torstai 5. huhtikuuta 2018

BANAANIVANILJAPEHMIS

Tänä aamuna heräsin kaikkea muuta kuin virkeänä. Väsytti rankasti, ulkona oli harmaata, eikä millään olisi huvittanut nousta vällyjen välistä. Onneksi tiesin, ettei minulla tulisi olemaan niin minkäänlaisia velvoitteita poistua asunnosta koko päivänä, jos ei huvittaisi. Ja sitten muistin, mitä olin suunnitellut: pehmistä aamupalaksi!

Ponkaisin ylös ja suuntasin keittiöön ja parissa tehosekoittimen käänteessä minulla oli edessäni kulhollinen banaanivaniljapehmistä kahvin kanssa nautittavaksi. Parasta ikinä, eikä tarvinnut kokea edes huonoa omaatuntoa siitä että syö jätskiä aamupalalla, koska eihän tämä oikeastaan mitään jätskiä edes ole.

Pidemmittä puheitta, jos joku muukin on herännyt tähän päivään vähän tahmealla mielellä, kokeilehan ihmeessä virkistää oloa tällä superhelpolla kahden raaka-aineen herkulla.

Tarvitset:

- Yhden pakastetun banaanin (itse pilkoin ja pakastin banaanin jo edellisenä päivänä)
- Loraus Alpro soyan vaniljamaitoa

Tee näin:
- Laita pilkotut jäiset banaaninpalat smoothiemasiinaan, tehosekoittimeen tai survo vaikka sauvasekoittimella, millä nyt saat parhaiten sössön aikaiseksi.
- Lisää loraus vaniljamaitoa (älä laita kerralla liikaa, maitoa voi aina lisätä jos mössö on liian jähmeää, mutta velliä on vaikeaa muuttaa jälkikäteen paksummaksi)
- Surauta sileäksi.

Ja kas, sinulla on annos banaanipehmistä valmiina! Kauho kulhoon ja nauti 

Sanottakoon vielä se, että tämä banaanin ja vaniljamaidon yhdistelmä on ainakin omasta mielestäni ehdottomasti voittaja. Tavan maidosta ei tule samanlaista täyteläistä, jätskimäistä makua, joten tämä on kunkku! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti