keskiviikko 31. elokuuta 2016

Drink tea, read books, be happy




Olen tässä pohdiskellut asioita ja tullut siihen lopputulokseen, että kirjat, kirjastot ja kirjakaupat ovat todella Jumalan lahja maailmalle. Naurahditko? Tai ehkä hymähdit huvittuneena, mutta usko pois, lukija-ihmiselle ne todella ovat!

Tänään kävin kirjastossa, tarkoituksenani piipahtaa tällä kertaa ainoastaan elokuvahyllyllä nappaamassa Sormuksen ritarit kainaloon, jotta voisimme jälleen pitkästä aikaa uppoutua Keski-maan seikkailuihin. Kun olin jo suuntaamassa saalis mukanani lainauspisteelle, päättäväiset askeleeni hidastuivat ja kengänkärjet suuntautuivat pikkuhiljaa kohti uutuushyllyjä. Minä vaan vilkaisen vähän, tyynnyttelin itseäni, en ollut tullut nyt lainaamaan kirjoja, kotona kun odotti aikamoinen kasa lukemistaan odottavia opuksia viime kirjastoreissulta ja kierroksessa oli paraikaakin pari romaania.

Mutta enhän minä voinut vastustaa näitä kaunokaisia, kun ne minulle niin vienolla äänellä huutelivat hyllystä: "lainaa meidät, lainaa meidät, teemme sinut onnelliseksi!" Joten kassiinhan ne päätyivät. Nyt minulla on sitten lainassa vino pino romaaneja, niin rakkausaiheisia kepeitä yksilöitä kuin tummempia jännäreitäkin (olen melko kaikkiruokainen tarinoitten suhteen), jotka odottavat lukemistaan. Ensin pitäisi kuitenkin ahmia loppuun David Nicholssin Yhtä matkaa (suosittelen, jos kaipaat jotain kepeää, hauskaa, mutta älykästä ja hyvin kirjoitettua luettavaa!) ja selviytyä parista tenttikirjasta... Miksi oi miksi tenttikirjat eivät voisi olla romaaneja?!

Vaikka tentit painavat päälle, ajattelin kuitenkin pitää huomenna vielä vapaata tieteellisestä tekstistä. Joten ehkäpä pyhitänkin huomisen hunajalla maustetulle teelle, suklaalle ja seikkailuille kirjojen sivuilla. Voi kun vielä sataisi vettä niin että ropisee ja lotisee niin lukutoukan onni olisi sataprosenttista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti