävisin aina pesetyttämässä hiukseni kampaamossa. Hehe, no en ehkä kuitenkaan, mutta niin mukavalta se tuntui!
Tiedättekö muuten sen hurjan tunteen, kun on käynyt samalla kampaajalla yli kymmenen vuotta ja päätyy sitten varaamaan leikkelyajan ihan uudelle ihmiselle? Se tuntuu aika jännältä, kun tietää, että sillä vakkarikampaajalla on kuitenkin jo vuosien kokemus omasta kuontalostani, hiusteni laadusta ja käyttäytymisestä ja uudella tyypillä taas ei ole vielä lainkaan historiaa hiusteni kanssa. Vähänhän se kutkutti, että mitä tästä nyt tulee, ja pitäiskö kuitenkin perua tämä aika ja mennä taas vakkarille
Mutta vakiokampaajani kun sijaitsee parin tunnin ajomatkan päässä. En perunut aikaa ja hyvä niin, koska kaikki pelkoni olivat tällä kertaa turhia. Ihanan pirtsakka kampaaja teki tosi hyvää työtä ja lettini on nyt raikas, terveen näköinen (ja tuntuinen!) ja ennen kaikkea kevyt ja helppohoitoinen.
Aina kampaajalla (tai tuttavan käsittelyssä) istuessani mietin omaa hiusmenneisyyttäni. Olen kokeillut hiuksissani suurin piirtein kaiken mahdollisen niin värien kuin mallien puolesta. On kuulkaas ollut superlyhyttä, tosi pitkää, polkkaa, olkapääpituista, undercut, ananas, irokeesi, suoraa otsatukkaa, vinoa otsatukkaa, rikottua mallia, tasapituista, mustaa, vaaleaa, kirkkaan punaista, oranssia, vihreää ja varmaan kaikkia mahdollisia ruskean sävyjä. Että juu, alkaa toisinaan olla jo vähän vaikeaa miettiä, että mitäs sitä nyt kokeilisi, kun hiukseni on nähneet jo niin paljon. Mutta tällä kertaa lyhyt sharppi polkka ilman otsista tuntuu just hyvältä! Seuraavalla kerralla himottaisi kyllä permanentti... ;)
Vuosien varrella olen kyllä todennut, että hiukset on minulle tapa uudistua, luoda nahkani ja löytää uusia puolia itsestäni. Hiukset on myös ehdottoman tärkeä itseilmaisun keino minulle. Hiuksilla voin kertoa kuka minä olen juuri kyseisellä hetkellä. Hiuksissa parasta onkin se, että ne on ehtymätön luonnonvara, jolla voi leikitellä ja kokeilla kaikkia villejäkin juttuja. Koskaan en ole katunut esimerkiksi pitkän tukan leikkaamista ihan lyhyeksi, koska takaisinhan se kasvaa, eikä mikään muutos ole lopullinen. Kun kampaus muuttuu, tuntuu aina, että osa koko minuudestani muuttuu jollain lailla. Tuntuu heti freesimmältä. Tuntuu uudelta alulta. En voisi kuvitellakaan jämähtäväni kovin pitkäksi aikaa yhteen ja samaan hiusmalliin, hiusten suhteen minulla on ikuinen tarve uudistua. En voi kuvitella elämää ilman sitä tunnetta, kun tavallaan hirvittää luopua viimeisimmästä hiusmallista tai väristä mutta samalla tietää, että uusiutuminen on ainoa oikea tapa just minulle.
Millainen tukkahistoria teillä siellä ruudun takana on? Pitäydyttekö hyväksi todetussa, vai löytyykö muita tukka-seikkailijoita? :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti