En ole kirjoittanut aikoihin.
Tai olenhan minä kirjoittanut. Massoittain, sivukaupalla tekstiä fonttikoolla 12 rivivälillä 1,5. Esseitä, luentopäiväkirjoja, kandia.
Päiväkirjaakin olen kirjoittanut. Runoja silloin tällöin.
Tänne en ole kuitenkaan pihahtanutkaan, en ripotellut edes muutamaa hassua sanaa yli kuukauteen, ehkä puoleentoista.
Aina aika ei riitä. Joskus elämä ottaa vallan ja kuljettaa huimaa vauhtia arjen pienistä seikkailuista suurempiin eikä aikaa jää sosiaalisen median haahuilulle. Se on minusta enemmän kuin okei.
Vaikka tänne kirjoittaminen on ollut katkolla, olen kiireenkin keskellä yrittänyt lukea kirjoja. Hauskoja, surullisia, ajatuksiaherättäviä. Muutakin kuin tutkimuskirjallisuutta. Tällä hetkellä mieltäni kutkuttaa kesken jäänyt Annoin sinun mennä, jonka pariin pääsen palaamaan vasta liki viikon kuluttua. Jäi vain sata sivua lukematta, pari hassua sivua! Mutta kirja ei ollut minun, en voinut sitä mukaani ottaa kun lähdin maailmalle.
Onneksi on kirjat, sanat, lauseet ja niiden kaikkien kirjoittajat. Onneksi on mielikuvituksen lahjan omaavia ihmisiä, lukuisia taitureita jotka osaavat laittaa seikkailut paperille.
Jospa vauhdikas arkeni hidastuisi piakkoin. Tulisivat leppoisat aamut, toimettomat päivät. Olisi aikaa luovuuden purskahduksille, enemmän aikaa sanoille. Kun sen aika koittaa, vuodatan jälleen osan mielessäni hyppivistä kirjaimista tännekin.
Siihen asti, lukekaa kirjoja, nauttikaa kahvista ja mikäli teillä on kalenterissa tilaa, hengittäkää toimettomuutta syvälle sisuksiinne ja tuntekaa sen rentouttava voima.
Kaunista tiistaita tyypit ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti