keskiviikko 6. joulukuuta 2017

OI MAAMME SUOMI


Suomi100 on ollut vahvasti esillä koko vuoden. Tänään kaikki hype ja ne osin hassutkin Suomi100 jutut saavat huipennuksen, sillä tänään Suomi on todella ollut itsenäinen pyöreät sata vuotta.

Vietän itse rakkaan maamme itsenäisyyspäivää kotisohvalta pahan flunssan kourissa. Mutta mikäs tässä omenakaneliteetä litkien ja joulutorttuja syöden. Kohta alkaa linnanjuhlatkin, joten kauniiden (ja ei niin kauniiden) mekkojen bongausta on vielä luvassa.

Vaikka en pysty tämän kummempiin juhlallisuuksiin tänään, ajattelin kuitenkin muistaa Suomea miettimällä, mitä Suomi minulle erityisesti merkitsee. Pidemmittä puheitta, Suomi tarkoittaa minulle...



Luontoa. Vaikka maailma on pullollaan toinen toistaan upeampia maisemia ja paikkoja, oma sieluni lepää Suomen maisemissa. Tiheät havumetsät, lapin tunturit ja lukuisat järvet, joet ja kosket. Ah.

Äidinkieltä. Minusta suomi on niin kaunis kieli ja sillä voi tehdä upeita asioita. Mikään muu kieli ei sykähdytä samalla tavalla kuin suomi, joka kaikessa tuttuudessaan yllättää minut yhä uudestaan ja uudestaan. Suomen kieleen en koskaan kyllästy.

Turvallisuutta. Mikään maa ei ole täysin turvallinen ja jokaisessa maassa riittää vaaroja ja pahoja ihmisiä. Siitäkin huolimatta koen, että Suomi on verrattain turvallinen maa. Meitä on täällä moniin maihin verrattuna niin vähän, että että jo pieni väkiluku riittää luomaan turvallisuutta.

Upeita ihmisiä. Suomalaisissa riittää asennetta! Niin omasta tuttavapiiristäni kuin myös yleisemmällä tasolla, Suomesta löytyy valtavasti kauniita, hauskoja, aitoja, empaattisia ja taitavia ihmisiä, jotka teoillaan parantavat maailmaa.

Kotia. On ihanaa käydä ulkomaanmatkoilla ja olisi varmasti valaisevaa elää jonkin aikaa jossain vieraassa maassa. Siitä huolimatta Suomi on koti, jonne on aina mukavaa palata. Täällä minä olen koko ikäni elänyt ja täällä minä haluan jatkossakin elää.



Ihanaa itsenäisyyspäivää Suomelle ja kaikille suomalaisille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti