Sano enemmän kyllä - vaiko sittenkin ei?

Usein meitä kannustetaan sanomaan asioille enemmän kyllä. Kun tilaisuus johonkin kiinnostavaan tarjoutuu, siihen kannattaa myös tarttua eikä jäädä sen kummempia miettimään. Kaikkea voi kokeilla kerran ja kaikki kokemukset kasvattavat ja rikastuttavat elämää. Sano enemmän kyllä ja vähemmän ei!

Mutta onko se sitten oikeasti ihan noinkaan? Ehkä pitäisi kuitenkin miettiä missä tilanteissa ja millaisille asioille kannattaa sanoa kyllä. Minulle itselleni on aina ollut nimittäin liiankin helppoa sanoa kyllä. Toisin sanoen, olen aina tarttunut tilaisuuksiin, luottamustehtäviin ja töihin mitä minulle on tarjottu ja ajanut itseni uupumuksen partaalle. Samalla kun olen, joskus innosta puhkuen joskus velvollisuudentuntoisesti, hihkaissut kyllä! vastaan tulleille mahdollisuuksille, olen samalla kääntänyt selkäni monelle muulle jutulle: vapaapäiville ja hetkille, jolloin voisin vain olla, keskittyä siihen miltä just nyt tuntuu ja kehittää itseäni vaikkapa taiteen saralla.

 


Tietyille asioille kuten työtarjouksille on todella vaikeaa sanoa ei, jos minulta kysytään. Muutamia vuosia sitten pidin paljon erilaisia lastenkerhoja koulupäivien jälkeen vaikken olisi oikeasti jaksanut, enkä ehkä edes tietyn pisteen jälkeen enää halunnutkaan. En kuitenkaan osannut sanoa ei ja lopettaa, vaikka olin väsynyt ja olisin kaivannut vapaa-aikaa. Minusta tuntui, että minun täytyy tehdä työtä, koska työ on arvokasta ja saan siitä rahaa, ja koska jos lopetan, tuotan pettymyksen.

Vasta tänään tajusin, että siitä koko jutussa oikeastaan on kyse. En halua, että tuotan pettymyksen. En halua, että kukaan ajattelee, että kun se Saara ei halunnutkaan tehdä töitä. En halua tuottaa hankaluuksia muille ihmisille, tunnen olevani jotenkin vastuussa siitä, että kaikki sujuu ja menee putkeen, aina ja kaikkialla.

Ja mistä tällaisessa ajattelussa oikeastaan onkaan kyse? Miellyttämisenhalusta. En missään nimessä haluaisi myöntää, että minussa elää miellyttämisenhaluinen pieni olento, joka estää minua sanomasta EI silloinkin, kun oikeasti haluaisin vain maata oikosenaan pihakeinussa ja antaa auringon hivellä ihoani. Vieläkin, vaikka olen niin kauan opettelemalla opetellut sanomaan ei ja kyllä oikeille asioille oikeaan aikaan, tunnen, että minulla on vielä pitkä matka sinne, minne haluan päästä. En halua miellyttää ketään oman hyvinvointini kustannuksella. En halua, että valintojani ohjaavat toisten mielipiteet. On hulluutta uuvuttaa itsensä vain siksi, ettei osaa sanoa KYLLÄ omalle hyvinvoinnille.





Loppujen lopuksi työt löytävät kyllä aina tekijänsä. Työnantaja ei muserru, vaikka sanoisin, että haluan pitää vapaata silloin, kun hän olisi halunnut minut töihin. Erilaiset luottamustehtävät voivat olla jees, mutta ei minun tarvitse tarttua niistä jokaiseen vain siksi, että se näyttäisi hyvältä cv:ssä, jos minusta ei oikeasti tunnu siltä, että saan siitä jotain erityistä hyvää itselleni. Minun ei tarvitse tehdä mitään sellaista, jota muut ihmiset olettavat tai haluaisivat minun tekevän, jos minusta itsestäni ei siltä tunnu.

Miellyttämisenhalu. Pois se minusta. Niin päätin tänään, kun olin uimassa. Järvi oli tyyni ja ilma helteisen utuinen. Viileä vesi tuntui ihanalta auringon paahtamalla ihollani. Tästä lähtien aion sanoa ei miellyttämisenhalulle ja kyllä juuri niille asioille, jotka sillä hetkellä saavat silmäni loistamaan ja sydämeni lyömään hieman kovempaa. Asioille, joiden tiedän todella tuottavan minulle hyvää.


 
 

 ps. kuvat taannoiselta veneretkeltä!