perjantai 14. heinäkuuta 2017

SUUNNITELMIA LOPPUKESÄLLE

Vaikka minulla ei olekaan enää kesälomaa jäljellä, se ei tarkoita ettenkö voisi nauttia kesäjutuista työn ja opiskelujen ohessa. Täyspäiväinen opiskelu jatkuu vasta syyskuun alussa, joten vielähän tässä on puolitoista kuukautta aikaa nauttia elämästä ilman aamusta-iltaan-kalenteri-täpösentäynnä -päiviä. Tajuttuani jälleen ilokseni kuinka paljon kesää on vielä jäljellä, aloin miettiä asioita, joita haluaisin vielä näinä pitkinä valoisina päivinä tehdä. Suunnitelmissa ainakin seuraavaa:


Ilosaarirock. Suomen ykkösfestarit! Paitsi että ne ovat minulle kotifestarit, ovat ne muutoinkin parhaiten järjestetyt festarit, joilla olen käynyt. Tänä vuonna menen fiilistelemään bändejä vain yhdeksi päiväksi (TÄNÄÄN!) ja odotan jo innolla etenkin Poets of the Fallin, Mewin ja Imagine Dragonsin keikkoja. Vähän harmittaa että lauantaina/sunnuntaina esiintyvät Ultra Bra, Pixies ja Mø jäävät tällä erää näkemättä, mutta uskon tämän päivän kattauksen korvaavan menetyksen :)

Turistipäivä kotikaupungissa. Tähän kuuluu ehdottomasti kaikkien somien pikkuputiikkien kiertelyä, jätskiä torilla tai satamassa, päiväkahvit jollain söpöllä pikkuterassilla tai piknikinomaisesti puistossa... Lisäksi voisi vierailla pitkästä aikaa jossakin kaupungin museoista!

Mikkelin asuntomessut. En ole koskaan käynyt asuntomessuilla, vaikka hirmuisesti on jo jonkin aikaa kiinnostanut semmoisilla vierailu! Tänä vuonna ajattelin, että jos suinkin työajat antavat myöten, voisin lähteä päiväretkelle Mikkeliin. Mikäs sen ihanampaa kesätekemistä kuin fiilistellä kauniita asuntoja ja hakea inspiraatiota oman kämpän sisustukseen!

Lukea mahdollisimman paljon oman kirjahyllyn toistaiseksi lukemattomiksi jääneitä romaaneja. Olen ahkera ostamaan kirjoja ja taitava tekemään huimanhyviä kirjalöytöjä kirppareilta. Tämän vuoksi hyllyyni on kertynyt yksi jos toinenkin kiinnostava kirja, joita en kuitenkaan ole vielä toistaiseksi ehtinyt lukea. Tulevina sadepäivinä haluan hautautua näihin kirjoihin (sen minkä koulukirjojen pänttäämiseltä ehdin)!

Retkeily. Haluan käydä mahdollisimman monesti retkellä. Lähellä, kaukana, metsässä, rannassa, missä tahansa. Kunhan on hyvät eväät ja iloinen mieli!


Veneily. Joka kesä pitää päästä ainakin parille veneretkelle saareen. Mukaan kahvit termarissa ja jotain hyvää pientä syötävää: ah ja täydellinen kesäpäivä on siinä!

Yksi mökkipäivä. En ole koskaan ollut ahkera mökkeilijä, eikä perheelläni ole koskaan ollut kesämökkiä, koska kukaan meistä ei oikein välitä mökkeilynkonseptista. Kivempaa on aina ollut telttailla, matkustaa asuntoautolla tai jotain muuta vastaavaa. Toisaalta yksi mökkipäivä kesässä on ihan tunnelmallinen juttu (ainaisista itikoista huolimatta) ja tänä vuonna haluaisin toteuttaa mökkipäivän poikaystäväni kanssa hänen perheensä mökillä. Saunomista, järvessä uintia, hyvää ruokaa... Sounds good!


Mansikoiden syönti. Yhdet kotimaiset mansikat olen jo raskinut ostaa ja voi veljet miten makeita ja täydellisiä ne olivat! Lisäksi syynäsin rasian ennen ostoa niin tarkkaan, ettei siinä ollut yhtä ainutta huonoa yksilöä :D

Jalkapalloilu, frisbeegolffaus, puistojumpat. Kesällä on ihanaa liikkua ulkona, joten aina kun intoa vaan riittää, haluan sporttailla ulkona. Yksin, yhdessä, kaikki käy!


Siinäpä muutamia suunnitelmia loppukesälle! Onko teillä jotain, mitä ehdottomasti haluaisitte vielä ehtiä tekemään tänä kesänä? Kamala, kuulostaa ihan siltä kuin kesä olisi jo jotenkin loppumaisillaan, mutta eihän se niin ole. Vielä on kesää jäljellä, hurraa!  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti