perjantai 6. huhtikuuta 2018

7 X VINKIT SOSIAALITIETEIDEN VALINTAKOEMATERIAALIEN 2018 HALTUUNOTTOON



Itä-Suomen yliopiston sosiaalitieteiden valintakoemateriaalit vuodelle 2018 julkistettiin jokin aika sitten ja pakkohan niitä oli minunkin käydä vilkaisemassa. On aina mielenkiintoista katsoa, minkälaisen koetuksen eteen hakijat joutuvat: ovatko artikkelit haastavia vai helpohkoja ymmärtää. Muistan kuinka omana hakuvuotenani suurin osa valintakokeen artikkeleista tuntui melko vaikeaselkoisilta ja vieraan käsitteistön vuoksi lukeminen oli raskasta. Siksi onkin näin neljän vuoden opiskelun jälkeen hauskaa todeta, että jotain on tosiaan oppinut: enää nuo artikkelit eivät aiheuta tuskallista päänraapimista, vaan käsitteistö ja näkökulmat ovat muuttuneet tutuiksi ja selkeiksi.

Kun itse hain opiskelemaan sosiaalitieteitä vuonna 2014, olin juuri selviytynyt kunnialla yo-kirjoituksista ja tuon koitoksen jäljiltä olin melko puhki. Koska minulla ei tuolloin ollut vielä kovin selkeää käsitystä siitä, mitä haluaisin opiskella (lukuunottamatta sitä, että psyka kyllä kiinnosti kovasti) hain melko moneen paikkaan, joissa isossa osassa oli valintakokeet. Loppujen lopuksi päädyin osallistumaan kolmen oppiaineen valintakokeisiin, joten voitte kuvitella, että en tietenkään voinut päntätä jokaiseen viikko tolkulla sata lasissa. Siispä minä priorisoin: luin parisen viikkoa vakava -kokeeseen, ehkä noin kuukauden päivät psykologiaan ja (melkein hävettää myöntää) vain pari päivää sosiaalitieteisiin.

Ja kuinka sitten kävikään: kaikesta priorisoinnista ja pänttäämisestä huolimatta ovet psykologiaan eivät auenneet, mutta parin päivän tehoselailulla onnistuin luovimaan tieni sosiaalitieteisiin. Muistan tunteen, kun istuin sosiaalitieteiden kokeessa, katsoin tehtävät läpi ja totesin, että osaan vastata ainakin jotain kaikkiin. Ei kannata kuitenkaan tämän perusteella ajatella, että koe on pelkkää helppoa läpsyttelyä, koska tuona samaisena vuonna monen tuttavani mielestä koe oli ollut todella vaikea, vaikka he olivat lukeneet siihen huomattavasti kauemmin ja enemmän kuin minä. Jotenkin kysymykset vaan olivat sopivia juuri minun silloiselle tietoudelleni ja oikeat asiat olivat sillä ajallisesti vähäisellä opiskelulla jääneet onneksi mieleen.


Valintakokeeseen valmistauminen on varmasti jokaiselle ihan omanlainen prosessinsa ja on vaikeaa sanoa mitään takuuvarmoja, kaikille sopivia vinkkejä siitä, kuinka materiaali tulisi ottaa haltuun. Tässä kuitenkin muutama hyväksi havaittu seikka sosiaalitieteiden valintakokeisiin valmistautumista helpottamaan:

1. Anna itsellesi hetki lepoa ennen aloittamista
 
Jos olet hakenut yliopistoon suoraan lukiosta, kannattaa antaa itsensä levätä hetki yo-kirjoitusten jälkeen, ennen valintakoepänttäyksen aloittamista. Palkitse itsesi vapaa-ajalla ja rentoutumisella! Sosiaalitieteiden valintakokeessa artikkeleita on luettavana kuusi, joten ne kyllä ehtii ottaa haltuun, vaikka antaisit itsesi ensin vähän relata.

2. Opettele etenkin suuret linjat

Älä takerru hankaliin tai epäselviin yksityiskohtiin artikkeleita lukiessasi. Sosiaalitieteiden valintakoekysymykset ovat perinteisesti olleet lyhyitä esseevastauksia (noin sivun mittaisia), eikä kovin tarkkaa nippelitietoa ole mielestäni yleensä kysytty. Suuret linjat on se juttu, joten yritä hahmottaa kokonaisuus, se mistä artikkelissa oikeastaan on kyse.

3. Muista tauot ja vapaa-aika!

Muista nukkua hyvin, syödä hyvin ja liikkua lukemisen lomassa. Lepo on yksi tärkeimmistä jutuista mihin tahansa kokeeseen lukiessa, niin myös tässä. Pidä myös kokonaan vapaita päiviä lukemisesta, jolloin teet jotain ihan muuta!

4. Keskustele

Jos mahdollista, keskustele jonkun kanssa artikkeleiden sisällöistä. Se helpottaa usein asioiden ymmärtämistä ja on erittäin toimiva keino painaa asioita mieleen erityisesti yhteiskuntatieteissä.

5.  Opettele usein toistuvat termit

Jotkin termit nousevat hyvin usein sosiaalitieteellisissä artikkeleissa esiin, joten ne kannattaa opetella. Tällaisia näyttäisivät valintakoemateriaalin perusteella olevan esimerkiksi osallistuminen, osallisuus, toimijuus, narratiivisuus ja tarinallisuus.

6. Paperilta vai tietokoneen näytöltä?


Tiedosta kummalla tavalla opit paremmin: tietokoneen/tabletin näytöltä vai paperilta lukemalla. Itselleni on ollut aina helpompaa keskittyä luettavaan tekstiin kun se on paperilla edessäni. Koneen näytöltä lukiessa ajatukseni harhailee ja hairahdun huomattavasti helpommin surffailemaan myös muille sivustoille, vaikka pitäisi lukea. Joten huomaa, kumpi tapa toimii sinulla, ja opiskele sen mukaan!

7. Älä uuvuta itseäsi

Valintakokeisiin lukiessa on liian helppoa uuvuttaa itsensä. Muista, ettei sinun tarvitse osata jokaista sanaa ulkoa. Luota itseesi, muista pitää huolta omasta hyvinvoinnistasi ja lue sen verran kuin tuntuu sopivalta juuri sinulle. Kannattaa myös muistaa erilaiset opiskelutekniikat: jos alleviivaaminen, käsitekartat, muistilistat, muistilaput tai mikä hyvänsä tuntuu helpottavan oppimistasi, hyödynnä sitä! Oppiminen on mielestäni tosi yksilöllistä, joten kannattaa toteuttaa juuri niitä juttuja, jotka helpottavat sinua.

Ja muista, vaikkei opiskelupaikka tänä vuonna irtoaisi, ei se maailma siihen kaadu. Kannattaa muistaa myös monet muut vaihtoehdot: mitä jos aloittaisit vaikka opinnot avoimen yliopiston kautta tai lähtisit vaikka töihin ulkomaille? 


Lukuintoa kaikille, mutta muistakaahan myös levätä pänttäämisen lomassa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti